Maahanmuuttajalapset viihtyvät koulussa suomalaislapsia paremmin
Tutkimuksen mukaan maahanmuuttajataustaiset oppilaat kokivat koulun mielekkäämmäksi ja tärkeämmäksi sekä opettajasuhteensa paremmaksi, kuin suomalaistaustaiset oppilaat. Kaikkein parhaiten koulussa viihtyvät maahanmuuttajataustaiset tytöt ja huonoimmin suomalaistaustaiset pojat.
Tulos ilmenee Turun yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa valmistuneesta tutkimuksesta. Siihen osallistui yli 600 maahanmuuttajataustaista ja noin tuhat suomalaistaustaista perusopetuksessa olevaa koululaista, heidän vanhempansa ja noin 140 opettajaa.
Maahanmuuttajataustainen oppilas jatkaa kuitenkin suomalaistaustaisia harvemmin lukioon ja suorittaa korkeakoulututukinnon. Selvästi useampi heistä jää kantasuomalaisiin verrattuna pelkän perustutkinnon varaan.
- Tänä päivänä kun maahanmuuttajapuhe usein on ongelmapuhetta, tämä on tietysti sen kanssa selkeässä ristiriidassa, sanoo erityispedagogiikan professori Joel Kivirauma Turun yliopistosta.
Hänen mukaansa tutkimus tarjoaa myös kouluille eväitä toimia jatkossa maahanmuuttajaoppilaiden kanssa.
Kielitaito on kaiken A ja O
Maahanmuuttajalasten opetuksessa kielitaidolla on keskeinen merkitys.
- Jos kielitaito ei kehity heti opetuksen alkuvaiheessa, tulee varmasti ongelmia, Kivirauma painottaa.
Kasvatustieteen professori Risto Rinne sanoo, että maahanmuuttajalasten ja heidän vanhempiensa myönteinen suhtautuminen koulunkäyntiin ja mahdollisuuksiin työllistyä pitäisi osata käyttää paremmin hyödyksi.
- Kyllä niille myönteisille odotuksille ja toiveille pitäisi löytyä konkreettista vastinetta todellisuudesta. Nyt näyttää siltä, ettei näin ole ja maahanmuuttajalapset ovat vaarassa syrjäytyä peruskoulun jälkeen. Ellei muutoksia tähän tule, Suomessa tulee olemaan ongelmalliset olosuhteet. Voisin viitata tässä moneen Euroopan maahan, Rinne sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Salossa hellettä
Kevään ensimmäinen hellepäivä Varsinais-Suomessa koettiin maanantaina.
Nousiaisten suursikala lupaa vain vähäisiä hajuhaittoja
Sianlihantuotanto laskee. Grillimakkarat loppuu kesällä kaupoista. Mutta sikalaa ei saa rakentaa Nousiaisiin.
Samasta potista voisi jakaa useammalle mielenterveyspotilaalle
SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen Kelan korvauskäytännöistä mielenterveyskuntoutuksessa. Elorannan mukaan käytännöt ovat vinksallaan.
Huonon onnen miinantorjuja matkaa Suomeen "reppuselässä"
Kaksi vuotta myöhässä oleva alus saapunee Suomeen toukokuun lopulla rahtilaivalla. Aluksen rakentanut telakka ehti valmistuksen aikana jäädä kolme kertaa tulvan alle.
Deodorantti siivitti Tero Laaksosen kamppailulajien huippujärjestöön
Turkulainen kamppailulajien spesialisti Tero Laaksonen on kutsuttu alan kansainväliseen huippujärjestöön.
Tulipalo vaati hengen Loimaan Mellilässä
Omakotitalo tuhoutui palossa täysin. Päivystävän palomestarin mukaan palossa on yksi henkilö menehtynyt.
Suomalaistutkijat löysivät rintasyövän leviämistä estäviä yhdisteitä
Hepariinin kaltaiset aineet hidastavat luustoetäpesäkkeiden muodostumista. Tehdyt hiirikokeet osoittivat, että hepariinin kaltaisilla yhdisteillä voidaan mahdollisesti estää rintasyövän leviäminen luustoon.
Teijon vesihuolto paranee
Salo suunnittelee vesihuoltolinjan rakentamista Teijon kylän ja kaupungin keskustaajaman välille. Hankkeen kustannusarvio on noin kolme miljoonaa euroa.
SDP linjaa toriparkkikantansa
SDP:n valtuustoryhmä päättää maanantai-iltana Turun toriparkin kohtalosta. Ilman demareita kauppatorin maanalaisen pysäköintilaitoksen mahdollistava kaavamuutos ei saa riittävää kannatusta.
Doan näytti kapteenin mallia - Korpikoski uurasti
Shane Doan näytti esimerkkiä, kun Phoenix Coyotes nappasi ensimmäisen voittonsa lännen konferenssifinaaleissa ja kavensi otteluvoitot 1-3:een.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.