Maksoimmeko koskaan vanhan rahan aikana tavallisesta leipälimpusta 15 tai jopa 20 markkaa? Emme varmasti, mutta nykyään laadukas leipä voi hyvinkin maksaa kaupassa 3-4 euroa. Ja hinnat ovat yhä nousussa, joten kaukana menneisyydessä on aika, jolloin Elannon rukiisen eloleivän sai vaivaisella markalla.

Leipurien liitto ennakoi vuosikokouksessaan viikko sitten, että leivän hintaa on pakko korottaa lähivuosina 10-20 prosenttia, muuten pieniä leipomoita kaatuu lisää ja ala vain keskittyy entisestään.

Raaka-aine - vilja - maksaa yhä enemmän, mutta ennen kaikkea palkat ja energia rasittavat leipomoita. Kyse on suuresta alasta, sillä leipomoista saa toimeentulonsa peräti 10 000 työntekijää eli joka neljäs elintarviketeollisuuden työntekijä. Jos ruisreikäleipä maksaa yhden euron, leipomon ja kuljetusten osuus on 39 senttiä. Kauppa kuittaa 31 senttiä, ja loput tarvitaan muun muassa pakkauksiin ja ruoan arvonlisäveroon. Viljelijän osuus tästä yhden euron hintaisesta leivästä on neljä senttiä eli tuottajalle jää oikeastaan pelkkä reikä käteen. Hänen osuutensa on pienempi kuin kaupan hävikki. Nimenomaan kauppa ja teollisuus ovat koko ajan paisuttaneet osuuttaan ruoasta, myös lihasta ja maitotuotteista. Vastapainoksi täytyy kyllä lisätä, että kauppa huolehtii esimerkiksi suomalaisesta leipäkulttuurista tarjoamalla tilavia leipäosastoja ja laajoja valikoimia tuoretta leipää. Toinen asia sitten on, sattuuko ostaja pitämään teollisesti valmistetun leivän mausta. Vehnää ei meille tarvitse tuoda

Viljaa puidaan parhaillaan meillä ja muualla Euroopassa. Kotimaan sadosta tulee tällä tietoa runsas ja laadukas. Tämä tarkoittaa, että pärjäämme esimerkiksi omalla vehnällä; tuoda pitää vain erikoisvehnää pastan valmistukseen. Muualla maanosassa odotukset vaihtelevat, sillä monin paikoin luonnonmullistukset, kuivuudet ja tulvat, ovat tärvelleet sadon.

Maailmalla viljakauppa näyttää olevan mullistusten kourissa. Chicagon viljapörssissä ja muissa kauppapaikoissa tiedetään, että vilja kallistuu päivä päivältä. Sillä käydään kauppaa kuin millä tahansa tuotteella, jopa futuureja voi hankkia, jos sellainen kiinnostaa. EU-maista varsinkin Saksassa hintoja on korotettu huimasti.

Viljan hintamylläkkä johtuu paljolti lisääntyneestä kysynnästä. Maapallon väestö kasvaa ja vaurastuu, jolloin esimerkiksi karjan rehua tarvitaan huikeasti enemmän kuin ennen. Globaalit riippuvuudet nousevat näkösälle - kun kiinalaisille koululapsille aletaan taata päivittäiset maitoannokset, jopa meikäläinen Valio joutuu pohtimaan hinnankorotuksia. Rehu ja energia kallistuvat, vaikka itse tuoremaitoa ei tietysti liikukaan ulkomaankaupassa - maitojauhetta ja juustoja kylläkin.

Köyhät kärsivät - Meksikossa kansa on jo osoittanut mieltä, kun perusruoan, tortillojen, paistaminen käy mahdottomaksi maissijauhon kaksinkertaistuneen hinnan takia. Lisäksi sadot pienenevät tuntuvasti, kun ilmasto lämpenee.

Maailma elää kädestä suuhun, kun viljaa, voita tai muitakaan maataloustuotteita ei enää juuri varastoida. Valtio ei voi tulla väliin, jos markkinahinnat alkavat aivan hurjasti heilahdella.

Painavin rakenteellinen muutos taitavat kuitenkin olla biopolttoaineet, joihin on innostuttu kaikissa länsimaissa. Viljaa, sokeriruokoa ja öljykasveja tislataan kuumeisesti polttonesteeksi autojen tankkeihin. Rehua ei enää riitä tuotantoeläimille. Joku onkin rinnastanut, että vastakkain ovat maailman 800 miljoonaa autonomistajaa ja kaksi miljardia köyhää - senhän tietää, kuka kilpailun voittaa.

Kansainvälisissä asiantuntija-arvioissa lähdetään yhä useammin siitä, että edullisen ruoan aika on ohi - meilläkin ruoka on halventunut 10 vuoden aikana peräti parikymmentä prosenttia suhteessa ansioihin. Samat asiantuntijat jatkavat, että ruoan osuus tuloista voi kohota vuosiksi yli 20:een prosenttiin, kun vastaava osuus Suomessa on nykyisin kymmenen prosentin tuntumassa. Kehitysmaissa tilanne käy toivottomaksi - lohduttomat nälänhädät seuraavat toisiaan.

toimittaja Pekka Hyvärinen