Maanjäristys Uuden-Seelannin saarten välissä
Järistys oli voimakkuudeltaan 6,3 magnitudia. Tsunamivaaraa ei tiettävästi ole, koska järistys oli niin syvällä.
Maanjäristys on ravistellut Uuden-Seelannin pohjoissaarta. Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus USGS:n mukaan järistys oli voimakkuudeltaan 6,3 magnitudia.
Järistyksen keskus oli New Plymouthin kaupungista noin 110 kilometriä lounaaseen. Järistys tapahtui noin 257 kilometrin syvyydessä saarten välisellä lahdella, USGS kertoo.
Silminnäkijä kertoi uutistoimisto Reutersille, että maanjäristys tuntui myös pääkaupunki Wellingtonissa. Järistys ravisteli taloja pääkaupungissa noin 20 sekunnin ajan. New Zealand Herald -lehden mukaan maa järisi myös eteläosan Canterburyssa asti.
Wellingtonin kriisinhallintakeskuksen mukaan maanjäristyksestä ei aiheudu tsunamivaaraa, NZ Herald kertoo. Tietoon ei ole toistaiseksi tullut, että järistyksestä olisi aiheutunut merkittävää vahinkoa.
- Se oli 257 kilometrin syvyydessä, mikä tarkoittaa että olemme melko onnekkaita, palomestari sanoi NZ Heraldille.
Christchurchin kaupungin lähellä havaittiin pieni 3,8 magnitudin jälkijäristys kello 23 paikallista aikaa.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Italialainen ruokakulttuuri käy läpi vallankumousta - luomu ja alkuperä kiinnostavat
Italian huippukokit ja maan parhaat viinintuottajat vannovat nyt luomun nimeen. Toimittajamme selvitti Rooman ruoka- ja viinimessuilla Italian tuoreimpia trendejä.
Bostonissa juostiin terrori-iskun katkaiseman maratonin viimeinen maili
Osallistujat halusivat näyttää, että maraton voidaan viedä loppuun pommi-iskusta huolimatta.
Vatikaani korjasi paavin puheita: Ateistit joutuvat sittenkin kadotukseen
Paavi Franciscus sanoi messussa keskiviikkona, että Jeesus on pelastanut kaikki, jopa ateistit.
Afrikan Unioni juhlisti 50-vuotista taivaltaan
54 Afrikan valtion liitto jatkaa vuonna 1963 perustetun Afrikan yhtenäisyysjärjestön polkua mantereen vaikeuksien voittamiseksi.
Pariisissa pidätettiin kymmeniä ihmisiä homoliittoja vastustavan marssin edellä
Poliisi takavarikoi naamioita ja savupommeja. Mielenosoitukseen odotetaan sunnuntaina jopa 200 000 ihmistä. Brasiliassa homoliittoja vastustava marssi keräsi lauantaina 100 000 osanottajaa.
Norjan tuhotulvat katkovat maanteitä ja junaratoja - vesi jätti kiskot roikkumaan ilmaan
Pelkästään rautateille aiheutuneiden vaurioiden hintalapuksi arvioidaan alustavasti yli 13 miljoonaa euroa.
Yö on kulunut enimmäkseen rauhallisesti levottomuuksista kärsineissä Tukholman kaupunginosissa
Jo perjantain ja lauantain välinen yö oli kaupungissa aiempia öitä rauhallisempi lisääntyneen poliisimäärän ansiosta.
Lontoon sotilasmurhassa uusia pidätyksiä
Poliisi pidätti kolme 21 - 28 -vuotiasta miestä lauantaina Lontoossa. Aiemmin poliisi on pidättänyt neljä muuta epäiltyä veriteon vuoksi.
Yli 100 000 euron arvoinen harvinainen sarjakuvalehti lojui 70 vuotta seinän välissä
Vuonna 1938 ilmestynyt Action Comics No. 1 -lehti on arvokas, koska Teräsmies teki siinä ensiesiintymisensä. Parempikuntoinen lehti myytiin puolitoista vuotta sitten huutokaupassa yli 1,6 miljoonalla eurolla.
Poliisi: Kapinalliset tappoivat useita väijytyksessä Intiassa
Asemiehet väijyivät poliittisesta tilaisuudesta saapunutta autosaattuetta. Kuolleiden joukossa on ainakin poliitikkoja ja poliiseja.
