Maakaasu menettää asemiaan Suomessa
Biopolttoaineet ja kivihiili valtaavat markkinoita maakaasulta. Syynä on pääasiassa maakaasun kova hinta. Maakaasun kulutus Suomessa on tippunut jo 1990-luvun lopun lukemiin. Tänä vuonna on jälleen odotettavissa 10 prosentin pudotus.
Maakaasun tuonti Suomeen on tippunut 1990-luvun lopun tasolle.
- Tänä vuonna on odotettavissa jälleen noin 10 prosentin pudotus maakaasun kulutukseen. Tosin loppuvuoden säät voivat vielä vaikuttaa tähän, Suomen kaasuyhdistyksen toimitusjohtaja Hannu Kauppinen sanoo.
Hänen mukaansa, etupäässä kivihiili ja biopolttoaineet valtaavat maakaasun markkinoita Suomessa.
Erityisen selkeästi laskeva kehitys maakaasun käytössä näkyy Etelä-Karjalassa, jossa ollaan siirtymässä maakaasusta yhä enemmän alueen laajan metsäteollisuuden tarjoamiin biopolttoaineisiin. Näin esimerkiksi Lappeenrannan energiassa.
- Meille valmistui vuoden 2010 alussa Kaukaan voima, jossa me olemme osakkaana. Sen avulla meidän maakaasun käyttö on vähentynyt 80 prosenttia, Lappeenrannan energian toimitusjohtaja Reijo Kolehmainen sanoo.
Kaukaan voiman biopolttoainelaitos käyttää etupäässä UPM:n Kaukaan tehtailta saatavaa puuperäistä biopolttoainetta, turvetta sekä hieman myös maakaasua.
Maakaasu on liian kallista
Kolehmaisen mukaan Lappeenrannan energian vaakakupissa muutoksessa pois maakaasusta painoi erityisesti maakaasun hinta.
- Maakaasu oli kalliimpaa ja näyttää, että se on myös tulevaisuudessa kalliimpaa kuin biopolttoaineet. Se oli se pääperuste siirtymiselle pois.
Näyttääkin siltä, että maakaasun tuottaja, Venäjä, on yhä selkeämmin hinnoittelemassa tuotteensa pois Suomen markkinoilta.
Myös toisessa merkittävässä eteläkarjalaisessa kaupungissa, Imatralla, suunnitellaan siirtymista pois maakaasusta kaukolämmön tuottamisessa. Imatra suunnittelee saavansa maalämpöä Stora Enson Kaukopään tehtaan jätelämmöstä.
- Toivomme, että pääsemme tällä järjestelyllä merkittävästi alempaan hintaan kaukolämmössä kuin tällä hetkellä. Maakaasun hinta on noussut viime vuosina hyvin merkittävästi ja vuoden vaihteessa on jälleen tulossa veromuutoksia, jotka lisäävät hintapaineita, Imatran kaupungininsinööri Lauri Lihavainen sanoo.
Lappeenrannan energian toimitusjohtajan Reijo Kolehmaisen mukaan biopolttoaineet ahdistavat maakaasua nyt laajalla rintamalla Etelä-Karjalassa.
- Luulen ja tiedänkin, että täällä on erilaisia hankkeita, joilla maakaasun käyttöä yritetään pienentää siis vaihtaa polttoainetta.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Venäläiset mökkinaapurit herättävät ristiriitaisia tunteita
Osa suomalaisista toivoo venäläisten asukkaiden tuovan kuihtuviin kyliin palveluita ja elämää. Toiset taas pelkäävät kulttuurierojen tuovan mukanaan ongelmia.
Paroc säästää tehtaan lakkautuksella kymmeniä miljoonia
Paroc olisi voinut jäädä Lappeenrantaan, mikäli vuokranantaja Nordkalkin kanssa olisi saatu neuvoteltu pitkäkestoinen ja edullisempi jatko vuokrasopimukselle. Tehtaan siirto uudelle tontille Lappeenrantaan maksaisi Parocin toimitusjohtajan mukaan saman verran kuin uuden perustaminen.
Osuuspankki keskeytti uuden liiketalon suunnittelun
Suunnitelmat uuden liiketalon rakentamisesta Lappeenrannassa Tapanaisen tontille on toistaiseksi pantu jäihin. Osuuspankki odottaa asemakaavasta tehdyn valituksen ratkaisua.
Clifton Jones jatkaa Namikassa
Jones saapui Lappeenrantaan vuosi sitten Nilan Bisonsista voitettuaan uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden.
Sähkölinjan romahtaminen sytytti maastopalon
Maastoa paloi Lappeenrannan Kansolassa pari aaria. Sähkölinjat piti tehdä jännitteettömiksi ennen palon sammuttamista.
Ennuste: Venäläisten kiinteistöomistukset Suomessa lähes viisinkertaistuvat
Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi, että venäläiset omistavat yhteensä noin 25 000 kiinteistöä Suomessa vuonna 2030. Tällä hetkellä venäläiset omistavat 5 350 – 6 200 kiinteistöä, asuntoa ja loma- tai viikko-osaketta Suomessa.
TuuliSaimaan tuulipuistoille merkittävä rahoitus
TuuliSaimaa-yhtiö ja vakuutusyhtiö LähiTapiola ovat sopineet kehitteillä olevien tuulipuistojen rahoituksesta. TuuliSaimaan mukaan rahoitus varmistaa tuulipuistojen kehittämisen.
Uusi energiatekniikan tutkimusyksikkö tuo työtä Varkauteen
Lappeenrannan teknillinen yliopisto aikoo perustaa Varkauteen uuden tutkimusyksikön. Yksikkö halutaan perustaa jo tänä kesänä ja siellä on tarkoitus tutkia energiatekniikkaa ja hajautettua energiantuotantoa.
"Työpaikat meni alta"
Lappeenrannan Parocin tehtaan alasajo on vetänyt tehtaan 250 työntekijää hiljaiseksi. Pääluottamusmies ei usko, että kovin monella riittää halua muuttaa muille paikkakunnille Parocin työpaikan perässä.
Parocin Lappeenrannan tehdas ajetaan alas
Lappeenrannan tehtaan sulkeminen on varmistunut. Tehtaan johto on ilmoitti asiasta työntekijöiden edustajille keskiviikkona aamupäivällä. Viimeinen kone kylmenee vuonna 2016. Kaikki 250 työntekijää joutuvat yt-neuvottelujen piiriin.
