Maahanmuuttajanuorten luokat täynnä oppilaita
Maahanmuuttajanuoria peruskouluun valmentavilla luokilla Turussa on nyt ennätysmäärä oppilaita. Yhdeksällä luokalla on yhteensä lähes sata opiskelijaa. Valtion kustantama valmistava opetus on tarkoitettu Suomeen muuttaneille kouluikäisille lapsille ja nuorille. Tämän vuoden alusta valtio pidensi koulutuksen tukemista puolesta vuodesta vuoteen.
Turun iltalukion yhteydessä toimivan valmistavan luokan opettaja Maarika Alsi lukee ääneen ja somaliasta Suomeen tullut Zamzam Mohamud kirjoittaa taululle sanelun mukaan.
- Sydän pumppaa verta.
Huivipäinen Zamzam Mohamud kirjoittaa pumppaa sanan vain yhdellä p:llä, mutta opettaja korjaa samantien.
- Kaksi p:tä.
Virheitä tulee vielä, sillä luokan 15-vuotiaista nuorista suuri osa on ollut Suomessa vasta noin puoli vuotta. Luokan oppilaista yksi on Puolasta ja loput yhdeksän Somaliasta. Suurin osa luokan oppilaista istuu elämänsä ensimmäistä kertaa pulpetissa ja ylipäätään koulun penkillä, kertoo opettaja Maarika Alsi.
- Suurin osa ei osannut kirjoittaa tai lukea. Tässä luokassa on yksi puolalainen tyttö, joka on käynyt koulua Puolassa. Muut eivät ole koulua käyneet. Muutamalla on takanaan kotiopetusta.
Vaikea kieli
Zamzam Mohamudin mukaan suomenkieltä on ei ole ollut helppo oppia.
- Suomen kieli on tosi vaikea, mutta toivon, yksi päivä puhun parempi kuin tänään.
Suomenkielen lisäksi maahanmuuttajanuorilla riittää paljon opeteltavaa. Kellon tunsi entuudestaan ainoastaan kaksi luokan oppilaista. Valmistavalla luokalla lähdetään aivan perusteista, kertoo opettaja Maarika Alsi.
- Esimerkiksi tämä ympäristötieto ja biologia, mitä käymme parhaillaan läpi, on eka- ja tokaluokkalaisten kirja.
Vuosi aikaa kiriä
Turku on Helsingin jälkeen toiseksi suurin maahanmuuttajien tuloväylä Suomeen. Vuoden kestävän valmistavan luokan tarkoitus on antaa maahanmuuttajanuorille valmiudet selvityä tavallisessa koulussa. Vuosi on lyhyt aika oppia uusi kieli ja kiriä kiinni ikätoverit, joten peruskouluun siirtyvillä maahanmuuttajanuorilla on mahdollisuus tukiopetukseen valmistavan luokan jälkeen.
- Puolet luokan oppilaista on tullut Suomeen yksinään ilman vanhempiaan. Vaikeuksista huolimatta oppilaiden opiskelumotivaatio on korkealla, kehuu opettaja Maarika Alsi.
- He ovat todella motivoituneita. Ei mitään negatiivista sanottavaa. Kaikki ovat into piukalla mukana.
Abdulhakim Muhumud kertoo, että he ovat opiskelleet suomea vasta viisi kuukautta. Lyhyen opetuksen jälkeen suurin osa luokkalaisista puhuu jo kohtuullisen hyvää suomea.
- Minä onnittelen opettajaa. Meillä on paras opettaja, Abdulhakim Muhumud toteaa iloisesti.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä palaa rivitalo, josta aiheutuu runsasta savua. Alueen lähistöllä olevia asukkaita pyydetään sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihto.
Rivitalo palaa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on toimitettu sairaalaan.
Kevätretkellä on hauskaa rapsutella eläimiä
Moni lapsi suuntaa kevätretkelle maatilalle. Loimaalla sijaitsevalla kotieläintilalla on käynnissä kevätsesongin huippu. Lapsiryhmiä risteilee pitkin pihoja. Suosikkieläin on pupu.
Saattohoito alkoi U-sairaalalle
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopettaa remonttirahojen syytämisen vanhaan U-sairaalaan. Alkuperäisestä saneeraussuunnitelmasta on osin luovuttu, sillä huonokuntoisten osastojen korjaus olisi tullut liian kalliiksi.
Kameravalvonnan puuttuminen hämmentää Salossa
Salon kaupungin kolme vuotta sitten asentamat valvontakamerat eivät ole toimineet koskaan. Asia paljastui tällä viikolla Salon Seudun Sanomien jutussa. Osa kaupunkilaisista pelkää rikollisuuden kasvavan.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Lisälautta avustaa Saaristotiellä
Saaristotien viikonlopun autoruuhkia puretaan neljän lautan voimin. Perjantaina ja sunnuntaina Paraisten ja Nauvon välille lisätään varalautta.
Uusia mökkejä eniten Kuusamoon, Kittilään ja Paraisille
Upouusia mökkejä nousi Suomen kartalle viime vuonna 3 600. Mökkien rakentamisinto on selvästi hiipunut viime vuosikymmenestä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.