Maailman suurin Angry Birds -puisto Vuokattiin
Vihaiset linnut valloittavat seuraavaksi Kainuun. Sotkamon Vuokattiin rakennettava ympärivuotinen sisäaktiviteettipuisto avataan jo joulukuussa.
Vihaiset linnut ovat valloittaneet viimeksi Helsingin Linnanmäen ja Tampereen Särkänniemen. Nyt suuntana on pohjoinen; Kainuu, Sotkamo ja Vuokatti. Mittakaava on vain aivan toinen, kertoo SuperPark Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juha Tanskanen.
- Esimerkiksi Särkänniemessä Angry Birds -puisto on noin 600 neliömetriä, niin Vuokatissa puisto on noin 4000 neliömetriä eli lähes puolet koko aktiviteettipuistosta. Puisto on tällä hetkellä maailman suurin Angry Birds -puisto ja tietääkseni se on myös Pohjoismaiden suurin sisäaktiviteettipuisto, joten on hienoa, että saimme sen tänne.
Kaksi miljoonaa euroa maksava puisto tulee Incapin noin 8 700 neliömetrin suuruiseen teollisuuskiinteistöön.
Ympärivuotiseen sisäpuistoon tulee myös Pelimaailma eri urheilulajien kokeiluun sekä muun muassa skeittaamiseen ja BMX-pyöräilyyn soveltuva Freestyle House. Kolme samoihin tiloihin tulevaa lisäkohdetta julkistetaan lokakuussa
- Perusidea koko puistossa on se, että tästä ei tule passiivista huvipuistoa, vaan kaikki perustuu aktiivisuuteen, monipuolisuuteen ja liikunnallisuuteen kuten koko Vuokatti. Puistossa lapset, nuoret ja aikuiset tekevät itse, mikä on hieman erilainen konsepti kuin muualla, sanoo Tanskanen.
Maailmalla tunnetut suomalaisyritykset mukana
SuperPark Oy:n pääyhteistyökumppani hankkeessa on Suomen johtava vapaa-ajan matkailupalveluiden tuottaja Holiday Club Resorts Oy, joka on investoinut Vuokattiin viime aikoina 75 miljoonaa euroa.
- Alueen kehityksen ansiosta voimme jatkaa investointeja Katinkultaan myös tulevina vuosina, sanoo toimitusjohtaja Vesa Tengman Holiday Club Resorts Oy:stä.
Lisäksi hankkeessa ovat mukana maailman myydyimmän mobiilipelin kehittäjä Rovio Entertainment Oy ja yksi maailman johtavista liikunta- ja leikkipaikkavälineiden valmistajista Lappset Group Oy.
Tästä ei tule passiivista huvipuistoa, vaan kaikki perustuu aktiivisuuteen, monipuolisuuteen ja liikunnallisuuteen.
- Vuokatin Angry Birds -aktiviteettipuisto on suurin yksittäinen hankkeemme, jonka olemme toteuttaneet Suomessa, kertoo Lappset Group Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Johan Granholm.
Lisäksi hanketta tukevat Sotkamon kunta ja Incap sekä Kainuun ELY-keskus, kertoo Vuokatti SuperParkin hallituksen puheenjohtaja Juha Tanskanen.
- Tietysti on tärkeää, että löysimme yhteistyökumppaneita. Esimerkiksi ilman Holiday Clubia hankkeesta ei olisi tullut mitään. Mutta, kyllä tässä on yrittäjyys taustalla ja riskinotto.
"Mikki Hiirikin kiinnostaa ihmisiä"
Vuokatti SuperPark Oy työllistää 6-8 henkilötyövuotta ja sen pääomistaja on SuperJymy Oy. Aktiviteettipuiston nimi ja nettisivut julkaistaan lokakuussa.
Aktiviteettipuistoon odotetaan ensimmäisenä vuonna 50 000 - 100 000 kävijää. Vihaisten lintujen vetovoimaan uskotaan vahvasti, sanoo Vuokatti SuperPark Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juha Tanskanen.
- Lähdemme siitä, että Mikki Hiirikin on aika pitkään kiinnostanut ihmisiä. Aina tulee uusia sukupolvia, jotka kiinnostuvat uusista asioista. Angry Birdsit ovat yksi osa puistoa, joka on helposti muuntautumiskykyinen. Me luotamme ja uskomme tähän, vihaiset linnut tulevat olemaan hyvä vetonaula jo ensi talvena ja erityisesti ensi kesänä, vakuuttaa Tanskanen.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Kohonen sivalsi Jymyn voittoon
Sotkamon Jymyn lukkari Toni Kohonen tykitti ratkaisun kolmosluukusta Helsingissä. Joukkue toipui surkeasta avausjaksosta ja nujersi Hyvinkään Tahkon.
Hoitolasku uhkaa karata käsistä
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä jatkaa säästökohteiden etsimistä. Kuntayhtymän toiminnot on haravoitu läpi jo kahteen kertaan, mutta uusia säästökohteita pitää vielä löytää.
Talvivaara keskeytti juoksutukset jälleen
Talvivaaran kaivoksen jätevesien juoksutuksen uudelleen aloitus ei onnistunut. Yhtiö aikoo ottaa käyttöön lisää alueella jo olevia käsittelyaltaita, jotta ongelma ratkeaisi.
Talvivaara juoksuttaa jälleen
Talvivaaran kaivosyhtiö on käynnistänyt uudestaan jätevesijuoksutukset etelän suuntaan. Yhtiö joutui keskeyttämään liikavesien juoksutuksen etelän, eli Vuoksen vesistön suuntaan eilen iltapäivällä, koska Lumijoen vesi värjäytyi oranssiksi kilometrien matkalta.
Kajaanin keskusseurakuntakodin peruskorjauksen lykkääminen ei rajoita tilojen käyttöä
Kajaanin seurakunnan kirkkoneuvosto päätti tiistai-iltana, että kuluvan vuoden investointisuunnitelmaa ei toteuteta Keskusseurakuntakodin osalta. Taloudellisen tilanteen odotetaan kohenevan ennen kuin remonttia aletaan tehdä. Talon tiloja voidaan kuitenkin käyttää entiseen malliin.
Taantumassa on tilaa second handille
Yhä korkeammalle kipuavaa yleistä hintatasoa paetaan kirpputoreille, mutta hinnat ovat nousseet sielläkin. Taantuman yleisiä vaikutuksia kirpputoritoiminnalle on hankala arvioida.
Lukkarivelho nauttii vielä talviharjoittelusta
Toni Kohonen kertoi tiistaina Yle Urheilun haastattelussa mietteitään tiistaina julkistetusta sopimuksesta.
Toni Kohosen ura jatkuu Sotkamossa ensi kaudellakin
Lukkarivelho jatkaa uraansa myös ensi kaudella Sotkamon Jymyssä.
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
Tonteri: Menestyseväät on haettava ulkomailta
Lumilautailun kaksinkertaisen maailmanmestari Roope Tonterin tähtäin on jo ensi talvessa ja Sotshin olympialaisissa. Harjoittelu kisoissa pärjäämiseksi ei kuitenkaan Suomessa onnistu, vaikka Kuusamo ja Vuokatti ovat paikkoja rakentaneetkin.
