Tampere |

Luovuus kukki hylätyissä äänestyslipukkeissa

Pirkanmaalla laskettiin presidentinvaalin toisella kierroksella ennätysmäärä hylättyjä ääniä. Yllättävän moni näyttää ottaneen äänestyspaikalle mukaansa henkilöllisyystodistuksen lisäksi liimapuikon, sillä Tampereen ja lähikuntien vaalikopeissa ehdittiin jopa koristella kannanottoja lehtileikkeillä.

Hylätty äänestyslipuke, jossa lukee "Raipe 41"
Raipe Mäntyniemeen? Kekkosen, Väyrysen ja Aku Ankan lisäksi tamperelaiset näkivät valtionpäämiespotentiaalia myös oman kylän urheilusankareissa. Kuva: YLE / Anna Sirén

Suuri osa tämänkertaisten vaalien hylätyistä lipukkeista on edellyttänyt piirtäjältään paitsi kapinahenkeä myös ihmisen anatomian vankkaa tuntemusta. Pirkanmaan vaalipiirilautakunnan puheenjohtaja Tiina Kyöttilä-Vettenranta kertoo, että näiden vaalien piirrosteema on selkeä.

- Tällä kertaa on ollut erityisen paljon homovastaisia ja -myönteisiäkin kannanottoja. Muuten hylättyjen lipukkeiden tekstit ja kuvat ovat olleet samantyyppisiä kuin muissakin valtiollisissa vaaleissa. Jonkin verran on myös askarreltu ja liimailtu kortteihin esimerkiksi lehtileikkeitä.

Hylättyjä ennätysmäärä

Kuutisenkymmentä työntekijää suorittaa pirkanmaalaisäänten tarkastuslaskentaa, jonka tulos ilmoitetaan keskiviikkona iltakuudelta. Hylättyjä ääniä on poikkeuksellisen paljon, kertoo Pirkanmaan vaalipiirilautakunnan sihteeri Teemu Jokinen.

- Ensimmäisellä kierroksella tuli alle tuhat hylättyä ääntä, mikä on normaali lukema. Nyt näyttää siltä, että toisella kierroksella hylättyjä ääniä tulee reippaasti yli 2 000. Ilmeisesti ihmiset eivät ole löytäneet omaa ehdokastaan, Jokinen pohtii.

Ensimmäiseltä kierrokselta pudonneet ehdokkaat jäivät kannattajiensa sydämiin, sillä kaikki saivat ääniä myös toisella kierroksella. Erityisen sinnikkäitä olivat Paavo Väyrysen kannattajat.

Niinistöä tai Haavistoa äänestäneet osasivat pääosin säännöt. Valtaosasta lippukeita löytyi asiallisesti piirretty kakkonen tai kuutonen, Teemu Jokinen sanoo.

- Nyt ei juurikaan ole ollut numeroiden perässä ylimääräisiä hymiöitä tai sydämiä. Joitakin pisteitä ja tai viivoja on ollut, mutta niiden takia ääniä ei ole hylätty.

Raipe Mäntyniemeen

Hylättyjen äänten pinosta löytyi maanantaina aamupäivällä leimattomia tai tyhjiä lappuja ja eroottisen piirustuksen taidonnäytteitä - sekä ainakin yksi ääni Raipe Helmiselle.

- Olen ollut vajaat kymmenen vuotta ääntenlaskijana, ja tällä kertaa on kyllä herkullisinta materiaalia. Tuttuun tapaan löytyy myös Aku Ankkaa, urheilusankareita ja Kekkosta, kertoo tarkastuslaskentaa suorittava tamperelaisnainen kahvitauolla.

Vieläkö räikeimmät tai nasevimmat kannanotot jaksavat naurattaa tai puhuttaa tarkastuslaskijoita, eli onko niistä hyötyä? Ei ole. Äänestyslipukkeelle rustattu vitsi menee hukkaan, vastaa vaalipiirilautakunnan sihteeri Teemu Jokinen.

- Vaalipäivänä vaalilautakunta laskee äänet alustavasti, ja silloin lipukkeita katsoo noin kymmenen ihmistä. Myös täällä tarkastuslaskennassa vain muutamat ihmiset näkevät piirustukset tai raapustukset, eli vitsin yleisö jää kyllä maksimissaan pariinkymmeneen.

Lähteet:
YLE Tampere / Anna Sirén

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä