Maakuntien kuntajakoehdotus sekoittaisi palikat uudella tavalla
Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Timo Puttosen mukaan kuntien pelkkä yhteenliittäminen ei tuo hyötyä. Maakunnat ehdottavatkin kuntien yhdistämisten sijaan tehtävien uudelleenjakoa.
Maakuntahallitusten puheenjohtajat ovat yhdessä maakuntajohtajien kanssa muotoilleet omaa ehdotelmaansa kuntajaosta viime syksystä lähtien. Esitys on tarkoitus julkistaa kokonaisuudessaan maaliskuussa samoihin aikoihin, kun kuntien lausuntoaika virkamiestyöryhmän esityksestä päättyy.
Pelkkä kuntien yhteenliittäminen ei Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Timo Puttosen mukaan tuo hyötyä.
- Tällä pelkällä kuntien liittämisellä hallitus juoksee päätänsä seinään ja kipeetä tekee.
Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Timo Puttonen kertoo maakuntien esityksen sisältävän ainakin ajatuksen tehtävien jaosta yhden maakunnallisen suuryksikön ja niin sanottujen lähikuntien välille.
Etelä-Karjalassa tällainen suuryksikkö voisi Puttosen mukaan olla maakunnanlaajuinen kuntayhtymä.
- Se hoitaisi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin tehtävät, toisen asteen koulutuksen, aluekehityksen, pelastustoimen, jätehuollon, maaseutuhallinnon ja niin edelleen, Puttonen luettelee.
Vaikka Puttosen mielestä jotkut kuntaliitoksetkin voisivat olla järkeviä, voisi kuntien määrä periaattessa säilyä vaikka ennallaankin. Kuntia voisi ajatella eräänlaisina "lähikuntina", ja niille jäisi omat tehtävänsä.
- Kun ajatellaan näitä lähikuntiin jääviä tehtäviä, niin ne olisivat aika tärkeitä: lasten päivähoito, peruskoulu, kunnallistekniikka, kulttuuri- ja urheilupuoli sekä kirjastot. Eli kyllä sille lähikunnallekin jäisi tehtäviä ja se olisi aika kevyt organisaatioltaan.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Uimavedet jo tavanomaista lämpimämpiä
Aurinkoinen sää on lämmittänyt uimavesiä jo niin paljon, että ensimmäiset uskalikot ovat päässeet heittämään talviturkkinsa. Lappeenrannan edustalla Saimaan lämpötila on jo +13 astetta.
Parkkikiista aiheutti joukkotappelun Lappeenrannassa
Lappeenrannan keskustassa sunnuntaina tapahtunut joukkotappelu johtui poliisin mukaan parkkipaikkakiistasta. Etelä-Karjalan poliisin mukaan kaksi turkkilaista miestä oli hyökännyt venäläisten turistien kimppuun.
Keskustele: Mitä kaipaat Lappeenrannan kaupunginteatteriin?
Lappeenrannan kaupunginteatterin katsojaluvut laskevat kuin lehmän häntä. Suuren näyttämön 50 esityksestä oli keskimäärin vain noin sata katsojaa per esitys.
Suomenniemeltä vaaditaan korvauksia sikainfluenssarokotuksesta
Kuntalaisen mukaan kunnan työntekijän antama rokote johti kuntoutustarpeeseen. Kunnanjohtajan näkemyksen mukaan kunta ei ole korvausvelvollinen.
Loma-asunnot ehtivät valmiiksi
Lappeenrannan Rauhassa järjestettävillä loma-asuntomessuilla on alkanut loppukiri. Kaikkien asuntojen uskotaan valmistuvan ajoissa. Juhannuksen jälkeen avattaville messuille rakentuu parikymmentä loma-asuntoa.
Tirilän VPK:lle suomenmestaruuspronssia
Lappeenrantalainen Tirilän VPK ei onnistunut uusimaan viime vuoden mestaruuttaan viikonloppuna järjestetyssä palokuntien SM-kisassa. Voiton vei Ylöjärven VPK.
Torniainen: Kevyempää ohjelmaa teatteriin
Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Torniainen toivoo kaupunginteatteriin kevyempää ohjelmaa ja vierailevia tähtiä. Niillä voitaisiin saada katsojaluvut nousuun.
Nuoret ylittivät rajan luvatta
Kaksi alaikäistä suomalaisnuorta käveli Venäjän puolella viisi metriä ja palasi takaisin. Luvaton ylitys tapahtui Nuijamaan vanhalla rajanylityspaikalla.
Joukkotappelu Lappeenrannassa - poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja
Todennäköisesti turkkilais- ja venäläissyntyiset henkilöt ottivat yhteen sunnuntaina puoliltapäivin kaupungin keskustassa. Aseina käytettiin mailoja ja pamppuja.
Suomi puuttui venäläisen demokratia-aktivistin kiinniottoon
Suomen Moskovan-suurlähetystö kysyi Jevgenia Tshirikovan kiinniotosta Venäjän sisäministeriöltä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.