Maakiista vaati 16 kuolonuhria Paraguayssa
Maatyöläisten mielestä suurtilojen maat on hankittu laittomasti. 80 prosenttia maista on pienen joukon hallussa.
Curuguatyssa Paraguayssa ainakin 16 ihmistä on kuollut poliisin ja maattomien maatyöläisten välisissä yhteenotoissa.
Yhteenotto puhkesi, kun poliisi yritti häätää noin 150 maatyöläistä yksityiseltä suurtilalta, jota nämä pitävät laittomasti hankittuna.
Sisäministeri Carlos Filizzola kertoo, että väkivaltaisuuksissa kuoli seitsemän poliisia ja ainakin yhdeksän protestoijaa. Kymmeniä ihmisiä on haavoittunut, osa heistä vakavasti.
Noin 320 poliisia tuli häätämään maatyöläisiä ja saarsi heidät helikopterin tuella metsäiselle alueelle. Poliisin mukaan maatyöläisillä oli aseet ja he tulittivat poliisia.
Presidentti Fernando Lugo on määrännyt armeijan puuttumaan kiistaan. Parlamentti pohtii, tulisiko alueelle julistaa hätätila.
Kiistaa on noin 2 000 hehtaarin alueesta, joka on osa suurtilaa. Maattomat maatyöläiset katsovat, että suurtilan omistaja hankki kiistellyn maan laittomasti Alfredo Stroessnerin vuosien 1954 - 1989 sotilasdiktatuurin aikana.
Maakiistat ovat lisääntyneet viime vuosina Paraguayssa, jossa kaksi prosenttia väestöstä omistaa noin 80 prosenttia maasta.
Vasemmistolainen presidentti Fernando Lugo lupasi vuoden 2008 vaalikampanjassaan maauudistusta, joka hyödyttäisi kymmeniä tuhansia viljelijäperheitä. Lupaukset ovat kuitenkin yhä täyttämättä.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Obama yrittää taas Guantanamon sulkemista
Guantanamon vankeja voidaan siirtää Jemeniin, Obama ilmoitti terrorismin vastaisia toimia linjanneessa puheessaan. Hän kajosi poikkeuksellisen laajasti myös maansa arvosteltuun lennokkiohjelmaan.
Lontoon surmassa lisää pidätyksiä - kahta epäillään osallisuudesta murhaan
Poliisin mukaan tutkinnassa on lukuisia johtolankoja. Sotilaan kimppuun hyökänneet miehet ovat edelleen sairaalassa.
Ecuadorin esikoissatelliitti törmäsi avaruusromuun
Pikkuruinen Pegasus sai siipeensä, kun Neuvostoliiton raketin jäänteet sattuivat samalle reitille.
Oikeus ei päästänyt Pussy Riotin jäsentä ehdonalaiseen
Oikeuden mukaan Aljohina on uhmakas eikä ole osoittanut katumusta. Aljohina aikoo valittaa tuomiosta.
Turkki lisäämässä rajoituksia alkoholin myynnille ja mainonnalle
Maallisen opposition mukaan hallitus yrittää ujuttaa islaminuskon sääntöjä niillekin, jotka eivät halua elää niiden mukaan.
Irakissa asemiehet ampuivat seitsemän sotilasta
Torstaina Irakissa oli kaksi vakavaa yhteenottoa, joista toinen oli lähellä Bagdadia ja toinen Fallujan liepeillä. Puolentoista viikon aikana iskuissa on kuollut yli 300 ihmistä.
Unkarin hallituspuolue harmistui Amnestyn raportista
Pääministerin edustajan mielestä ulkomaat yrittävät arvostellullaan tehdä Unkarista siirtomaan.
Tukholman mellakoiden vakavimmasta rikoksesta epäilty on Suomen kansalainen
Nuorta Suomen kansalaista epäillään murhapoltosta. Tukholman mellakat jatkuivat viime yönä neljättä vuorokautta.
Häätöuhan alla eläville köyhille hengähdystauko Andalusiassa
Itsehallintoalueella on voimassa uusi laki, joka mahdollistaa asuntojen ottamisen haltuun kolmen vuoden ajaksi. Keskushallinto tutkii käytännön laillisuutta.
Ruotsin kahakoista kaksi vangitsemisvaatimusta
Tukholman poliisi pyrkii saamaan kiinni lähiömellakoiden pahimmat rötöstelijät.
