Madonna riisui Pussy Riotin puolesta
Moskovassa tiistaina konsertoinut megatähti paljasti selkänsä, johon oli kirjoitettu huliganismista syytetyn punkbändin nimi.
Madonna on ottanut jälleen kantaa Venäjällä pidätettyjen punkbändi Pussy Riotin jäsenten puolesta. Tiistaisessa konsertissaan Madonna riisui paitansa ja paljasti selkäänsä kirjoitetun Pussy Riot -tekstin.
Jo aiemmin tällä viikolla Madonna kommentoi julkisuudessa tapausta ja vaati tutkintavankeudessa oikeuskäsittelyä odottavien naispunkkareiden vapauttamista.
Pussy Riot -yhtyeen kolmelle jäsenelle vaaditaan kolmen vuoden vankeustuomioita. Yhtye esitti helmikuussa ennen vaaleja moskovalaisessa kirkossa Vladimir Putinin vastaisen kappaleen. Putin valittiin kevään vaaleissa Venäjän presidentiksi.
Tuomio jutussa on määrä antaa ensi viikon perjantaina.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Tuhoisa linja-autopalo Pakistanissa - 16 lasta kuoli
Tulen arvellaan saaneen alkunsa kipinästä, kun kuljettaja oli vaihtamassa autoa kaasukäytöstä bensiinikäytöllle.
Toronton kaupunginjohtajan väitetään polttavan videolla crackia
Monien näkemällä videolla kapunginjohtaja Rob Fordin näköisen miehen kerrotaan polttavan crackia. Ford sanoo, ettei käytä crackia.
Vaaleanpunaiset ilmapallot valloittivat Afganistanin pääkaupungin
Noin sata vapaaehtoista ryhtyi jakamaan kaupungin keskustassa palloja aamuseitsemältä. Tempauksella haluttiin tuoda iloa ja luovuutta väkivallasta kärsineeseen kaupunkiin.
Tutkimus: Saippuaoopperoiden hahmoilla on huonot elämäntavat
Liverpoolin yliopiston seurannassa muun muassa Emmerdalen hahmojen todettiin viettävän liikaa aikaa pubissa, välttelevän liikuntaa ja syövän epäterveellisesti.
Norjan tulvista jo yli 20 miljoonan euron tuhot
Tulvivien järvien vedenpinnan pelätään nousevan vielä jopa metrin.
Chile sakottaa kanadalaista kultakaivosjättiä
Maailman suurin kullantuottaja Barrick Gold joutuu maksamaan runsaan 12 miljoonan euron sakot.
Sandyn runtelemat New Yorkin rannat vihdoin valmiita kesään
Rannoilta kärrättiin 285 miljoonan euron arvoisissa korjaustöissä pois 430 000 tonnia rojua
EU-johtajat taisteluun nuorten työpaikkojen puolesta
EU:n presidentti Herman van Rompuy vaatii jäsenmaiden johtajia ryhtymään toimiin nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi. Kreikassa ja Espanjassa lähes kaksi kolmesta alle 25-vuotiaasta on ilman työtä.
Tiikeri raateli eläintarhan työntekijän Britanniassa
24-vuotias nainen sai vakavat vammat päähänsä ja niskaansa, ja kuoli myöhemmin sairaalassa. Eläintarhan asiakkaat eivät olleet vaarassa.
Eri puolilla Ruotsia poltettiin taas autoja - Husbyssa grillattiin makkaraa
Mellakoiden pääpaikkana viitenä yönä toimineessa Husbyssa on rauhallista. Muutamassa muussa Tukholman kaupunginosassa sekä ainakin kahdessa muussa kaupungissa on sytytetty useita autoja tuleen ja heitelty viranomaisia kivillä.
