Talous |

Luontojärjestöt arvostelevat vihreiden toimintaa

Luontojärjestöt moittivat vihreiden säyseyttä hallituksessa. WWF arvostelee, että vihreät on hiljaa, vaikka hallituksessa on järjestöjen mukaan käynnissä ympäristöhallinnon historiallinen alasajo.

Vihreän liiton, WWF:n ja Suomen luonnonsuojeluliiton logot
Kuva: YLE Uutiset Grafiikka

WWF:n ja Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan porvarihallitus on jäämässä historiaan ympäristövastaisuudestaan. Luontojärjestö WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen rökittää nyt myös vihreitä siitä, että keskusta saa vetää hallituksessa luonnonsuojelunvastaista linjaa.

- Vihreät on ollut hiljaa, ei siitä voi kovin montaa pistettä antaa. On mielenkiintoista, miksi vihreät suostuu istumaan hallituksessa, joka ajaa ympäristöhallintoa merkittävästi alas, Luukkonen sanoo.

Juuri alueellisen ympäristöhallinnon heikkeneminen on järjestöjen suurin huolenaihe.

- Maakunnissa ympäristökysymykset jäävät käytännössä elinkeinokysymysten alle, kun TE-keskuksen johtaja määrittelee viime kädessä linjaukset. Ympäristö jää jalkoihin, koska elinkeinokeskuksen tehtävä on edistää elinkeinoja, uskoo WWF:n Luukkonen.

"Keskusta tekee mitä haluaa"

Luukkonen odottaisi paitsi vihreiltä myös muilta hallituspuolueilta vastusta keskustalle, jonka ministerit istuvat hallituksessa luonnonsuojelun kannalta merkittävimmillä paikoilla.

- Yllättävää on se, että kokoomus, RKP ja vihreät antavat keskustan tehdä ympäristöasioiden suhteen, mitä puolue haluaa, sanoo Luukkonen.

Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi kiistää, että hallituksessa olisi oltu tumput suorana.

- Me olemme kyllä vaikuttaneet paljon näihin asioihin, emmekä ole mielestämme olleet hiljaa. Tärkein työ tehdään hallituksen sisällä ja siellä me olemme näihin asioihin erittäin voimakkaasti puuttuneet, hän sanoo.

Salailu närästää

Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan hallituksen päätöksillä on tuntuvat seuraukset.

- Tavallisille ihmiselle tulee ongelmia esimerkiksi aluehallinnon uudistuksesta, kun osa valvonnasta jää hoitamatta. Ei kukaan jatkossa välttämättä valvo esimerkiksi sitä, onko läheiseltä bensiiniasemalta päässyt maaperään haitallisia aineita, sanoo SLL:n puheenjohtaja Risto Sulkava.

- Metsähallituksen uudistamisessa ollaan puolestaan yhtiöittämässä valtion maa- ja vesiomaisuutta, ja on aivan mahdollista että yhtiö jatkossa rahastaa tavallisia ihmisiä aikaisemmin itsestään selvistä retkeilypalveluista, hän jatkaa.

Järjestöjä ärsyttää myös se, että hallitus lipsuu aikaisemmasta periaatteesta, että luonnonsuojelualueille ei rakenneta. Myös salailu ja päätösten tekeminen pienessä piirissä närästää.

- Hallitus on tekemässä päätöksiä, jotka eivät kuulu tälle vuosituhannelle, kuten metsästyksen aloittaminen kansallispuistoissa, arvostelee WWF:n Luukkonen.

Valopilkkuna järjestöt pitävät sitä, että hallitus ajaa päästövähennyksiä. SLL:n Sulkava kiittää tuoretta energia- ja ilmastopoliittisesta selontekoa, jonka syntymistä hän pitää vihreiden ansiona.

- Se antaa ihmisille toivoa paremmasta, jos ympärille saadaan konkretiaa, sanoo Sulkava.

Lähteet:
YLE Uutiset / Antti Pilke

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Juuri nyt

Kotimaa

Hyvinkään ampumatapaus vaati toisen kuolonuhrin

Poliisi on saanut Hyvinkään ammuskelusta epäillyn kiinni.

Hyvinkään aamuöinen ampumatapaus on vaatinut toisen kuolonuhrin. Loukkaantuneita on seitsemän. Yksi kuolleista menehtyi heti paikalla, toinen puolestaan aamulla sairaalassa.Poliisi otti aamulla kiinni ampumisista epäillyn miehen. Epäilty on 18-vuotias hyvinkääläismies. Poliisi kuvaa hänen taustaansa "lähes puhtaaksi". Aselupia miehellä ei ole.

  • Ylimääräinen uutislähetys klo 15, TV1. Ylimääräinen ajankohtaisohjelma klo 14, Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

Tapahtumat hetki hetkeltä

  • 09.40

    Katso poliisin tiedotustilaisuus täältä.

  • 09.00

    Poliisi pitää Hyvinkään ampumavälikohtauksesta tiedotustilaisuuden

  • 08.41

    Poliisi peruu hätätiedotteen ja kertoo, että vaaraa alueen asukkaille ei enää ole

Lue lisää

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä