Maalaiskylän siloposkesta tuli Härmän sankari
Kotimainen uutuuselokuva Härmä pursuaa kovia näyttelijänimiä. Yhden pääroolin esittäjä, Lauri Tilkanen, ei kuitenkaan nimenä ole vielä tuttu monelle. Mutta millainen tie Pöytyän Karinaisista kotoisin olevalla maalaispojalla oli isoon rooliin valkokankaalle?
- Terve, kiva olla Turussa!
Lauri Tilkanen on kuin kotonaan YLE Turun haastattelussa, sillä ensiaskeleet näyttelijänä tuli otettua nimenomaan Turussa.
- Vuonna 1999 olin Vartiovuoren kesäteatterissa Oliver Twistissä ja sen jälkeen menin Turun Nuoreen teatteriin ja olin siellä siihen asti kun pääsin teatterikorkeakouluun. Ne olivat hyviä vuosia ja tosi tärkeää aikaa. Silloin ei osannut ajatella, että tästä tulisi ammatti. Näytteleminen oli rakas harrastus ja siihen liittyivät oleellisesti myös kaverit.
Tilkanen on kotoisen maalta, nykyään Pöytyän kuntaan kuuluvasta Karinaisista. Nuorena reissaaminen rakkaaseen harrastukseen kouli poikaa näyttelijän ammattia varten.
- Ravasin Turun ja Karinaisten väliä lähes päivittäin harjoituksiin. Vaikka se oli rankkaakin niin silloin oppi jo kovan tahdin, jota nykyäänkin työssä on.
Silmät ratkaisivat
Mukana Härmässä ovat esimerkiksi Mikko Leppilampi, Pamela Tola, Esko Salminen, Aku Hirviniemi, Pirkka-Pekka Petelius, Taneli Mäkelä, Kari Hietalahti ja Eero Milonoff. Mutta kuinka Tilkasen Lauri päätyi suomalaisittain suuren Härmä-elokuvan päärooliin näyttelemään sankaria yhdessä Suomen eturivin näyttelijöiden kanssa? Kysytään asiaa elokuvan ohjaaja J-P Siililtä.
- Oli aikamoinen haaste löytää oikea näyttelijä Matti Välitalon rooliin. Koekuvasin melkein kymmenen suomalaista näyttelijää, lähinnä itselleni aikaisemmin tuttuja näyttelijöitä. En ollut löytänyt oikeaa ratkaisua ja joku antoi vinkin Lauri Tilkanen -nimisestä nuoresta miehestä. Kun tämä nuori mies käveli huoneeseen ja näin hänet ja kuulin äänen niin en edes käynnistänyt koekuvauskameraa. Tunnin juttelun jälkeen kysyin haluatko tehdä tämän roolin.
J-P Siili kehuu Laurin olevan Matin rooliin täydellinen, superlahjakas ja erittäin sitoutumiskykyinen näyttelijä. Ensitapaamisella ohjaaja ei tietenkään voinut tietää tätä kaikkea. J-P Siili paljastaakin, että ratkaiseva asia oli näyttelijän katse.
- Se tärkein on se ensivaikutelma, joka liittyy silmiin. Tätä perustetta käyttäessäni en ole omasta mielestäni koskaan osunut vielä harhaan.
Maalta tullut palaa maalle
Lauri Tilkanen on tyytyväinen Härmä-elokuvan lopputulokseen. Pohjalainen murre otettiin haltuun murreasiantuntijoiden ja pohjanmaalaisten avustajien opeilla. Hän pitää suomalaisen lännenelokuvan pääroolissa etunaan myös sitä, että hän on itse maalta kotoisin.
- Olen maanviljelijäperheestä ja teen edelleen peltohommia näyttelijän työn vastapainoksi silloin kun on aikaa. Olen tottunut tekemään käsillä töitä. Lisäksi maalla tuntuvat jotenkin oikeudenmukaisuus ja periksiantamattomuus olevan sellaisia asioita, joista löydän yhtymäkohtia tähän Matin Rooliin.
1800-luvun Pohjanmaalle sijoittuva elokuva tuo helposti mieleen vanhat suomi-filmit, tosin tällä kertaa hyvin kirkkaissa kesäisissä väreissä ja rujommilla toimintakohtauksilla ryyditettynä. Matti on elokuvan kunnollinen veli, kun taas Mikko Leppilammen esittämä Esko Välitalo on se Härmän pahin häjy. Puukko viuhuu molemmilla, ja koko tunneskaala käydään veljesten välillä läpi.
- Tutustuttiin Mikon kanssa toisiimme ja haettiin sitä veljeyttä ennen kuvauksia. On tärkeää löytää luottamus vastanäyttelijään, jotta kohtauksissa voi etsiä ne vihan ja rakkauden tunteet toista kohtaan ja saa toiselta vastaan sen mitä antaa. Kun kohtaus on kuvattu niin paiskataan taas kättä ja ollaan ystäviä. Hyvä henkilökemia helpottaa paljon näitten kohtausten tekemistä.
Lopuksi Lauri Tilkanen haluaa lähettää terveisiä niin Turun Nuoreen teatteriin kuin Karinaisiinkin.
- Nimenomaan Karinaisiin terveisiä. No Pöytyän kuntaan myös, ettei siellä suututa. Ens kesänä tuun kyllä peltohommiin!
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Kanootilla halki Turun keskustan
Aurajoen Kevätmelonta tuo kanoottiarmadan Halisista Förille. Aurajokisäätiö kutsuu mukaan myös perheet ja vasta-alkajat.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa, klo 06.10
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä rivitalopalon tilanne ohitse. Savunmuodostus vähentynyt.
Yksi kuollut rivitalo palossa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on saanut surmansa ja yksi toimitettu sairaalahoitoon.
Kevätretkellä on hauskaa rapsutella eläimiä
Moni lapsi suuntaa kevätretkelle maatilalle. Loimaalla sijaitsevalla kotieläintilalla on käynnissä kevätsesongin huippu. Lapsiryhmiä risteilee pitkin pihoja. Suosikkieläin on pupu.
Saattohoito alkoi U-sairaalalle
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopettaa remonttirahojen syytämisen vanhaan U-sairaalaan. Alkuperäisestä saneeraussuunnitelmasta on osin luovuttu, sillä huonokuntoisten osastojen korjaus olisi tullut liian kalliiksi.
Kameravalvonnan puuttuminen hämmentää Salossa
Salon kaupungin kolme vuotta sitten asentamat valvontakamerat eivät ole toimineet koskaan. Asia paljastui tällä viikolla Salon Seudun Sanomien jutussa. Osa kaupunkilaisista pelkää rikollisuuden kasvavan.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Lisälautta avustaa Saaristotiellä
Saaristotien viikonlopun autoruuhkia puretaan neljän lautan voimin. Perjantaina ja sunnuntaina Paraisten ja Nauvon välille lisätään varalautta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.