Maailmantähdet Saarijärvellä: Musiikki puhuu universaalia kieltä
Musiikkitapahtuma Kirmot on käynnistynyt Saarijärvellä. Viikon aikana esiintyy niin oman alueen taitelijoita kuin vierailevia tähtiä. Avajaiskoserttiä tähdittivät sopraano Soile Isokoski ja pianisti Marita Viitasalo.
Wien, Pariisi, Lontoo - ja Saarijärvi. Soile Isokosken ja Marita Viitasalon ammatit vievät heitä ympäri maailman konserttisaleja. Kirmojen avajaiskonsertissa he esiintyivät Saarijärven kirkossa.
- Musiikki on kommunikaatiota sydämestä sydämeen. Laulujen kieli voi olla ranska tai saksa, mutta musiikki ja ajatukset puhuvat kieltä taitamattomillekin, ne ajatukset ja läikähdykset, Isokoski kuvailee.
Saarijärvellä Kirmoissa kaksikko on toista kertaa.
- Isäni oli täällä vuosia kanttori-urkurina ja musiikkipromoottorina. Vanhempani elivätkin täällä Saarijärvellä elämänsä loppuun saakka, Viitasalo kertoo.
Viitasalolle illan konsertti tuotti erityistä iloa. Hänen isänsä toive oli, oli että Saarijärven kirkossa olisi oma flyygeli. Toive toteutui pari vuotta sitten ja nyt tytär pääsi soittamaan itse valitsemaansa soitinta.
Poikkeuksellisen pitkä yhteistyö
Isokoski ja Viitasalo ovat tehneet yhteistyötä poikkeuksellisen pitkään. Yhteisiä konsertteja on järjestetty jo 25 vuoden ajan.
- Yhteistyö ei ole paikasta kiinni. Konsertti on paikasta riippumatta vakava haaste. Molempien on oltava niin auki. Duo syntyy siitä, jos ymmärrämme toisiamme. Yhteistyö on sitä, että voi luottaa toiseen eikä tarvitse tutustua uuteen ihmiseen. Oopperaproduktioissa maailmalla kiertäminen on aivan toisenlaista, Isokoski pohtii.
Kaksikko antaa matkoillaan toisilleen tukea myös käytännön tasolla.
- Jos toisella on unohtunut kiharrin tai kengät kotiin, tai matkalaukku ei olekaan tullut, niin toinen auttaa. Naisten keskinäinen etu - monet hakaneulat on löytynyt toiselta, Viitasalo nauraa.
Pitkä yhteistyö tuottaa myös omituisempia sivutuotteita.
- Jos jompikumpi tekee pienen virheen, toinen tekee myös virheen, aivan kuin myötätunnosta. Emme tee sitä keinotekoisesti, se vain tapahtuu, Isokoski sanoo.
