Kotimaa |

Maaseutuvirasto aseeton EU-tukien maksatusongelmissa: "Perimmäinen syy mutkikkaassa tukijärjestelmässä"

Viljelijöiden EU-tukien maksupäivän siirtyminen on paljastunut entistä enemmän tyytymättömyyttä Maaseutuviraston toimintaa kohtaa. Kritiikkiä esittävät niin tukiasioiden kanssa painivat viljelijät kuin hakemuksia käsittelevät ja valvovat virkamiehet. Maaseutuvirastolla ei ole tarjota ratkaisua tukien hakemista piinaaviin tietojärjestelmäongelmiin.

Porsaita sikalassa.
Kuva: Mirva Ekman / Yle

Maaseutuvirasto on saanut kiukkuista palautetta viljelijöiltä EU-tukien maksatuksen viivästymisestä. Osastonjohtaja Jukka Pekonniemi ei lähde erittelemään soittojen määrää – hän vain tyytyy toteamaan painokkaasti, että niitä on tullut paljon.

200 miljoonaa euroa, johon sisältyvät esimerkiksi eläinten hyvinvointikorvaukset, maksetaan viljelijöille vasta kesäkuussa, eikä Maaseutuviraston osastonjohtaja Jukka Pekonniemen mukaan tilanteelle enää mahda mitään.

Uudistukset tulevat yleensä aina hyvin nopealla aikataululla, joten esimerkiksi järjestelmämuutoksille on jäänyt vain vähän aikaa.

– Osastonjohtaja Jukka Pekonniemi

Hän vakuuttaa, että kaikki on tehty, mikä on voitu.

– Perimmäinen syy on mutkikkaissa tukijärjestelmissä, joiden toimeenpano on erittäin vaativaa. Ensimmäinen toimeenpanovuosi ison uudistuksen jälkeen on ollut haastava.

Ratkaisua ei siis ole tarjolla, mutta Pekonniemi uskoo, että tästä vuodesta tulee viime vuotta helpompi – jos muutoksia ei taas tule. Ne ovat kuitenkin mahdollisia, sillä EU-komissio tekee niitä usein.

– Joudumme  noudattamaan hyvin tarkkoja EU- mutta myös kansallisia säädöksiä. Uudistukset tulevat yleensä aina hyvin nopealla aikataululla, joten esimerkiksi järjestelmämuutoksille on jäänyt vain vähän aikaa.

"Luokattoman huonoa tiedottamista"

Jos viljelijät ovat kiukkuisia, kovin paljon lämpöä Maaseutuviraston suuntaan ei heru viljelijöiden tukiehtojen täyttymistä valvovan Ely-keskuksen virkamieheltäkään.

Mavin viestintä on ollut luokattomaton huonoa joka suuntaan.

– Ely-keskuksen virkamies

– Jos kokonaisuutena katsotaan viime vuotta, niin kyllä Mavin viestintä on ollut luokattomaton huonoa joka suuntaan. Viime perjantaina tukimaksatusten siirtymisestä jopa me virkamiehet kuulimme mediasta, nimettömänä pysyttelevä virkamies sanoo.

Pekonniemi ei ota kritiikkiä suoraan vastaan – hänen mukaansa jo hyvissä ajoin tiedotettiin, kun vuonna 2014 tuli tietoon, että säädökset muuttavat maksauaikataulua.

– Olemme koko ajan yrittäneet tiedottaa heti, kun tietoa on. Myös tietojärjestelmätyötä tehdään koko ajan.

"Liian monimutkainen järjestelmä"

Elyn virkamiestä ihmetetyttää, miten nyky-yhteiskunnassa voi olla ratkaisevassa asemassa tietojärjestelmiä, jotka eivät toimi. Hänen mielestään tilanteesta tekee erityisen ruman Mavin asema viranomaisena.

Samaan aikaan puhutaan yhteiskuntasopimuksesta ja maahanmuutosta, ja meidän viljelijät ovat tällaisessa tilanteessa.

– Elyn virkamies

– Ja samaan aikaan puhutaan yhteiskuntasopimuksesta ja maahanmuutosta, ja meidän viljelijät ovat tällaisessa tilanteessa.

Virkamiehen mukaan hänen ja monen kollegansa huulilla on sama kysymys: Onko tukijärjestelmä jo niin monimutkainen, ettei se taivu tietojärjestelmiin?

– Kyllä se alkaa ainakin minusta siltä näyttää.

Komission sanktiot kovat

Mavin Pekonniemi korostaa maatalouspolitiikan poikkeuksellista luonnetta EU:n tiukan sääntelyn vuoksi.

Meillä ei ole liikkumavaraa, toteutamme vain olemassa olevaa lainsäädäntöä.

– Osastonjohtaja Jukka Pekonniemi

– Maaseutuviraston tehtävä on toimeenpanna EU-asetukset. Esimerkiksi viime vuonna komissio teki seitsemän viikkoa Mavissa tarkastusta. Meillä ei ole liikkumavaraa, toteutamme vain olemassa olevaa lainsäädäntöä.

Pekonniemen mukaan saktiot komission suuntaan ovat kovat.

– Käymme jatkuvasti neuvotteluja rahoitusoikaisuista, joissa kyse on miljoonista euroista.

Kaikkia rasteja ei saa ruutuun

Pääosa viljelijöistä jättää sähköisen EU-tukihakemuksen Vipu-järjestelmässä. Esimerkiksi Keski-Suomessa paperiversiota käyttää enää noin viidesosa tuottajista.

Hakemukset käsitellään kuntien muodostamilla yhteistoiminta-alueilla: Keski-Suomessa alueita on neljä. Tukien maksatuksen viivästymiseen syynä on kunnan virkamiesten käytössä oleva, Mavin luoma tukisovellus. Maksatuksen osalta tuen suureen laskenta on vaativaa – ja juuri siihen sovellus tökkää.

Eteenpäin ei pääse ennen kuin kaikki täpät ovat kohdillaan.

– Maaseututoimenjohtaja Jari Halttunen

Käytännön turhautumista tukihakemusten käsittelyssä on päässyt kokemaan Laukaan kunnan maaseututoimenjohtaja Jari Halttunen.

– Työtä on hakemuksissa tehty niin pitkälle kuin on pystytty. Järjestelmään ei pääse viemään kaikki tietoja. Ja eteenpäin ei pääse, ennen kuin kaikki täpät ovat kohdillaan.

Hankaluudet kiristävät aikatauluja, mutta Halttusen mukaan asiat on saatu ajallaan käsiteltyä, kun väki on joustanut.

Kunnassa on käsitelty myös valtavat määrät paperisia tarkistuslistoja, jotta tukien maksatus on ollut mahdollista, mutta jatkokäsittelyn aikataulu vaatii tukisovellusohjelmaa.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä