Maila-Jussit ja Nurmon Jymy etsivät yhteistä säveltä pesäpalloon
Pesäpallokeskustelu Seinäjoella on saanut jälleen vauhtia, kun kaupungin kaksi miesten joukkuetta pelaavat viikonloppuna karsintapelejä keskenään. Jymyä uhkaa putoaminen superista ja Maila-Jusseille voitto tietäisi nousua pääsarjaan.
Tulevan viikonlopun jännittävien kotipelien lisäksi, Seinäjoen Maila-Jussien ja Nurmon Jymyn piirissä punnitaan yhteistyötä. Molemmat ovat perinteisiä ja tunnettuja urheiluseuroja. Jymy perustettiin vuonna 1925 ja Maila-Jussit 1932. Kuntaliitosten jälkeen seuroilla on nykyään sama kotipaikkakunta.
- Keskustelut on käyty ja ollaan sovittu, että nyt pelataan pelit pois ja sen jälkeen palataan neuvottelupöytiin. Aikatauluja ei ole sovittu, mutta oletan neuvottelujen jatkuvan mahdollisimman nopeasti, sanoo Seinäjoen Maila-Jussien puheenjohtaja Marko Korpela.
Superpesiksestä katsoen yhteistyötunnustelut vaikuttavat järkeviltä.
- Niin Maila-Jussit kuin Nurmon Jymykin ovat tällä hetkellä liian pieniä toimiakseen ihan yksin, ja ennenkaikkea saavuttaakseen sen mikä Seinäjoen alueelle kuuluu. Mielestäni Seinäjoella kuuluu olla hyvä ja menestyvä miesten superpesisjoukkue. Yhteistyölle on nyt kaikki elementit olemassa, summaa Superpesiksen toimitusjohtaja Petri Kaijansinkko.
Kumpi ratkaisee seuran talous vai pelillinen menestys?
- Kyllä molemmat ovat ehdottoman tärkeitä sekä talous että kilpailumenestys. Molempien seurojen lähtökohtana on löytää taloudellinen pohja ja myös kilpailullinen pohja. Ennenkaikkea nyt viikonloppuna aikana selviää, onko tällä alueella pesäpalloyleisöä olemassa, painottaa Korpela.
Yhdistyminen, uusi seura vai uusi joukkue?
- Missään vaiheessa ei ole puhuttu seurojen yhdistämisestä, vaan kulisseissa on puhuttu uuden huippupesäpalloseuran tai -joukkueen perustamisesta. Kyllä Nurmon Jymy pysyy Nurmon Jymynä vaikka tapahtuisi mitä, sanoo Nurmon Jymyn seurakehittäjä Timo Ristimäki.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Tango on takuuvarma tanssilattian täyttäjä
Tangokuningas Marko Maunuksela laulaa joka keikalla tangoa. Tangossa on arvokkuutta ja sen laulaminen haastavaa. Suomalainen tanssikansa kuitenkin kiittää laulajaa tangosta täyttämällä tanssilavan.
Hokkanen: Arviointikertomus puuttuu edelleen sisäiseen valvontaan
Vaasan tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Heimo Hokkasen mukaan asiat eivät ole vieläkään kunnossa kaupungin sisäisessä valvonnassa.
Seinäjokisten nuorten toiveena uusi skeittipuisto
Seinäjoen nykyisen skeittipaikan olosuhteet ovat huonot. Uutta skeittipaikkaa toivotaan Rytmikorjaamon pihaan.
Tanja Vehniäisestä kaikkien aikojen lyöjäkuningatar
Lapuan Virkiän lyöjäjokeri Tanja Vehniäinen ohitti kaikkien aikojen lyöjätilastossa Henna Salmelan, joka pääsi onnittelemaan uutta ennätysnaista tuoreeltaan.
Teiden päällystyöt ovat käynnistyneet
Pohjalaismaakuntien alueella tämän kesän aikana saa uuden päällysteen kaikkiaan 260 tiekilometriä Ely-keskus käyttää teiden päällystämiseen 15 miljoonaa euroa. Kesän päällystystyöt keskittyvät Vaasan, Uusikaarlepyyn ja Pietarsaaren sekä Närpiön maanteille.
Matias Rinta-aho Alajärven Ankkureihin
Matias Rinta-aho siirtyy Vimpelin Vedosta Alajärven Ankkureihin. Alajärven Ankkurit ja Vimpelin Veto ovat sopineet Rinta-ahon siirtymisestä ottelukohtaisella sopimuksella Ankkureihin.
Polkupyörävarkauksista vain joka kymmenes tapaus selviää
Yhä useampi varastettu polkupyörä päätyy myytäväksi nettiin tai kaupan ilmoitustaululle. Pyörävarkaussesongin alkaessa on erityisen tärkeää lukita pyörä kunnolla.
Wasalandian vuoristorata nousee belgialaisvoimin
Huvipuistoon tulevan vuoristoradan rakennustyöt ovat kovassa vauhdissa. Radan palojen ympärillä häärii niin puiston omia työntekijöitä kuin myös belgialainen neljän miehen asennusporukka.
Pohjanmaan maakunnassa edelleen Manner-Suomen paras työllisyys
Pienimmät työttömyysprosentit löytyvät Pohjanmaalta Pedersörestä ja Etelä-Pohjanmaalta Kauhavalta. Korkeinta työttömyys on Pohjanmaalla Kaskisissa ja Etelä-Pohjanmaalla Soinissa.
Jan Teir palkattiin toteuttamaan uusi liikenneratkaisu Merenkurkkuun
Wasaline on saanut tiistaina uuden, kovan luokan toimitusjohtajan. Jan Teir on nimittäin tullut tutuksi ihan toisesta projektista, 135 miljoonan euron Westenergyn jätteenpolttolaitoksen rakentamisurakasta. Teir jäi pääsiäisenä pois tästä toimitusjohtajan pestistä, ja nyt odottavat uudet haasteet.
