Maisemavesijuoksu valtaa luonnonvedet
Vesijuoksuinnostus laajenee avovesiin. Kesän aikana järjestetään useita maisemavesijuoksutapahtumia niin Uudellamaalla kuin koko maassa. Suomi Vesijuoksee -kiertue päättyy elokuussa Porvooseen, josta se on myös saanut alkunsa.
Ensimmäisen kerran Anne Kyyhkynen päätyi vesijuoksuvöineen avovesiin olosuhteiden pakosta; uimahalli oli suljettu, mutta jalka kaipasi kuntoutusta.
- Sitten keksin, että tulen sen vyöni kanssa tänne luonnonvesiin, kertoo Anne Kyyhkynen ideastaan juosta järvessä. Ja se oli niin kaunista ja ihanaa ja siinä kuntoutui samalla sen kaiken ihanuuden, veden ympäröimän keskellä - niin siitä se lähti.
Tänä päivänä maisemavesijuoksuun löytyy jo monta oikeaa syytä.
- Tuntuu että kaikki aistit saavat ravintoa juostessa luonnonvedessä. Kuultavana on herkkä veden liplatus, sitten nämä kaikki kauniit maisemat, Suomen kesä, taivas, savu kiemurtelee - jossakin lämmitetään saunaa - sen savun tuoksu tulee, vesilinnut tulevat lähelle, luettelee Anne Kyyhkynen.
Suomi vesijuoksee -tapahtuma kiertää Suomea
Maisemavesijuoksun ilosanomaa on tarkoitus levittää tänä kesänä läpi Suomen usean tapahtuman voimalla.
Anne Kyyhkynen on järjestänyt kansallisen Suomi vesijuoksee -tapahtuman, joka kiertää useilla paikkakunnilla. Kiertueen päätöstapahtuma pidetään elokuussa Porvoossa, Veckjärven Hasselholmenissa.
Suomi vesijuoksee -tapahtuman järjestäjänä toimii Luonto Lähelläsi -yhdistys, jonka Anne Kyyhkynen on perustanut.
Vesijuoksu suosittua uimahallissa
Vesijuoksu on toki jo sinällään saavuttanut suuren suosion vesijuoksusta innostuneet ovat jo täyttäneet uimahallien ryhmät Porvoossakin. Kesällä harrastukseen ei kuitenkaan hallia tarvita.
- Kaupungin ylläpitämillä uimarannoilla on myös turvallista vesijuosta, koska rannat on keväällä tarkastettu, eikä vedessä pitäisi olla mitään ylimääräistä, muistuttaa Porvoon kaupungin liikuntasihteeri Helena Forsbäck-Turunen.
Hän toivookin, että porvoolaiset nyt oivaltavat, ettei uimahallia tarvita harrastaakseen vesijuoksua, vaan ulkovesistöt ovat aivan yhtä ihania näin kesällä.
Juoksuvyö tuo turvaa
Luonnonvesissä uiminen on Suomen kesässä ihanaa, mutta epävarma uimari ei vieraassa rannassa uskalla kovin pitkälle pyörähtää. Aikaisemmin Kyyhkynenkin halusi luonnonvesissä jalkojen ylettävän pohjaan, kunnes huomasi juoksuvyön kanssa syvemmälläkin olevan turvallista.
-Viime kesänä tällä rannalla katselin järvelle - noin sadan metrin päähän - ja mietin, että mitä valkoista tuolla on? Sitten ymmärsin, että minullahan oli vesijuoksuvyö ja päätin juosta katsomaan. Yks kaks olin keskellä mitä upeimpia lumpeita. Se oli upea kokemus, kuvailee mieliin painunutta kokemustaan Anne Kyyhkynen.
Tuoreimmat aiheesta: New Articles
Iran: Painostus on turhaa
Iranin ydinohjelmaa koskevat neuvottelut ovat alkaneet Bagdadissa, Irakissa. Mukana on YK:n turvallisuusneuvoston viisi pysyvää maata sekä Saksa.
Keskustele: Antaisitko teiden rapistua?
Yllättävän moni valittaa teiden kunnosta. Onko tämä vain arjen pientä jupinaa vai ovatko Suomen tiet oikeasti vaarallisessa kunnossa? Siirrymmekö juniin kuten päättäjät haluaisivat?
Keskustele: Miten käy SDP:n puheenjohtajuuskisassa?
Rakkautta ja jäätelöpuikkoja! Niistä on pienet demarit tehty. Vai onko sittenkään? kysyy Sanna Ukkola Yle Uutisten blogissa. Onko haastajista puute?
Ollila: Steve Jobs rakensi taitavasti itsestään myytin
Nokian entinen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja ryhtyi öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtajaksi, koska energia-ala on tulevaisuudessa teknologiaan keskittyvää liiketoimintaa.
Satojen opinto-oikeus katkolla
Lähes 600 opiskelijaa joutuu anomaan lisää aikaa opintoihinsa Jyväskylän yliopistossa. Perustutkinto pitäisi suorittaa seitsemässä vuodessa.
Sähkökatkot on korjattu
Torstain ukkosmyräkän aiheuttamat sähköviat on korjattu. Keski-Suomessa oli sähköttä enimmillään yli tuhat taloutta.
Keskustele: Mikä Suomessa on muuttunut nousukauden jälkeen?
Onko suomalaisista tullut kateellisia vai kohtuullisia? Mitä haluat kysyä Jorma Ollilalta?
TS: Paananen piirijohtajien suosikki SDP:n puoluesihteeriksi
SDP:n puoluesihteerin paikasta kilpailee kahdeksan ehdokasta. Perinteen mukaan puolueen puheenjohtaja ilmoittaa jossain vaiheessa kenet hän haluaa työparikseen.
Keskustele: Humppaa henkesi kaupalla, pitäisikö Euroviisuja boikotoida?
Euroviisuhuuman ylle on tänä keväänä laskautunut synkkä varjo. Kisat järjestetään Bakussa, Azerbaidzhanin pääkaupungissa. Voiko Euroviisut mielestäsi erottaa politiikasta?
Suomessa jo kaksi Newcastlen tautitapausta
Karkkilan tartunta paljastui, kun Espoossa sairastuneen linnun kontaktitiloja selvitettiin. Tartunnan epäillään tulleen ulkomailta tuoduissa linnuissa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.