Maanteillä liikkuu vaarallisia rekkoja
Tulli on laskenut, että joka kolmannen rekan kuorma on puutteellisesti sidottu. Huomautettavaa löytyy myös autojen asiapapereista ja jarruista. Suomalaisfirmat eivät pärjää tullin tarkastuksissa muita paremmin.
Ennen vuodenvaihdetta Suomen suurimmassa satamassa Vuosaaressa käy kuhina. Vuosi ja tilikausi on lopullaan ja rahti on saatava perille.
Tutkittavat kuormat valitaan etukäteen rahtikirjojen perusteella. Pistokokeita ei juuri tehdä.
- Tilanne ei ole viime vuosina parantunut. Puutteita löytyy joka kolmannesta ja huomautus annetaan joka neljännelle kuormalle, sanoo tullin ylitarkastaja Ari Peltonen.
Suomalaisyritykset eivät saa synninpäästöä.
- Ei tässä voi röyhistellä rintaansa: ovat aivan yhtä huonossa kunnossa kuin muunkin Euroopan kalusto, Peltonen toteaa.
Lastien kiinnitykset lepsuja
Suomen kuljetus ja logistiikka (SKAL) ihmettelee tullin väitettä.
- Meillä on tietoja vuoden 2009 vaarallisten aineiden kuljetuksista, ja näistä selviää, että Suomesta lähtevät kuljetukset ovat huomattavasti paremmin hoidettuja kuin muualta tänne tulevat, sanoo SKAL:n logistiikkapäällikkö Sakari Backlund.
Käsirysy on harvinaista
Harva haastaa riitaa, mutta monenlaista sanailua on kuultu.
- Pahin esimerkki oli kuusi sähkömoottoria, jotka oli nostettu irtolavan perälle. Kuljettaja totesi, ettei ne siitä mihinkään lähde, kun ovat niin painavia, kertoo Tulin ylitarkastaja Ari Peltonen.
Kun huomautettavaa löytyy, asiasta vastuullisia joudutaan etsimään kissojen ja koirien kanssa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Katainen: Eutanasiasta käytävä vakava keskustelu
Pääministeri ei ota kantaan eutanasian puolesta tai vastaan. Hän ei pidä eutanasiaa puoluepoliittisena kysymyksenä eikä suostu tekemään asiasta esimerkiksi kokoomukselle puoluekannanottoa.
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.