Maanantai 20.6. Kootut selitykset
Niinhän siinä sitten kävi, että se tulos jäi saamatta. Muuten oma suoritus meni yli odotusten, mutta viimeisellä rastilla mokasin. Maalin läheisyys huumasi niin, että juoksin sokeasti ohi viimeisen rastin ja jätin sen leimaamatta.
Olin tosin jo alkumatkasta vähän möhlinyt ja lähdin väärän letkan perään. Unohdin taas sen tärkeän keskittymisen omaan suoritukseen.. Jossain vaiheessa rastien välillä huomasin, että kompassin mukaan olisi pitänyt mennä ihan päivänvastaiseen suuntaan kuin olin menossa. Olin siis aivan eksyksissä. Lopulta huomasin olevani takaisin jo kertaalleen leimaamallani rastilla. No olinhan onneksi takaisin kartalla. Menetin tässä koukauksessa ehkä noin parikymmentä minuuttia.
Otin tarkemman suunnan ja lähdin toisen suunnistajan kanssa yhteistyötä tekemällä kohti seuraavaa rastia. Matkalle osui melkoinen kosteikko, mutta pääsin lopulta seuraavalle rastille. Loput rastit löytyivätkin sitten melko helposti. Koodeja huudeltiin sinne ja tänne. Usealla välillä yhteistyöhalukkaita venloja löytyi. Maasto oli helppo juosta ja valmiita uria risteili sinne tänne. Kompassilla piti vain valita se oikea ura.
Kilpailukeskuksen karttaan olen tutustunut etukäteen ainakin noin parikymmentä kertaa ja siihenkin on ne viimeiset rastit merkitty. Kaikilla suunnistajilla olisi ollut viimeinen leimaus aivan siinä kilpailukeskuksen reunalla. Toiseksi viimeisellä rastilla otin suunnan ja katsoin, että seuraava leimaus onkin sitten maalissa.
Lähdin kiritaipaleelle maaliin ja jaksoinkin juosta vielä tosi hyvin. Viimeisen rastin ohitin sujuvasti leimaamatta. Ajattelin mielessäni, että tuota ei ole minun kartassani. Ei edes siinä käynyt kellot soimaan, että katso nyt hyvä nainen vielä sitä KARTTAA! Juoksin onnellisena radan läpipääsystä ja lähetin Tiinan matkaan. Emit-purkauksessa karu totuus paljastui: yksi leima puuttuu. Ei tulosta.
Harmittaa muiden joukkueeni jäsenten puolesta. Aikojen ja tuloslistan perusteella laskeskelin, että joukkueemme olisi ollut noin 935. sijan paikkeilla. En nähnyt muita enää kisan jälkeen enkä päässyt pyytämään anteeksi mokaani henkilökohtaisesti.
Muuten Kymin Suunnistajat onnistuivat hyvin Salpa-Jukolassa. Suurin osa aiemmin juosseista juokkueistamme taisi parantaa suoritustaan. En päässyt juhlimaan muiden menestystä ja Jukola-huumaa oman seuran kahvilateltassa, kun olin hommannut itseni yövuoroon ravintolaan ruokaa jakamaan. Niinpä minulta jäi tällä kertaa myös Jussien lähtö kokematta. Ravintolasta kyllä näkyi suoraan vaihtoalueelle ja näin otsalamppujen loisteen, kun suunnistajat tulivat vaihtoon yön hämärässä.
Vuorokauden valvoneena lähdin aamulla ennen kuutta ajamaan kotiin Mussaloon. Aika tuskallista oli pysyä ajomatka valveilla, mutta pääsin kuitenkin kotiin ja nukkumaan ennen sunnuntaipäivän muita puuhia. Rinkan purku ja varusteiden pesu oli jossain vaiheessa edessä. Totesin myös, että märällä pellolla auton pyöräkotelot olivat vuoraantuneet mudalla ja ruohotupsuilla, joten autokin oli pestävä.
Lakkarissa on jälleen uusi mahtava kokemus. Vuoden päästä suunnistetaan Jukola pääkaupunkiseudulla. Mielessä kangastelee uusinta ja onnistuminen paremmin kuin tänä vuonna. Välissä on monta mahdollisuutta loppukesän ja syksyn sekä ensi kevään aikana harjoitella taitoja.
Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
Selkäongelmat kuriin työasentoja vaihtamalla
Staattinen istumatyö on yksi selkävaivoille altistavista tekijöistä. Kiinnostus seisomatyötä kohtaan onkin kasvanut parin viime vuoden aikana.
Pyöräilijää lyötiin kasvoihin Haminassa
Pyöräilijää pahoinpidellyt jalankulkija poistui Kaivokadulta kirjaston suuntaan. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.
Kotkan suuret ryhmät eivät lämpene pormestarimallille
Pormestarimalli voisi kuitenkin olla yksi keino vähentää johtavien luottamusmiesten työtaakkaa.
Loppukevään Repoveden kävijän ei tarvitse murehtia itikoista
Kesäkausi on käynnistynyt ja Repoveden kansallispuistossa liikkuu paljon retkeilijöitä. Matkailuyrittäjät kehittävät Repoveden kävijöille tasaiseen tahtiin uusia palveluita.
Aune Mänttäri pyytänyt hotellialueen rajaamista pois kaavavalituksestaan
Haminan Tervasaaren kaavasta valituksen tehnyt Aune Mänttäri on rajannut osan kaavasta valituksen ulkopuolelle.
Tuholaistorjujan kesäpäivää työllistävät ampiaiset ja lutikat
Ilmojen lämmetessä monenlaiset hyönteiset heräävät koloistaan. Päänvaivaa aiheuttavat muun muassa talon rakenteisiin pesiytyneet muurahaiset tai ampiaiset. Myös lutikat ovat tehneet paluun.
Kotkassa öljyä tiellä Langinkosken kirkolta Kotkansaarelle
Linja-autosta on valunut noin 40 litraa öljyä tielle. Vana kulkee Langinkosken kirkolta Kotkantietä pitkin linja-autoasemalle asti sekä Puistotieltä Robin Hoodille. Tie on erittäin liukas.
Haminan Palloilijoilla edessään kiireinen viikonloppu
Ykköspesiksessä pelaavilla Haminan Palloilijoilla on tällä kaudella takanaan kolme ottelua, joista yksi on häviö ja kaksi voittoa. Pelinjohtaja Vesa Toikan mukaan viikonlopun otteluista lähdetään hakemaan lisää voittoja.
Puolueet vaativat tasa-arvoa vaalipiirin nimeen
Kymen piiri-nimessä Etelä-Karjala ja Etelä-Savo eivät pääse esiin millään tavalla. Saimaan vaalipiiri puolestaan ei kelpaa vaalipiirin puolueille, koska siinä unohdetaan kokonaan Kymenlaakso.
Perussuomalaiset haluaa Kotkaan pormestarin
Perussuomalaisten mielestä kaupunginjohto elää leveästi veronmaksajien rahoilla samalla kun kaupunki yrittää säästää. Pormestarimallissa kansalaiset pääsevät valitsemaan johtajansa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.