Kainuu |

Maahanmuuttajat rikastuttavat kirkkoa

Maahanmuuttajat kasvattavat Suomen ortodoksisten seurakuntien jäsenmääriä. Esimerkiksi Kajaanin ortodoksisessa seurakunnassa on yli 120 maahanmuuttajajäsentä.

Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo. Kuva: YLE / Paula Hiljanen

Valtaosa maahanmuuttajista on venäläistaustaisia, mutta mukaan mahtuu myös kreikkalaisia, serbejä ja afrikkalaisia. Arkkipiispa Leon mielestä maahanmuuttajat täyteläistävät kirkon kulttuuria.

- Me tahdomme Suomen ortodoksisena kirkkona tarjota hengellisen kodin kaikille maahanmuuttajille. Ja totta kai kirkon jäsenmäärän kasvu merkitsee muutenkin kuin taloudellisesti. Sehän merkitsee henkistä ja hengellistä rikkautta. Me saamme mielestäni paljonkin erilaisilta maahanmuuttajilta positiivisia, uudenlaisia vaikutteita ja sillä tavalla rikastutamme itseämme hengellisesti.

Ortodoksinen kirkko on seurannut ilolla jäsenmäärää, joka on kasvanut 1970-luvulta lähtien. Tällä hetkellä maahanmuuttajien osuus ortodokseihin liittyjien osuudesta kasvaa ja kirkko on mielissään monikulttuurisuudesta ja monikansallisuudesta.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä