Turku |

Makeaa kotimaista mansikkaa saa jo

Viileä alkukesä on viivästyttänyt mansikan kypsymistä. Juhannuksena mansikkaa ei ole yhtä paljon tarjolla kuin viime vuosina. Satokausi on kuitenkin pitkä ja jatkuu elokuun lopulle saakka.

Mansikanviljelijä Elisif Vennelä maistaa mansikkaa.
Mansikanviljelijä Elisif Vennelä maistaa mansikkaa. Kuva: Jouni Koutonen / Yle

Paraisilla Bjursängin tilalla on mansikkaa poimittu jo pari viikkoa. Juhannuksen alusviikko merkitsee tilalle ensimmäistä sesonkia. Tilan aikaiset lajikkeet, kuten Honeoye ja Rumba, katoavat mansikannälkäisten suihin.

- Kyllä ihmiset haluavat mansikkaa juhannukseksi. Aurinko ja pitkät päivät tekevät meidän mansikoille makeutta, sanoo Elisif Vennelä.

Bjursängin tilalla on kasvamassa myös myöhemmän kesän Polkaa. Nämä marjat ovat vielä raakilevaiheessa.

- Heinäkuun ensimmäisellä viikolla valmistuvat nämä marjat. Pieniä raakileita on paljon, joten hyvältä näyttää. Polka on se mitä suomalaiset suosivat. Se on hyvää syötäväksi sellaisenaan, pakasteeksi tai hilloksi.

Alkukesän aikana on saatu rankkasateita ja tilan mansikkapelloilla on notkopaikkoja, joissa on hieman heikompi kasvusto. Toisaalta satonäkymät näyttävät tässä vaiheessa hyvältä.

- Talvi oli hyvä, ei ollut keväthallojakaan riesana. Kesän vesisade näyttää siten suunnan. Liika vesi on pahaksi, silloin juuret eivät saa happea ja homevaara on olemassa.

Mansikka alkaa kypsyä näkyvämmin vasta juhannuksen jälkeen, mutta kesäkuun marjamäärät ovat viime vuotta pienemmät. Hedelmän- ja Marjanviljelijän liiton mukaan pääsatokausi alkaa heinäkuun puolella.

Lajikkeet muuttuvat kysynnän mukaan

Moni muistaa Senga Senganan suosittuna mansikkalajikkeena. Tämä lajike on jo harvinaisempi näky myyntipöydillä.

- Se on poissa muodista. Se oli erittäin homearka lajike. Nykyään, kun kasvinsuojeluaineita ei ruiskuteta, pitää kehittää kestävämpiä lajikkeita, kertoo Vennelä.

Maku ei saa olla liian neutraali, niin kuin banaani.

- Elisif Vennelä

Suomalaisten makutottumukset ovat myös muuttuneet ja tähän kysyntään mansikanviljelijätkin vastaavat.

- Ihmiset vaativat makua ja pikkuisen happoa. Maku ei saa olla liian neutraali, niin kuin banaani, luonnehtii Vennelä.

Mansikan satokausi on Suomessa pitkä. Paraisillakin kausi jatkuu elokuun puoleenväliin saakka.

- Eilen istutimme uutta mansikkaa ja kestää vajaa 2 kuukautta ennen kuin satoa tulee. Taimet pidettiin -2 asteen lämpötilassa ja nyt ne lähtevät kasvamaan avomaalla.

Ensimmäiset mansikat poimitaan Paraisten pelloilta puolen litran ropposiin ja hinta liikkuu siinä 4 ja 5 euron välillä. Hinta putoaa, kun mansikan pääsatokausi alkaa heinäkuun puolella.

Suomessa tuotetaan 12-13 miljoonaa kiloa mansikkaaa kesän aikana, Hedelmän- ja Marjanviljelijän ennusteen mukaan. Satomäärä on samaa luokkaa kuin viime vuonna.

 

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä