Maineikas Kankaanpään taidekoulu saa 50-vuotishistoriikin
Kankaanpään taidekoululla on ollut takanaan kova talvi kulttuurialan koulutuspaikkojen karsintojen vuoksi. Nyt koulun tilanne näyttää jo valoisammalta ja 50-vuotisjuhlaa vietetään joka tapauksessa vuonna 2015. Pyöreitä juhlistetaan uudella historiikilla.
Kankaanpään taidekoulun historia kootaan yksiin kansiin. Koulu täyttää vuonna 2015 50 vuotta. Silloin julkistettavan 50-vuotishistoriikin kirjoittaa taidehistorioitsija Johanna Frigård. Hän haluaa tutkia taidekoulun vaikutusta Kankaanpäässä ja valtakunnallisesti.
Kankaanpään taidekoulu teki taiteen läsnä olevaksi maaseutuympäristössä.
- Tarkoitukseni on tutkia, miten taidekoulutuksen toimintatavat ovat muuttuneet ja miten niitä on hallinnon puolesta edistetty tai estetty. Toisaalta haluan selvittää taidekoulun vaikutusta Kankaanpään kaupungin ja lähialueen kehittymiseen. Ja tietenkin sitä, minkälaisia hedelmiä koulutus on levittänyt valtakunnallisesti.
Frigård on saanut Satakunnan Rahaston tutkija-apurahan historian kirjoittamista varten. Hän tekee työtä kiinteässä yhteistyössä Kankaanpään kaupunginmuseon ja taidekoulun kanssa.
Koulu herätti uteliaisuuden taiteeseen
Taidehistorioitsija Johanna Frigård on itse Kankaanpäästä kotoisin. Taidekoulu on saattanut olemassaolollaan vaikuttaa hänen uravalintaansa.
- Koulu herätti uteliaisuuteni taiteeseen. Se teki taiteen läsnä olevaksi maaseutuympäristössä. Ilman sitä, en ehkä olisi tiedostanut, että sellainenkin elämänalue kuin taide on olemassa.
Frigårdin mukaan hän on sopivasti lähellä ja etäällä kohteestaan.
- On hyvä, että minulla on joku kiinnekohta aiheeseen, mutta toisaalta olen sopivan etäällä siitä, sanoo Kuopiossa nykyään asuva Frigård.
Kankaanpään taidekoulusta on aiemmin tehty 25-vuotishistoriikki.
