yle.fi


Tekstikoko:  A A A
Olet tässä

Kemialliset torjunta-aineet tuhoavat maaseudun luontoa

julkaistu 08.02. klo 21:22, päivitetty 08.02. klo 21:35
Pellon ruiskutus käynnissä.

Kuva: Seppo Nykänen / YLE

Maataloudessa käytettävillä kemiallisilla torjunta-aineilla on tuhoisa vaikutus maatalousmaiden luontoon. Asiasta on tehty tutkimus kahdeksassa EU-maassa. Tutkimuksesta kertoo ruotsalainen Svenska Dagbladet -lehti.

Kun EU-maiden maatalous muuttuu yhä intensiivisemmäksi, monet maatalousmaiden kasvi- ja eläinlajit ovat harvinaistuneet ja kadonneet monilta seuduilta kokonaan.

Tutkijat ovat tienneet, että maatalousmaalla viihtyvät lajit kärsivät, kun niiden suojapaikat, ojanpientareet ja metsäiset saarekkeet katoavat. Uudessa tutkimuksessa selvitettiin monipuolisesti, miksi lukuisat eliölajit tuntuvat kärsivän nykyaikaisen maatalouden vaikutuksista.

Tutkimuksessa nousi esiin kaksi tekijää, jotka suorimmin voitiin yhdistää eliökatoon: tuhohyönteisiä ja sienikasveja vastaan käytetyt torjunta-aineet. Näiden aineiden käyttö haittaa nisäkkäiden, lintujen, perhosten, hyönteisten, jäkälien ja sienten elämää.

Tutkijoiden mielestä torjunta-aineiden vähentäminen maataloudessa on tulosten valossa välttämätöntä.

Paikallinen luomutuotanto ja luonnonmukaiset torjunta antavat helpotusta niille eliölajeille, jotka eivät liiku kauas asuinpaikaltaan. Esimerkiksi kasvi- ja kovakuoriaislajisto lisääntyvät näiden keinojen ansiosta, mutta linnuilla, nisäkkäillä ja perhosilla hyöty jää vähäisemmäksi niiden liikkuvuuden takia.

Tutkijat muistuttavat myös, että teollinen maatalous, jossa valtavilla alueilla viljellään vain yhtä ainoaa kasvia, ovat jo sinänsä rasite luonnon monimuotoisuudelle. Sama ongelma vallitsee, kun pieniä maatiloja lakkautetaan ja niittyjä ja hakamaita metsitetään.

Luonnon kannalta parasta olisi paluu pienimuotoisempaan maatalouteen, jossa vallitsee monimuotoisuus. Pellot olisivat nykyistä pienempiä ja niillä viljeltäisiin useampia lajikkeita, peltojen välissä olisi laidunmaita ja puutarhoja, maalailee lehden haastattelema ympäristöjärjestö WWF:n biologi Ola Jennersten.

Tutkimus on tehty Ruotsissa, Virossa, Puolassa, Alankomaissa, Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Irlannissa, ja se on julkaistu Basic and applied ecology -tiedelehdessä.

YLE Uutiset

Jatka tästä