Pohjanmaa |

Maatalouslomittajien lomanviettoa rajoitetaan heinäkuulla

Maatalouslomittajilla on edelleen kysyntää ja kiirettä. Lomitettavien tilojen määrä on pysynyt lähes ennallaan, vaikka tiloja lopettaa edelleenkin paljon.

Lomittaja työssään.
Kuva: YLE / Savo

Maatalouslomittajia on löytynyt tiloille kohtalaisesti Etelä-Pohjanmaalla. Tänä kesänä lomittajien lomanviettoa kesän kiireisimmiltä viikoilta on rajoitettu, jolloin lomittajia on riittänyt paremmin.

- Ollaan saatu hyviä opiskelijoita tuohon avuksi. Ja tosiaan kun on hieman rajoitettu tuota heinäkuun ajan lomanviettoa, niin se on vähän auttanut, kertoo lomituspalveluohjaaja Jaakko Korkiakoski.

Menettelyn taustalla on lisäksi ollut tarve yhdenmukaistaa eri lomituspalveluyksikköjen käytäntöjä. Lomitettavien tilojen määrä on pysynyt lähes ennallaan. Vaikka tiloja on jäänyt pois, on lopettamistahti edellisvuonna ja kuluvan vuoden aikana hieman hidastunut.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä