Kainuu |

Maatilojen vakuutuskisa kiihtyy

Tapiolan ja Lähivakuutuksen yhdistäminen kiristää kilpailua vakuutuksista. Markkinoille syntyy kolmas vahva toimija OP-Pohjolan ja vakuutusyhtiö Ifin rinnalle. OP-Pohjola aikoo haastaa syntyvän markkinajohtajan maatalouden vakuuttajana.

OP Pohjolan logo
Kuva: Yle

Kainuussa kaikki kolme ovat tasavahvoja yritysten vakuuttajia, mutta liikenne- ja maatilavakuutuksissa Tapiola-Lähivakuutuksesta tulee selvä markkinajohtaja. OP-Pohjolassa suunnitelmat ovat jo valmiina, kuinka se lähtee parantamaan asemiaan Kainuun maatilojen vakuuttajana, sanoo aluejohtaja Heikki Palosaari.

- Henkilöasiakkaissa olemme haastajan asemassa ja erityisesti maatila-asiakkaissa tämä uusi ryhmittymä on ihan merkittävässä markkina-asemassa, selkeästi suurin jota tulemme haastamaan jatkossa.

OP-Pohjolaa kiinnostaa maatilavakuuttaminen, koska osuuspankit rahoittavat maataloutta eniten, sanoo Palosaari.

- Tahdomme olla myös johtava maatalouden vakuuttaja. Vaikka nyt välimatka haastajaan, Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhteenliittymään on vielä suuri, tulemme tekemään töitä sen eteen.

Lähteet:
YLE Kainuu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä