Maahanmuuttokriittinen Vapauspuolue puoluerekisteriin
Kriittisesti maahanmuuttoon suhtautuva Vapauspuolue on rekisteröity puolueeksi. Tänään maanantaina rekisteröity puolue lähtee eduskuntavaaleihin ensi keväänä.
Puolue vaatii muun muassa rakennuskieltoa moskeijoille, kerjäläisten poistamista kaduilta ja kehitysavun vähentämistä. Puolue vastustaa myös ydinvoimaa ja pakkoruotsia.
Oikeusministeriössä pidetävässä puoluerekisterissä on nyt kaikkiaan 17 puoluetta.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Meijerityöt jatkuvat Toholammilla
Tiistaiaamuna alkanut lakko Maitokolmion Toholammin meijerillä ei ole toistaiseksi hiljentänyt tuotantolaitoksia. Toimistusjohtaja Juha Murto-Koiviston mukaan tuotanto on alkanut keskiviikkoaamuna normaalisti. Kiistaa on palkoista ja työvuorojärjestelyistä.
Yksi hampaanleikkuukone tai naisten verryttelypuvun alaosa - katso, mitä Suomi vei vähiten
Suomen vientitilasto pursuaa eksoottisia tuotteita.
Microsoftin uusi konsoli on Xbox One - esiteltiin suomalaisen pelin kanssa
Xbox One julkaistaan vuoden lopussa ja kilpailee joulumarkkinoilla Sonyn Playstation 4:n kanssa. Yksi uuden Xboxin peleistä on suomalaisen pelistudio Remedyn kehittämä Quantum Break.
Taantumassa on tilaa second handille
Yhä korkeammalle kipuavaa yleistä hintatasoa paetaan kirpputoreille, mutta hinnat ovat nousseet sielläkin. Taantuman yleisiä vaikutuksia kirpputoritoiminnalle on hankala arvioida.
Kevät toi verorekisteriin muurarin – viikossa jopa 5 000 uutta rekisteröityä
Rakennusalan harmaan talouden torjumiseksi perustettuun veronumerorekisteriin ilmoitetaan yhä joka viikko tuhansia uusia työntekijöitä. Yhteisellä työmaalla veronumero on pakollinen niin keittäjälle, vartijalle kuin kirvesmiehellekin.
Brittisivusto: Näin nopeasti kännykkäsi arvo laskee
Mikä puhelinmalli on säilyttänyt jälleenmyyntiarvonsa parhaiten, mikä laskee kuin lehmän häntä?
Pohjois-Karjalan yhteinen osuuspankki karahti kiville
Kolmen pankin yhdistäminen ei toteudu Pohjois-Karjalassa ainakaan toistaiseksi. Kiteen Seudun Osuuspankin edustajisto hylkäsi fuusioesityksen äänin 26-8.
Biolan sinetöimässä merkittävää kauppaa Intiaan
Ympäristötuotteita valmistava Biolan Oy on saamassa jalansijaa Intian markkinoilla merkittävällä kompostorikaupalla.
Virolahdelle haluttaisiin kauppoja enemmän kuin kaava sallii
Yksin Vaalimaalle nouseva kauppakeskus kasinoineen vie tilaa 30 000 neliötä. Maakuntakaavan päivityksen jälkeen kuntaan saisi rakentaa myymälätiloja enintään 100 000 kerrosneliötä.
Applen toimitusjohtaja kiistää väitteet verokikkailusta
Yhdysvaltain senaatti hiillostaa tiistaina Applen johtajia väitteistä, joiden joiden mukaan yhtiö on vienyt miljardien verotettavat tulot Irlantiin kirjattuihin yhtiöihin, jotka eivät ole verovelvollisia millekään maalle.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.