Häme |

M.A. Numminen - lapsenmielisyys ja absurdi

Perjantaiparlamentin vieraana oli helmikuussa taiteilija Mauri Antero Numminen. Filosofi Johannes Ojansuun kanssa keskustelussa sivuttiin myös epävireisyyttä, kiellettyjä levyjä ja epäsovinnaisuutta ylipäätään. Muisteltiin myös filosofiaa: mistä ei voi puhua, siitä pitää vaieta.

Lapsenmielisyys näkyy muussakin kuin lasten taiteessani, sanoo Numminen.

- Se on synnynnäinen ominaisuus, toisilta se säilyy hyvissä ajoin ja toisissa se säilyy läpi elämän, sanoo Numminen.

Numminen on yli 70-vuotias eikä kainostele vetää jänispukua ylleen. Hauskinta hänen mukaansa nykyään on, kun Gommi ja Pommi esiintyvät aikuisille - lapsuutensa näiden hahmojen kanssa viettäneille - kuin yleisö olisi yhä lapsia.

- Kun yleisöstä huudetaan "laula Helga-neiti kylvyssä", minä en ymmärrä, kun olen jänis, hymähtää Numminen.

Aikuiset, lapsenmieliset taiteilijat uskaltavat vanhoinakin kokeilla kaikenlaista epäsovinnaista, mitä ei pidetä niin sopivana aikuiselle, puntaroi Numminen. Lapsenmielisyyden vastakohta on hänen mielestään normaali ihminen

- Olen tätä pohtinut, ja minunkin olisi jo pitänyt sovinnaistua ja ruveta käyttäytymään aikuisten tavalla viimeistään 40 ikävuoden kieppeillä.

- Lapset ovat luonnostaan anarkistisia. Heillä ei ole kontrollia ja jarrua ennen kuin vanhemmat, tai viimeistään koulu, alkavat lapsia suitsia. Anarkistinen piirre ihmisessä on hyvin harvinainen. Omassa mielessä voi olla hyvinkin hullusti ajatteleva, mutta ei sitä tule esittämään julkisuuteen. Eikä se ole välttämättä toivottavaakaan, koska yhteiskunnalla ei ole joustovaraa anarkistiseen käyttäytymiseen, arvioi Numminen.

Numminen myöntää tosin myös yliarvioineensa lapsia.

- Olen tehnyt aivan liian vaikeita asioita, kuten lauluja, joita lapset eivät käsitä ollenkaan. Aikuisena he vasta käsittävät mistä on kysymys. Minun on vaikea tulla lapsien kanssa pitkän aikaa toimeen, nauraa Numminen.

Lähteet:
YLE Häme

Tuoreimmat aiheesta: Häme

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä