yle.fi


Olet tässä

Tutkija: Sinilevää saa Itämerellä etsimällä etsiä

julkaistu 22.7.2010 klo 06:25, päivitetty 23.7.2010 klo 08:44
Mies kerää vesinäytteitä avomerellä ilta-auringon laskiessa turkooseissa väreissä.

Tutkimusalus Arandalla kerätään tietoja Itämeren tilasta.

Kuva: YLE

Suomalaistutkijan mukaan Itämeren sinilevätilanne ei ole aivan niin paha kuin Maailman luonnonsäätiö WWF antaa ymmärtää. Der Spiegel -lehti uutisoi keskiviikkona, että Saksan WWF:n mukaan Itämerelle olisi kehittynyt Suomesta Saksaan ulottuva jättimäinen sinilevälautta.

Tutkimusalus Arandalta satelliittipuhelimella tavoitettu Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Harri Kankaanpää sanoi torstaina YLE Uutisille, että levätilanne Itämerellä näyttää hyvin rauhalliselta.

- Täällä ei ole juuri ollenkaan sinilevää. Etsimällä saa etsiä [sinilevää], että saa mittalaitteisiin kerättyä, Kankaanpää kuvailee tilannetta.

Maailman luonnonsäätiö julkaisi keskiviikkona huolestuttavia tietoja ja satelliittikuvia Itämeren sinilevätilanteesta. Saksan WWF:n mukaan Suomenlahdelle on kehittynyt jopa Saksan pinta-alaa suurempi leväkukintomuodostelma. Levämatto näytti ulottuvan Suomen vesiltä aina Lounais-Itämerelle Saksan ja Puolan rannikolle.

Itämeren levämatto ESA:n Envisat-satelliittin ottamassa kuvassaItämeren levämatto ESA:n Envisat-satelliittin ottamassa kuvassa 11. heinäkuuta. Klikkaa kuva suuremmaksi. (ESA / Envisat)

- Laajuus on meidän havaintojen ja tietojen mukaan on ehkä ollut hieman pienempi kuin tässä mainittu. Näiden lauttojen koko on myös vaihdellut eri päivien välillä paljon, johtuen siitä, että tuuli sekoittaa pinta-esiintymiä välillä.

Sinilevätilanne on rauhallinen

Tänään torstaina julkaistun valtakunnallisen levätiedotteen mukaan sinilevätilanne on rauhallinen lämpimistä säistä huolimatta. Sinileviä on merellä ja järvissä havaittu jopa hieman keskimääräistä vähemmän.

Itämeressä havaitut laajat leväkukinnot eivät ympäristökeskuksen mukaan poikkea ajankohdan normaalista tilanteesta.

- Itämeressä on ollut jo hyvin pitkään huolestuttavia piirteitä, yksi tekijä on juuri nämä voimakkaat sinileväkukinnot kesäaikana. Toki ne ovat Itämeren huonon tilan indikaattoreita, mutta ei niitä pidä lähteä ylidramatisoimaan. Ollaan kuitenkin suhteellisen normaalissa tilanteessa verrattuna aikaisempiin kesäaikoihin, Kankaanpää muistuttaa.

Järvissä sinilevää on hieman keskimääräistä vähemmän. Sinilevää havaittiin 37 järvellä, joista vain kolmessa levää oli runsaasti.

YLE Uutiset

Jatka tästä