Maastopalo raivoaa yhä Bosnian miinakentällä
Kova tuuli levitti kaksi ammustehdasta uhkaavaa paloa neljäksi yön aikana. Sammutustöihin ei ole päästy miinakentän ja kovan tuulen vuoksi. Toisaalla Bosniassa maamiina tappoi pikkupojan.
Bosniassa raivoavia neljää maastopaloa ei ole päästy sammuttamaan, sanovat viranomaiset. Kova tuuli on pitänyt armeijan helikoperit maassa eikä miinakentälle olla edelleenkään päästy räjähdysvaaran vuoksi. Palot raivoavat kukkoloilla Konjicin kaupungin ympäristössä. Yksi niistä uhkaa ammustehdasta.
Eilen torstaina pelastajat kertoivat, että raskaasti miinoitetussa metsässä leviävä palo on jo räjäyttänyt miinoja. Tulirintamat lähestyvät Glavicinan kylää Konjicin lähellä. Sammuttajat ovat pystyneet ainoastaan sammuttamaan palon reuna-alueita taloja suojatakseen.
Pelastajien mukaan kovat tuulet levittivät kaksi metsäpaloa neljäksi perjantain vastaisen yön aikana. Myös kyläläiset ovat liittyneet sammutustöihin, mutta sammutusta vaikeuttaa myös jyrkkä maasto: tulet palavat kukkulajyrkänteillä, joita pitkin alas vyöryy palavia puita ja irtoavia kiviä.
Kesä on ollut Bosnian kuumimpia koko mitatun historian aikana.
Perjantaina toisaalla Bosniassa räjähti maamiina, joka tappoi kuusivuotiaan pikkupojan. Pojan isä haavoittui pahoin ja hänet vietiin sairaalaan pääkaupunkiin Sarajevoon.
Sitten sisällissodan päättymisen 1995, maamiinojen uhriksi on joutunut vajaat 1700 ihmistä. Heistä noin 580 on kuollut. Vajaa puolet kuolleista on lapsia. Bosnian maaperästä arviolta 2,8 prosenttia on yhä miinojen ja räjähtämättömien ammusten peitossa.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
IMF-johtaja Lagarde kuultavana - oikeus pohtii rikossyytteiden nostamista
Pariisilainen tuomioistuin pohtii, nostetaanko Ranskan entistä valtiovarainministeriä vastaan syyteet vallan väärinkäytössä.
Yhdysvaltain partioliike taipui: homoseksuaalit partiolaisiksi mutta eivät johtajiksi
Avoimesti homoseksuaalit nuoret saavat nyt osallistua partiolaisten toimintaan, mutta aikuiset homoseksuaalit eivät pääse partiojohtajiksi.
Jemen kiittää Obamaa Guantanamon vankien palautuksesta
Yhdysvallat katsoo Jemenin demokratisoituneen riittävästi, jotta sinne voidaan siirtää pidätettyjä.
Jalkapallon ottelumanipulaatiosta kovia vankeussyytteitä Unkarissa - osa otteluista Suomen liigacupissa
Syytetyt saattavat joutua 2 - 16 vuoden vankeuteen, jos heidät todetaan syyllisiksi. Syytettyinä on mm. entisiä ja nykyisiä pelaajia, tuomareita ja valmentajia.
Berlusconin seksioikeudenkäynnin syyttäjälle lähetettiin luoteja
Milanon pääsyyttäjän mukaan Berlusconin oikeudenkäynnin syyttäjän saamien uhkauskirjeiden määrä on lisääntynyt huomattavasti sen jälkeen, kun syyttäjä vaati entiselle pääministerille kuuden vuoden vankeutta.
Viides mellakkayö Tukholmassa - Autot paloivat Rinkebyssä
Poliisin mukaan Rinkebyssä on koolla poikkeuksellisen paljon ihmisiä. Älvsjössä on sytytetty poliisiasema ja Tenstassa koulu. Myös Södertäljessä on ollut rähinöitä.
Obama yrittää taas Guantanamon sulkemista
Guantanamon vankeja voidaan siirtää Jemeniin, Obama ilmoitti terrorismin vastaisia toimia linjanneessa puheessaan. Hän kajosi poikkeuksellisen laajasti myös maansa arvosteltuun lennokkiohjelmaan.
Lontoon surmassa lisää pidätyksiä - kahta epäillään osallisuudesta murhaan
Poliisin mukaan tutkinnassa on lukuisia johtolankoja. Sotilaan kimppuun hyökänneet miehet ovat edelleen sairaalassa.
Ecuadorin esikoissatelliitti törmäsi avaruusromuun
Pikkuruinen Pegasus sai siipeensä, kun Neuvostoliiton raketin jäänteet sattuivat samalle reitille.
Oikeus ei päästänyt Pussy Riotin jäsentä ehdonalaiseen
Oikeuden mukaan Aljohina on uhmakas eikä ole osoittanut katumusta. Aljohina aikoo valittaa tuomiosta.
