Kotimaa |

Lupa lääketutkimukseen on perusteellisen harkinnan tulos

Lääketutkimusten lakisääteiset reunaehdot ovat tiukat. Sikainfluenssaakin koskevan rokotetutkimuksen kohdalla Lääkelaitos puntaroi, onko testeistä etua tutkittaville. Yksilön saama hyöty menee yhteiskunnan edelle.

Lääkelaitoksen kliinisten lääketutkimusten jaostopäällikkö Maria Virkki
Kuva: YLE

- Kliinisiin lääketutkimuksiin osallistuminen on aina vapaaehtoista ja perustuu suostumukseen. Kun tutkimuksia suoritetaan, aina ensisijaisesti tulee ajatella tutkittavan etua. Se menee tieteen ja yhteiskunnan etujen yli, sanoo jaostopäällikkö Maria Virkki Lääkelaitoksesta.

Ihmiseen kohdistetut kliiniset lääketutkimukset ovat hyvin säänneltyjä suomalaisen lainsäädännön perusteella.

Virkki painottaa, että lapsiin ja aikuisiin suhtaudutaan lääketutkimusten arvioinnissa tasavertaisesti. Lapset ovat kuitenkin Virkin mukaan erityisen riskialtis ja haavoittuva ryhmä, johon kohdistuvia testejä pohditaan tarkasti.

Uhkaava epidemia asettaa viranomaisille velvoitteita myöntää tutkimuslupia.

- Viranomaista ei voi painostaa nopeuttamaan prosessia. Mutta toki me ymmärretään tämän tilanteen vaativan nopeita arvioita - eikä meillä ole mitään syytä hidastella arviointityön kanssa.

Pitkät perinteet

Suomi on ollut otollinen tutkimusmaa kaikelle kliiniselle lääketutkimukselle, koska maassa on tehokas terveydenhuoltojärjestelmä ja hyvin koulutettu ammattihenkilöstö.

- Meillä on tehty perinteisesti paljon rokotetutkimusta ja Suomessa on käynnissä huomattavasti laajempia tutkimuksia kuin tämä sikainfluenssaan liittyvä, Lääkelaitoksen jaostopäällikkö Maria Virkki kertoo.

Rokotetutklmusten yleisyys on myös kansalaisten asenteista kiinni. Suomalaiset ovat pitäneet rokotetutkimuksissa saavutettuja tietoja niin merkittävinä, että ilmapiiri on säílynyt myönteisenä.

- Maailmaltakin tiedetään, että ne lapset, jotka ovat osallistuneet kliiniseen lääketutkimukseen, on pärjänneet paremmin ja heidän elämänlaatunsa on parantunut.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä