Luotatko vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin?
Suomen joukkueen salainen ase Lontoon olympialaisissa on verisuoniterapialaite Bemer. Mullistavan laitteen luvataan muun muassa nopeuttavan urheilijoiden palautumista ja ehkäisevän loukkaantumisia. Mutta onko kyseessä uskomushoito vai mullistava lääketieteellinen keksintö?
Laitteen tehon kerrotaan perustuvan heikkoon magneettikenttään, joka tehostaa ihmisen mikroverenkiertoa. Tämän ansiosta laitteen pitäisi auttaa esimerkiksi stressiin, uniongelmiin ja moniin kroonisiin sairauksiin.
– Mikroverenkierto kuljettaa hapen ja ravinteet soluihin, elimiin ja kudoksiin ja tuo kuona-aineet pois, sanoo Bemer Finlandin aluejohtaja Nils Kämpe.
Bemerin teholupausten tukena on Kämpen mukaan 46 tieteellistä tutkimusta. Siitä huolimatta kaikki eivät ole vakuuttuneita. Yksi äänekkäimmistä Bemer-kriitikoista on Itä-Suomen yliopiston terveyssosiologian professori Markku Myllykangas.
– Minun käsitykseni mukaan kysymys on uskomuslääkinnästä ja puoskaroinnista. Sen puolesta puhuu muun muassa se, että väitetään olevan yksi menetelmä, joka tepsii melkein mihin tahansa vaivaan tai ongelmaan, Myllykangas toteaa.
Kritiikki ei huoleta Suomen Olympiakomiteaa, joka on ottanut Bemerin yhteistyökumppanikseen. Suomalaisurheilijoiden käytössä on Lontoossa viisi Bemer-laitetta. Bemer Finlandin mukaan laitteeseen luottaa muun muassa keihäänheittäjä Tero Pitkämäki.
Uskotko sinä verisuoniterapiaan tai johonkin muuhun vaihtoehtohoitoon? Miksi vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin suhtaudutaan usein niin kielteisesti?
Tuoreimmat aiheesta: Suora linja
Keskustele: Kuuluvatko Siivouspäivät ja kirpputorit arkeesi?
Tänään lauantaina vietettiin kolmatta kertaa valtakunnallista Siivouspäivää. Mukaan ilmoittautui osallistujia 89 paikkakunnalta. Koko maassa myyntipaikkoja oli yli 2 800. Oletko ahkera kierrättäjä? Millaisia löytöjä olet tehnyt kirpputoreilla?
Keskustele: Olisivatko pyöräilijöiden promillerajat tarpeen?
Polkupyörällä päihtyneenä polkeminen on lain mukaan liikennejuopumus. Lain rikkomisesta ei kuitenkaan seuraa mitään, sillä polkupyörän tai hevosvaunun kuljettajalle ei ole promillerajaa. Kuulostaako laki ristiriitaiselta? Oletko kohdannut tankojuoppoja?
Pitäisikö Suomen seurata puolustusasioissa Viron esimerkkiä?
Nato-maa Viro aikoo vahvistaa armeijaansa mm. kasvattamalla nopean toiminnan joukkoja ja hankkimalla uutta aseistusta. Viro siis lisää puolustusmenojaan monen muun maan leikatessa niitä. Viron puolustusministerin mukaan Suomen Nato-jäsenyys parantaisi koko lähialueen turvallisuutta. Mitä mieltä olet? Pitäisikö Suomen ottaa esimerkkiä Virosta puolustusasioissa? Pidätkö Viron puolustukseen liittyviä ratkaisuja järkevinä? Miksi Suomi ja Viro ovat olleet eri linjoilla maanpuolustuksessa?
Keskustele: Mikä oppi kaatoi ojaan?
Jokaisen sukupolven on itse tehtävä omat virheensä ja opittava niistä. Toiset uskovat kokemuksen tuomiin elämänohjeisiin. Mitä neuvoa kannatti aikoinaan kuunnella? Pätevätkö entisajan opit 2010-luvulla?
Keskustele: Mitä lukioiden rankkaus merkitsee sinulle?
Helsinkiläislukiot vievät pisimmän korren tänäkin vuonna lukiovertailussa. Kymmenen parhaan joukkoon yltävät myös lukiot Turusta, Lahdesta ja Valtimolta. Mitä lukioiden vertailutilastot merkitsevät sinulle?
Keskustele: Hulluruoho - oletko törmännyt?
Pakastevihannesten seassa ollut, myrkytyksiä aiheuttanut hulluruoho on pystytty jäljittämään yhden sopimusviljelijän tilalle Espanjaan. Onko hulluruoho sinulle tuttu kasvi?
Keskustele: Poliisi juoppokuskina - muuttaisitko poliisin tehtäviä?
Poliisilla menee vuodessa lähes viisi miljoonaa euroa päihtyneistä henkilöistä huolehtimiseen. Eniten päihtyneisiin menee aikaa ja rahaa Helsingissä ja Pirkanmaalla. Muuttaisitko poliisin tehtäviä?
Keskustele: Onko pesäpallosta vielä kansallispeliksi?
Superpesiskausi alkoi toukokuun puolivälissä, mutta kiekkohuuman kaltaista intoa ei peli harrastajaporukoiden ulkopuolella herätä. Osassa kouluista kansallispeliämme pelataan vielä, mutta sekin on hiipumaan päin. Vieläkö pesäpallo voisi innostaa?
Keskustele: Mitä haluat kysyä Esko Aholta?
Entinen pääministeri, Sitran yliasiamies ja Nokia-johtaja Esko Aho tutkii ja opettaa Yhdysvalloissa Harvardin yliopistossa. Seuraavaksi hänestä tulee Venäjän kaupan edistäjä. Mitä Boston on opettanut hänelle Euroopasta ja Suomesta?
Keskustele: Joko narkolepsiajupakka on selvitetty?
Suomessa annettu sikainfluenssarokotus lisäsi myös aikuisten riskiä sairastua narkolepsiaan, vahvistaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti. Aikuisten kohonnut sairastumisriski kesti noin kahdeksan kuukautta rokottamisesta. Joko rokotusjupakka on selvitetty?

Kommentoi aihetta
(50 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
pakostakin uskova
Ilmoita asiattomasta kommentistaOmalla kohdalllani olen ollut pakotettu etsimään vaihtoehtoisia parannuskeinoja, koska julkinen terveydenhuolto on aivan tolkuttoman hidas. Terveydenhoitajat saavat päättää lääkärille pääsyn tarpeen, olen jäänyt ilman lääkärin apua.
Lisäksi olen moneen otteeseen tunaroitu julkisella puolella niin, että useat vaivat ovat tulleet krooniseksi.
Viimeisin itse hoitamani vamma tokeentui kolmessa viikossa magneetilla, tosin ei tällä kyseisellä merkillä. Olen myös saanut magneetin käytöstä paremmin nukuttua. Luoja vain uskoani lisätköön tässä hoitomuodossa.
Jaa, ehkä ...
Ilmoita asiattomasta kommentistaolet oikassa. Olen parantunut burnoutista ja masennuksesta vaihtoehtohoidolla sekä itseni puhidistamisesta kaikilla tasoilla ... En luota julkiseen terveydenhoitoon, koska sitä ei kiinnosta paraneminen, kokonaisvaltaisuus eikä orgaaninen vaihtoehto!
Bruno
Ilmoita asiattomasta kommentistaLääketieteellisesti tällaisiin "lume-/uskomushoitoihin" ei ole todistettavasti pystytty toteamaan niiden parantavaa vaikutusta. Esim. Jyväskylän yliopisto otti muutama vuosi sitten kantaa homeopatiaan, jossa lopputuloksena todettiin, että kun vettä ei voida tieteellisesti potensoida ja siten aineen tehoa kasvattaa, on kysymys todennäköisesti magiasta.
Monesti vedotaankin energiakenttiin yms. Tällöin ollaan siirrytty alueelle, jossa ei enää tiedetä millaisten voimien kanssa ollaan tekemisessä. Kyllä parantumisia varmaan tapahtuu jonkun voimasta ja ihmiset saadaan kiinnostumaan asioista, mutta ei ymmärretä enää siinä vaiheessa mihin itsensä on sitonut.
Ennustajat ovat myös yksi hyvä esimerkki; he keskustelevat tietämättään/tietoisesti kuolleen henkilön vainajahengen kanssa, jotka ovat seuranneet jonkun ihmisen elämää ja osaavat antaa sitten ikään kuin vastauksia ko henkilön ominaisuudessa.
Itse ja läheiseni pysyvät hyvin kaukana näistä asioista.
Tapu
Ilmoita asiattomasta kommentista@ Bruno:
Luokittelet uutisoidun terapian "uskomushoidoksi", vaikka hoitoa markkinoivan yrityksen mukaan sen toimivuudesta todistaa 46 tieteellistä tutkimusta. Kuulutat kommentissasi tieteellisten tutkimusten perään, joten miksi nämä 46 tutkimusta eivät kelpaa sinulle? Oletko tutustunut kyseisiin tieteellisiin tutkimuksiin, tai tiedätkö jonkun muun joka on tutustunut eikä pidä tutkimuksia kunnolla toteutettuina tai muuten uskottavina (millä perusteella?).
Itse on usko tai ole uskomatta kyseiseen hoitomuotoon, koska en ole tutustunut siihen tarkemmin. Oma uskosi siihen, että hoito ei toimi paljastaa sinut erää lajin uskovaiseksi, sellaiseksi joka uskoo yhteen ja ainoaan viralliseen viranomaistotuuteen. Tällaisella uskovaisuudella ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa.
Bmoa
Ilmoita asiattomasta kommentistaSe nyt vain on niin, että kenenkään ei tarvitse todistaa uutta hoitoa toimimattomaksi. Valmistajan on todistettava se toimivaksi. Sitä ei ole tapahtunut.
herp
Ilmoita asiattomasta kommentistaMissäs ne 46 tutkimusta sitten on? Ja kuka tehnyt?
Maailmaan mahtuu kyllä tutkijoita joka lähtöön, pitää vain valita itselleen sopiva henkilö, niin tulos on sopiva.
Tutkimuksia
Ilmoita asiattomasta kommentistavoi pyytää Bemerin Suomen organisaatiolta. Bemeristä on kirjoitettu myös varsin hyvä kirja, jossa vaikutuksia ja tutkimuksia käydään lävitse.
Ei tässä tarvitse "uskoa" mihinkään. Sen kun käyttää järkeänsä ja toteaa olemassaolevia asioita.
Joillekin tietenkin ongelma on siinä, ettei ymmärrä vaikutusmekanismia. Toisille ongelma näyttää olevan se, että luulee ymmärtävänsä jotain eikä ymmärrä oman tietonsa rajoja.
pjorde
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiksi niitä tutkimuksia pitää Bemeriltä pyytää? Eikö niitä olisi saatavilla jossain vertaisarvioidussa tieteellisessä julkaisussa?
Arska
Ilmoita asiattomasta kommentistaJoo, kyllä näitä tutkimuksia löytyy jo mm. pupmedissä, joka on lääkäreiden käyttämä tietokanta. Toki sinne pääsee vain tunnukset omaava ja lääkinnällisen koulutuksen saanut henkilö. Samoin eurooppalaisista tutkijoista ja heidän julkaisuistaan löytyy toki muualtakin tietoja. Mm. Mainzin yliopston urheiluläketieteen laitoksen johtajana toiminut yliopiston proferori Dr.med Klaus Jung on tutkinut hoitomuodon toimivuutta urheilulääketieteen kannalta. Samoin löytyy Prof Dr.med Kryztof Spodarykin tutkimuksia (Fysikaalisen kuntoutuksen ja ohjauksen laitos, Lääketieteellinen tiedekunta, Krakovan yliopisto, Puola).
Tietoa siis löytyy, on vain osattava lukea (ja ymmärtää). Toivottavasti täällä kotosuomessakin terveystutkimuksen puolella osattaisiin etsiä tietoa ennen leuattomia lausuntoja ;)
Jaa, ehkä jokaisen on syytä
Ilmoita asiattomasta kommentistaitse kokeilla ... Kysymysksessä on hyvä tuote kuukauden kokemuksella ja tässä on kysymys tasapainotilanteeseen pääsemisestä eri elintoiminnoissa, jolloin terveys mahdollistuu ... Sairaus on epätasapainoa tai jonkin puutetta tai ylihuormitusta ...
Usko, toivo, rakkaus, luottamus, tietoisuus ja varmuus ohjaavat meitä enemmän kuin edes ymmärrämme, joten kysyvä ei tieltä eksy, kolkuttavalle avataan ja rakastamalla ja itsestä alkamalla pääse jo pitkälle!
ö
Ilmoita asiattomasta kommentistaemmä syyhymättä saunaankaan mene. Pitää olla oire, joku syy siihen, kokemuskin miten mettään on mennyt koululääketieteen hoito ja paljon taustatietoa siitä muusta hoitomuododosta. Niin vaihtoehto kyllä käy.
-EI KAIKKEA VIÄ YMMÄRRETTY TAI HOITO KEHITTYNYT: Muistelen vanhakansan reumakipuja ja hoitomuotoja reumaansa - nyt a j o i s s a hoidettu saatu lähes "pois päiviltä".
Kova työ voittaa poppakonstit
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos olympialaisissa aikoo menestyä, varmempi tapa on sijoittaa tehokkaampaan harjoitteluun kuin hoitoihin joiden toimivuudesta ei ole minkäänlaista näyttöä. Tuurilla ja taikatempuilla ei ole monta mitalia voitettu.
Tapu
Ilmoita asiattomasta kommentistaJa minkälaista näyttöä sinulla on siitä, ettei kyseisestä hoidosta ole minkäänlaista näyttöä...?
Entinen urheilija
Ilmoita asiattomasta kommentistaTapu: Minkähänlaista tämä "hoito" tämän laitteen kohdalla tarkoittaa? "Hoitoa" voidaan käyttää sairauksiin, vaivoihin ja vikoihin. Jos niitä ei ole, ei voida myöskään "hoitaa".
en
Ilmoita asiattomasta kommentistaVaihtoehtohoito tarkoittaa yleensä hoitoa jonka tehosta ei ole minkäänlaista näyttöä. Anekdootteja ihmeparantumisista kyllä tarjoillaan ja osalle tämä soopa uppoaa niinkuin häkä. Ja kuten professori totesi, tälle huuhaalle on yhteistä se että ne parantavat aina kaikki vaivat epämääräisillä, keksityillä, mekanismeilla.
Vaihtoehtoinen ambulanssi?
Ilmoita asiattomasta kommentistaJuuri näin. Ja mitä epämääräisempi ja lievempi vaiva, sitä paremmin vaihtoehtohoidot uppoaa. Esim. akuuttiin hammasärkyyn ei kukaan näitä kauppaa.
Rantsu
Ilmoita asiattomasta kommentistaParempi on puhua uskomushoidoista. Sellaiset, jotka ovat haitattomia ja vaarattomia, sopivat kansalle lumehoidoksi. Lumelääkkeestäkin (lumelääke ei sisällä vaikuttavia aineita) hyötyä kokee 30 % tutkituista.
puoskarointi
Ilmoita asiattomasta kommentistaon vilppiä, eihän siitä mihinkään pääse. kun ei kaikesta tiedetä,
vielä, sitä on helppo käyttää hyväksi.
Whatever works
Ilmoita asiattomasta kommentistaIhminen on psykofyysinen olento ja monet ihmiset paranevat lievistä kiputiloista tai masennusoireista homeopatialla, kun siihen uskovat. Myös placebo -efektin parantava vaikutus on todistettu. Mielestäni maailman ei tarvitse olla niin mustavalkoinen, että joko käytän vain homeopatisia tuotteita ja enkä käy kemoterapiassa syöpähoidossa tai syön vain "oikeita" lääkkeitä lääkefirmoista. Ihmisten tulee vain itse kantaa vastuu mitä suuhunsa pistää. Kyllä ne lääkefirmatkin medikalisoivat ihmisten tavallisia olotiloja saadakseen myytyä taas enemmän lääkeitä. Itse aion jatkossakin käydä kiropraktikolla, vaikka se ei ole Suomen Lääkäriliiton hyväksymä hoitomuoto
Bmoa
Ilmoita asiattomasta kommentistaAivan käsittämätön tapaus. Jo alkeistiedot ihmisen fysiologiasta riittävät, jotta voi todeta laitteen humpuukiksi. Ja Olympiakomitealla pitäisi olla käytössä enemmän kuin alkeistiedot fysiologiata. Joku on huijannut. Jälkikäteen ehkä selviää, kuka.
Tapu
Ilmoita asiattomasta kommentistaKommenttisi on käsittämätön. Ihmisen fysiologiasta solutasolla on suurin osa selvittämättä, joten tämän hetkinen fysiologinen tietämys ei mitenkään voi todistaa sitä tai tätä hoidon toimivuudesta. Vain tarkat käytännön kokeet voivat.
Bmoa
Ilmoita asiattomasta kommentistaLaitteen yhteydessä puhutaan magneettikentistä ja siitä, miten ne saavat
valkosolut pyörimään paremmin. Valmistaja ja maahantuoja itse kertovat asian.
Kun on kyse terveydestä, asia pitää olla tutkittu. "tuntematon voima" ei kelpaa.
Arska
Ilmoita asiattomasta kommentistaBmoa 30.7.
"Aivan käsittämätön tapaus. Jo alkeistiedot ihmisen fysiologiasta riittävät.."
No ilmeisen alkeiset ovat tietosi - ystävä hyvä. Suosittelen siis tutustumista (AKK- tai lukion perustasokin riittää, liikunnan ohjaajan koulutuskin on tähän riittävä) biologian alkeisiin: ATP:n tuotanto solujen mitokondrioissa, energian (ATP) vaikutus solukalvojen ionikanavien toimintaan mm. solun rasvakalvojen jännitteen (mA) merkitys yleensä solun aineenvaihdunnalle, ravinteiden ja hapen kuljettaminen ja jakelu kudoksiin jne.
Japanilainen tiedemiesryhmä onnistui kuvaamaan vasta v. 2010 mitokondrion liikkeen ja selvittämään ko. liikkeen merkitystä ATP:n muodostumiselle mitokondrioissa. Tuohon saakka tämäkin asia oli "käsittämätön", mutta toimiva. Ai niin, valkosolujen pyörimisliikkeeseen vaikuttaa ICAM1-välittäjäproteiini, jota muodostuu riittävästi kehon toimiessa hyvin. Jopa sinullakin kehosi tulisi toimia tällä tavoin. ;D