Maakuntamuseon ovi käynyt tiuhaan
Etelä-Karjalan museon näyttelyt Lappeenrannassa ovat tänä vuonna saaneet yleisöä jo enemmän kuin koko viime vuonna. Kesän hitit ovat olleet I. K. Inhan valokuvat ja Mauri Kunnaksen Koiramäki-piirrokset.
Katsojia on käynyt maakuntamuseossa tähän mennessä noin 13 500, yli tuhat päälle viime vuoden kokonaisluvun. Heinäkuussa museossa kävi lähes 3800 vierasta.
Intendentti Satu Eiskonen Eiskonen uskoo, että myös sadepäivät ovat olleet omiaan suuntaamaan ihmisten askeleet kohti museota. -Mutta kyllä I. K. Inha on ollut se ehdoton vetonaula kesällä.
Katsojia ympäri maata ovat kiinnostaneet maineikkaan suomalaisen valokuvauksen uranuurtajan otokset suomalaisista maisemista.
Mauri Kunnaksen Koiramäki-kuvat taas ovat houkutelleet museoon runsaasti lapsiperheitä. Enteet ja ennustukset Koiramäen tapaan -näyttely on Turun museokeskuksen kiertonäyttely, joka esittelee entisajan lasten elämään liittyvää perinnettä.
- On nähty tapauksia, että lapset eivät olisi millään halunneet lähteä museosta pois, nauraa Satu Eiskonen.
Myös Marimekko-näyttely keräsi alkuvuonna paljon yleisöä.
Itä-Karjalan maisemat kiinnostaneet vähemmän
Etelä-Karjalan taidemuseo samaisella Linnoituksen mäellä esittelee tänä kesänä maisemia rajan takaa neliosaisessa näyttelyssä.
Impilahden Pitkärannassa syntynyt Grigor Auer on ikuistanut maalauksiinsa kotiseutuaan ennen viime sotia. Karjalaiskyliä nykyisin esittelevät valokuvaaja Pekka Agarthin valokuvat.
Samoja seutuja ovat tutkimusmatkallaan eri tavoin taltioineet Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kielitieteen ja Kuvataideakatemian opiskelijat.
Myyttinen viiva -näyttely nostaa esiin Äänisen ja Vienanmeren rantakallioiden kalliopiirrokset.
Taidemuseoon on tiensä löytänyt heinäkuussa noin 1900 kävijää. Koko vuonna käyntejä on kirjattu noin 7500.
- Aihepiirihän kyllä kiinnostaa ihmisiä. Mutta taiteilijanimet eivät ole yhtä tunnettuja, taidemuseon intendentti Leena Räty tulkitsee vierasmäärää ja on hieman pahoillaan.
- Aina ei voida tarjota suuria nimiä. Näillä määrärahoilla ei myöskään ole varaa mainostaa.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Varasto tulipalon kärsineellä Ovakon tehtaalla riittää toistaiseksi
Toimituksia pyritään hoitamaan myös yhtiön Ruotsissa sijaitsevien tehtaiden avulla.
Euro räjäytti bändien keikkaliksat
Markan vaihtuessa euroon, tapahtui myös suomalaisten rockbändien raju hinnannousu. Imatra Big Band -festivaalin ohjelmajohtaja sanoo, että rock-bändien keikkaliksat ovat karanneet käsistä.
Tero Määttälä vahvistamaan HT Bandyn hyökkäyspäätä
Määttälä on varsinainen maalihai. Bandyliigan kauden maaliennätyksen, kymmenen osumaa yhdessä pelissä, Määttälä latoi Veiterän riveissä ottelussa ToPV:a vastaan viime tammikuussa.
Katso kuinka Etelä-Karjalan lukiot menestyivät vertailussa
Vertailu laskettiin neljästä pakollisena kirjoitettavasta aineesta.
Liikenneonnettomuudet työllistävät Etelä-Karjalan poliisia
Liikennemäärien kasvu ja rajaliikenne kuluttavat eniten Etelä-Karjalan poliisin voimavaroja. Sen sijaan ilkivalta työllistää poliisia entistä vähemmän, sillä eri viranomaisten turvallisuusyhteistyö on tuottanut tulosta.
Maakuntajohtajaksi 11 hakijaa - mukana tunnettuja nimiä
Etelä-Karjalan maakuntajohtajaksi ovat ehdolla muun muassa Lappeenrannan kaupunginsihteeri Alina Kujansivu sekä maakuntaliiton erikoissuunnittelija Anna-Leena Laihanen Taipalsaarelta.
Näkökulma: Öriskää teinit huoneissanne!
Pettikö Lappeenranta nuoret vai kohtasivatko nuoret kesätyönhaussa todellisuuden? Kaikille vuonna 1996 syntyneille piti saada töitä, mutta eihän se onnistunut. Entä olisivatko nuoret voineet ihan vähän skarpata? Opetella vaikka vastaamaan puhelimeen! Sari Lehtinen kommentoi näkökulmassaan nuorten kesätyönhakua.
Lentokoneharvinaisuudet lentävät Suomen kautta Pietariin
Yksistään Lappeenrannan lentokentän kautta vietiin Pietarin seudulle viime vuonna parikymmentä käytettyä lentokonetta. Mukaan pääsee myös harvinaisuuksia. Muuttuneet ilmailumääräykset helpottavat myös suomalaisten harrastelentäjien pääsyä Venäjän ilmatilaan.
Bussikuski hävisi irtisanomiskiistansa hovissa
Kuljettaja joutuu maksamaan entiselle työnantajalleen yli 40 000 euron korvaukset. Hovioikeus hylkäsi kuljettajan korvausvaatimukset sairastumisestaan astmaan työpaikalla.
Keskustele: Tarvitaanko maakuntajohtajaa?
Etelä-Karjalan maakuntajohtajan haku päättyy. Mihin maakuntajohtajaa tarvitaan, jos Suomessa on tulevaisuudessa maakunnan kokoisia kuntia?
