Maapallosta suojeltu Venäjän verran - YK:n tavoite vielä kaukana
YK:n tavoite on, että vajaassa vuosikymmenessä suojeltaisiin vielä kaksi kertaa Argentiinan kokoinen maa-alue. Merien suojelualueita on YK:n mukaan saatava lisää liki 8 miljoonaa neliökilometriä.
Suojeltuja alueita on nyt maailmassa Venäjän pinta-alaa vastaava alue, liki 13 prosenttia maapallon maapinta-alasta eli 17 miljoonaa neliökilometriä. Suojeltujen alueiden määrä on noussut kahdessa vuosikymmenessä liki kymmenen prosenttia. YK:n tavoite on, että vuoteen 2020 mennessä 17 prosenttia maapallon maapinta-alasta on suojeltu.
Jotta YK:n tavoitteeseen päästäisiin, alueita olisi suojeltava vielä ainakin kuusi miljoonaa neliökilometriä. Se tarkoittaa noin kaksi kertaa Intian kokoista aluetta.
Alkuperäiskansat ovat usein parempia luonnonsuojelussa kuin hallitukset.
- Yksi vaihtoehto voisi olla, että esimerkiksi alkuperäiskansojen hallinnassa olevia alueita määriteltäisiin entistä enemmän suojelluiksi, sanoo Trevor Sandwith, joka johtaa IUCN-luonnonsuojelujärjestön suojeluohjelmaa.
- Alkuperäiskansat ovat usein parempia luonnonsuojelussa kuin hallitukset, hän näkee.
Suojeltujen merialueiden määrä on nelinkertaistunut vuodesta 1990. Nyt meristä on suojeltu neljä prosenttia. Vuonna 1990 suojeltuja merialueita oli liki prosentti maailman merialueista. Merien suojelluksi osuudeksi YK on asettanut kymmenen prosenttia. Meriä olisi suojeltava vielä kutakuinkin Australian kokoinen alue, jotta YK:n tavoite täyttyisi.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Irakissa räjähteli moskeijoissa ja toreilla
Maanantain oli yksi Irakin väkivaltaisimmista päivistä useisiin kuukausiin. Pääministeri lupaa isoja uudistuksia turvallisuusstrategiaan.
Myanmarin presidentti pääsi Valkoiseen taloon
Myanmaria demokratisoineen hallinnon johtajaa Thein Seinia palkittiin kutsulla Yhdysvaltoihin. Arvostelijoiden mielestä palkinto on ennenaikainen.
Topless-protestillaan keväällä kohauttanut tunisialaisnainen pidätettiin
19-vuotias feministi pidätettiin, kun hän oli protestoimassa Kairouanissa Keski-Tunisiassa.
Tukholman yöllistä rähäkkää yritetään estää toistumasta
Kymmeniä autoja poltettiin ja neljä poliisia loukkaantui Husbyssa maanantain vastaisenä yönä. Poliisiakin syytetään ylilyönneistä, muun muassa rasistisesta nimittelystä.
MOT: Suomalaisilla keskeinen rooli TeliaSoneran Uzbekistan-jupakassa
Ruotsissa on meneillään laaja korruptiotutkinta, joka liittyy TeliaSoneran vuoden 2007 Uzbekistanin kauppoihin. Ruotsalaisen selvitysmiehen mukaan TeliaSoneran epäselvyydet juontuvat yrityksen suomalaisen osan, Soneran perinteestä, joka siirtyi yhtiöiden yhdistymisen myötä TeliaSoneraan.
Egypti lähetti lisää joukkoja Siinaille sieppausten takia
Kolme poliisia ja neljä sotilasta siepattiin viime viikolla.
Georgiaa johtaa joogaava pääministeri
Yle Uutiset tapasi pääministeri Bidzina Ivanishvilin Tbilisissä. Ivanishvili korostaa Georgian toimivia suhteita sekä EU-maihin että Venäjään. Vapaa-aikanaan pääministeri joogaa ja kerää eurooppalaista taidetta.
Venäjä sanoo estäneensä terrori-iskun Moskovassa
Kaksi epäiltyä kuoli ja kolmas pidätettiin. Viranomaisten mukaan he olivat saaneet terrorismikoulutusta ulkomailla.
Bostonin isku kiihdytti terroristijahtia Venäjän Pohjois-Kaukasiassa
Dagestanissa useita ihmisiä on pidätetty epäiltynä yhteyksistä pommi-iskuihin.
Jälleen tekstiilitehtaan onnettomuus Aasiassa
H&M-ketjulle vaatteita valmistavan kambodzalaistehtaan lepotila suistui järveen.
