Luonto lähellä
Luonto lähellä esittelee kiinnostavia luonto- ja ympäristökohteita joka maanantaiaamu. Aiheet ulottuvat kalojen aisteista katupölyyn ja maanjäristyksestä muuttolintuihin. Luonto lähellä -sarjaa on tehty keväästä 1997 lähtien jo yli 500 jaksoa! Ohjelman toimittaa Paul Segersvärd.
Huhtikuu 2012
Luonto lähellä kävi vieraili harjumaisemissa Tampereella ja tutustui upouuteen pohjavedenottamoon.
Luonto lähellä paneutui vaarallisiin jätteisiin. Ne eivät saa joutua - edes pieninä määrinä - sekajätteen joukkoon tai viemäriin.
Maaliskuu 2012
Luonto lähellä kävi tutustumassa muinaisiin merihirviöihin Luonnontieteellisessä keskusmuseossa Helsingissä.
Luonto lähellä -sarja tutustui Helsingin seudun ympäristöpalvelujen kummikouluohjelmaan, joka tukee koulujen työtä jätteen vähentämisessä.
Luonto lähellä retkeili Helsingin retkimessujen yleisöäänestyksessa vuoden retkikohteeksi valitussa Repoveden kansallispuistossa.
Luonto lähellä vieraili Helsingin kaupungin talvipuutarhassa, joka avattiin tammikuun lopulla lähes kaksi vuotta kestäneen remontin jäljiltä.
Helmikuu 2012
Luonto lähellä -sarjan aiheena olivat ilmastonmuutos ja kasvihuonekaasut.
Tällä kertaa Paul Segersvärd kertoi meduusojen elämästä.
Luonto lähellä ulkoili Korkeasaaren eläintarhassa ja tutustui Keski-Aasiassa sijaitsevan Gobin autiomaan uhanalaisiin eläimiin. Näitä ovat mm. mongolianvillihevonen, villiaasi ja kaksikyttyräkameli.
Luonto lähellä bongaili erikoisia talvisorsia. Talvehtivat sorsat ovat pakkasen kiristyessä joutuneet kirjaimellisesti ahtaalle viimeisissä sulapaikoissa.
Tammikuu 2012
Luonto lähellä retkeili meren äärellä Porkkalanniemellä ja pohti suomalaisen eliölajiston uhanalaisuutta.
Luonto lähellä vieraili Bratislavassa Slovakiassa ja tutustui kaupungin läpi virtaavaan Tonavaan ja aivan joen partaalla sijaitsevaan Devinin kalliolinnoitukseen.
Luonto lähellä tutustui afrikkalaiseen kääpiösiiliin, josta on tullut suosittu kotieläin 2000-luvulla.
Luonto lähellä vieraili Helsingin yliopiston tutkimusasemalla Taitavuorilla eteläisessä Keniassa.
Joulukuu 2011
Luonto Lähellä vieraili Ähtärin eläinpuistossa.
Joulukasvien suursuosikki joulutähti on Luonto lähellä -sarjan aiheena.
Luonto lähellä tutustuu kansallispuuhumme koivuun huonekalun raaka-aineena.
Marraskuu 2011
Luonto lähellä -sarjassa puhuttiin tällä kertaa lypsykarjan ruokinnasta.
Luonto lähellä tutustui suomenvuohiin Helsingissä Elma-messuilla.
Luonto lähellä -ohjelma vierailee Korkeasaaren eläintarhassa. Siellä tutustutaan saukkoon, ahmaan ja vesikkoon.
Luonto lähellä vieraili lokakuun alussa Bratislavassa Slovakiassa. Jutussa tutustutaan Euroopan vanhimpaan julkiseen puistoon.
Lokakuu 2011
Luonto lähellä -sarjassa tutustutaan Laitilan Kauljärvellä monivaikutteiseen maatalouskosteikkoon. Umpeenkasvanut järvi muuttuu vesiensuojelua ja vesilinnustoa hyödyttäväksi kosteikoksi.
Luonto lähellä -sarjassa tutustutaan Alavuden Salonjokeen, jota on kunnostettu taimenkannan elinolosuhteiden parantamiseksi.
Luonto lähellä -sarjassa perehdytään kalojen kasvuun
Luonto lähellä -sarjassa tutustutaan myrkkykäärmeisiin ja myrkyllisiin liskoihin.
Luonto lähellä -sarjassa tutustutaan kärpässieneen. Jutussa selviää, mihin kärpässienen nimi perustuu.
Syyskuu 2011
Luonto lähellä -sarjassa lähdettiin pyyntilautalla Alavuden Kuorasjärvelle seuraamaan hoitokalastusta.
Luonto lähellä -sarjassa puitiin syksyn rypsisatoa Turun suunnalla.
Luonto lähellä -sarjassa tutustutaan ampiaishämähäkkiin, joka on uusi tulokas hämähäkkilajistossamme.
Luonto lähellä pureutui metsänhoitoon. Tutustuimme siihen, miten suomalaisia talousmetsiä hoidetaan hyvän metsänhoidon asetusten mukaisesti.
Elokuu 2011
Luonto lähellä -ohjelmassa perehdyttiin sukeltajan näkemiseen veden alla. Sukellusharrastuksen ei tarvitse esimerkiksi kilpistyä taittovirheeseen, joka pinnalla vaatii silmälasien käyttöä.
Luonto lähellä kävi heinäkuun helteillä suoretkellä Alavudella Etelä-Pohjanmaalla, jossa kohteena oli lähes luonnontilaisena säilynyt 800 hehtaarin laajuinen suokokonaisuus Larvaneva.
Kauden alkajaisiksi Luonto lähellä -sarja viihtyy vielä kesätunnelmissa. Seuraamme lintubongareiden juhannuksen viettoa Suomelle uuden lintulajin seurassa.
Kesäkuu 2011
Luonnon monimuotoisuuden lisääminen talousmetsissä on tärkeä tavoite nykyaikaisessa metsänhoidossa. Luonto lähellä kävi Janakkalan Harvialassa.
Toukokuu 2011
Luonto lähellä sukelsi Saimaaseen uusien sukelluskurssilaisten seurassa. Jo pääsy sukellusvarusteissa vedenpinnan alle osoittautuu yllättävän vaikeaksi.
Luonto-ohjelmassa seurattiin metsän uudistamista taimia istuttamalla.
Luonto lähellä seurasi nuorten ravurien elämää ravivalmennuskeskuksessa Vihdissä. Nyt on myös se aika, jolloin hevoset pääsevät ensi kertaa vapaana niitylle pitkän talvikauden jälkeen.
Luonto lähellä seurasi, kuinka öljypalmua kasvatetaan Sumatralla paikallisessa pientilallisten osuuskunnassa.
Luonto lähellä tutustui mineraaleihin Suomen Kivikeskuksessa Juuassa.
Huhtikuu 2011
Luonto lähellä tutustutti meidät tete-narsissiin, joka kestää paleltumatta lähes 10 asteen pakkasen.
Luonto lähellä vieraili vuolukivilouhoksella Juuan Nunnanlahdessa.
Luonto lähellä kävi tutustumassa palmuöljytuotantoon Indonesiassa.
Maaliskuu 2011
Luonto lähellä ohjelmassa perehdyttiin siihen, miten tukiasema nykyään sijoitetaan ja rakennetaan luontevaksi osaksi maisemakuvaa.
Luonto lähellä vieraili öljypalmuviljelmällä Malesiassa seuraamassa sadonkorjuuta ja öljynpuristusta.
Luonto lähellä -sarjassa tutustuttiin Hereford -lihakarjaan, joka tarkenee ulkona koko vuoden.
Luonto lähellä -ohjelmassa paljastui, että varaani kilpailee hajuaistin tarkkuudessa koiran kanssa.
Helmikuu 2011
Luonto lähellä -sarjassa tutustuttiin lumen ja tuulen aiheuttamiin metsätuhoihin Päijät-Hämeessä.
Kasvikunta tarjoaa suuren määrän vaihtoehtoja lemmenyrtteihin. Luonto lähellä -ohjelma tutustui näihin yrtteihin ja niiden vaikutuksiin Gardenian trooppisessa puutarhassa.
Luonto lähellä tutustui taskurapuihin, hummereihin ja muihin saksiniekkoihin Helsingin Sea Lifessa.
Tee on maailman toiseksi juoduin juoma veden jälkeen. Luonto lähellä -ohjelmassa tee maustettiin kotimaisessa teetukussa.
Tammikuu 2011
Luonto lähellä -sarjassa oli aiheena biopolttoaineet. Palmuöljy saa lähivuosina rinnalleen uusia biopolttoainevaihtoehtoja, mm. viherleviin sitoutuneen rasvan sekä mikrobien tuottaman öljyn.
Luonto lähellä tarjosi siedätyshoitoa käärmekammoisille. Sarjassa tutustuttiin jättiläiskäärmeisiin Helsingin Tropicariossa.
Luonto lähellä tarkkaili eläimiä lumisessa Korkeasaaressa.
Vuoden ensimmäisessä Luonto lähellä jaksossa etsittiin syitä varpusten vähenemiseen.
Tuoreimmat aiheesta: Aamu-tv
Tähtihetki arvioi elokuvat Men in Black 3, Rakkaudesta, unelmista ja kaloista sekä DVD-elokuva Withnail & I
Tällä elokuvaviikolla tarjolla on ryminää, rakkautta ja huumoria. Esko Rautakorpi heltyi jakamaan tähtiä avokätisesti.
Men in Black 3 tarjoaa mainion viihdepaketin
Inha avaruusolio Boris pakenee kuussa sijaitsevasta vankilasta, jossa hän on viettänyt viimeiset 40 vuotta. Boris on kuluttanut aikaansa hautomalla kostoa hänet vankilaan toimittaneelle, ja tapahtumien tuoksinassa yksikätiseksi saattaneelle agentti K:lle.
Rakkaudesta, unelmista ja kaloista ei ole tippaakaan ryppyotsainen
Fred Jones on valtion hallinnossa työskentelevä kalastusasiantuntija. Kun jemeniläisen sheikin edustaja Harriet Chetwood-Talbot pyytää häntä mukaan projektiin, jonka tarkoituksena on istuttaa Jemenin jokiin lohia, pitää Fred ajatusta paitsi naurettavana niin myös mahdottomana toteuttaa.
Withnail & I on hieno kuvaus ystävyydestä ja nuoruudesta
Whitnail & I on vuoteen 1969 sijoittuva, kahdesta työttömästä näyttelijästä kertova tragikomedia. Nämä alkoholin ja kaikenlaisten mieltä laajentavien aineiden suurkuluttajat kokevat elämän Lontoossa ahdistavaksi ja päättävät lähteä hyvin ansaitulle, maaseudulle suuntautuvalle juomalomalle. Tätä tarkoitusta varten he päätyvät lainaamaan tarinan päähenkilön, Withnailin rikkaan, homoseksuaalisen sedän omistamaa maaseututaloa.
"Pääsarjapaikka Grand Slameihin tulossa"
Harri Heliövaara tähyää tulevina vuosina suurempiin tennisturnauksiin. Suomen kakkospelaaja panostaa henkiseen valmennukseen.
Näissä kuvissa näkyy lasten onni
Viikko lapsen silmin -näyttelyyn on koottu lasten ottamia valokuvia siitä, mikä heitä on ilahduttanut. Mukana oli lähes 30 SOS-lapsikylien asukasta.
Aamu-tv:n kesäpuutarha
Kesän aikana Aamu-tv jalkautuu jälleen ulkoilmaan. Otimme hieman varaslähtöä kesäpihaan istuttamalla säkkipuutarhan täyteen monenlaista kasvia, toivottavasti saamme myöhemmin kesällä myös nauttia puutarhan satoa.
Kun tanssista tuli elämä - "Olemme löytäneet uusia ulottuvuuksia"
Taina Savikurki ja Jaak Vainomaa tanssivat kohti syksyn MM-kisoja. Huhtikuun EM-pronssi on tuonut lisäpontta nuoren parin harjoitteluun.
Aamun kirjassa Kristiina Lähteen Joku on nukkunut minun vuoteessani
Nykyelämän kulissit ja arkipäivän turvallisuus alkavat horjua kun yksinäisyyden keskelle ilmestyy tunkeutuja. Rosa on nelikymppinen yksin elävä nainen, joka löytää aamulla sängystään ventovieraan miehen. Kyse ei ole humalahakuisesta yhden illan suhteesta, vaan Onni -niminen mies alkaa vähitellen asua Rosan luona.
Suomen kansallispuistot saivat viisi julkkiskummia
Tänään 24.5. vietetään Euroopan kansallispuistopäivää. Suomessa on 37 kansallispuistoa.
