Mäkiurheilu nostetaan jälleen menestykseen
Finnjumpingin hallitus on käynnistänyt mittavan ohjelman menestyseväiden löytämiseksi. Kilpailullisesti tähtäin on olympialaisissa. Siihen mennessä suomalaisten välille halutaan saada jälleen aitoa kilpailua. Tähän tähdätään uusilla maajoukkueilla.
Finnjumpingin hallitus on päättänyt nostaa mäkihypyn ja yhdistetyn jälleen menestyspolulle maailman kolmen parhaan kärkeen. Tarkoitus on laittaa uusiksi kaikki tarvittava. Nyt muun muassa kartoitetaan yhteistyömallit ja synergiaedut Hiihtoliiton kanssa.
Hallitus on aloittanut tiukan kustannussäästöohjelman ja paneutuu myynti- ja markkinointiprosessien välittömään laadun parantamiseen. Myös suomalaisen hiihtourheilun synergiaetuja taloudessa, hallinnossa ja markkinoinnissa haarukoidaan aktiivisesti. Ratkaisuja pyritään löytämään vielä lähikuukausina ennen kilpailukauden alkua, arvioi Finnjumpingin puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori.
- Suomalainen mäkihyppy ja yhdistetty on läpikäynyt viime vuosina historiansa pahimman aallonpohjan. Näin ei voi enää jatkaa. Mikäli laivaa ei saada kääntymään, edessämme voisi pahimmillaan olla yhden suomalaisen kansallisperinteen katoaminen. Esimerkiksi Ruotsissa ei ole enää mäkihyppykulttuuria ollenkaan.
Maajoukkueet kilpailemaan
Finnjumpingin hallitus nimesi mäkihypyn A-maajoukkueeseen neljä hyppääjää, eli Janne Happosen, Anssi Koivurannan, Ville Larinnon ja Olli Muotkan.
Uudestaan perustettuun B-maajoukkueeseen valittiin sama määrä hyppääjiä, eli Sami Heiskasen, Jarkko Määtän, Sami Niemen ja Ossi-Pekka Vallan. Nuorten tulevaisuuden lupauksista koostuvassa MM-ryhmässä on kuusi hyppääjää.
Mäkihypyn päävalmentaja Pekka Niemelä linjasi Vuokatissa tavoitteeksi, että Sotsin olympiatalvena A- ja B-maajoukkueiden välillä on aito kilpailu, josta parhaat valitaan olympialaisiin.
Yhdistetyn A-maajoukkueeseen nimettiin seitsemän kilpailijaa ja nuorten MM-ryhmässä on yhdeksän urheilijaa. Haastajalistalla on vielä lisäksi kolme nimeä.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Lukkarivelho nauttii vielä talviharjoittelusta
Toni Kohonen kertoi tiistaina Yle Urheilun haastattelussa mietteitään tiistaina julkistetusta sopimuksesta.
Toni Kohosen ura jatkuu Sotkamossa ensi kaudellakin
Lukkarivelho jatkaa uraansa myös ensi kaudella Sotkamon Jymyssä.
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
Tonteri: Menestyseväät on haettava ulkomailta
Lumilautailun kaksinkertaisen maailmanmestari Roope Tonterin tähtäin on jo ensi talvessa ja Sotshin olympialaisissa. Harjoittelu kisoissa pärjäämiseksi ei kuitenkaan Suomessa onnistu, vaikka Kuusamo ja Vuokatti ovat paikkoja rakentaneetkin.
Työttömyys ei hellitä otettaan
Työpaikkoja ei ole tarjolla Kainuussa. Kainuun ELY-keskuksen työllisyyskatsauksen mukaan erityisesti nuorisotyöttömyys on kasvanut maakunnassa 40 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.
Julkkikset eivät Cannesin elokuvajuhlien osastoilla hengaile
Suomen markkinointi elokuvien tekomaana on pitkiä päiviä maaosastolla, ihmisten tapaamista ja oikeiden ihmisten löytämistä. Suurimpia elokuvatähtiä ei kuitenkaan maiden osastoilla tapaa. Cannesin elokuvajuhlilla ensiesityksen saanut lyhytelokuva The North on saanut kutsuja kansainvälisille filmifestivaaleille.
Putkimiehen pitää osata myös puhetaidot
LVI-ala on ollut nuorten suosiossa jo pitkään. Alalle valmistuvien nuorten kannattaa muistaa, että työ opitaan kunnolla vasta töitä tekemällä, mutta sosiaalisissa taidoissa nykynuoret ovat edeltäjiään parempia.
Kansalaiset pääsevät suunnittelemaan uutta sairaalaa - "enemmän taidetta, vähemmän jonoja"
Kainuun uuden keskussairaalan suunnittelussa halutaan kuulla kansalaisten mielipiteitä. Kehittäjäasiakkaat voivat vaikuttaa muun muassa sairaalan viihtyisyyteen ja hoitoympäristöjen toimivuuteen.
"Olemme uskonnon lukutaidottomia"
Maahanmuuttaja voi turvautua ongelmissaan kirkon apuun, koska muut eivät ymmärrä hänen uskonnollista taustaansa. Vaikka uskonto ei ole sama, uskonnollisuus yhdistää ja herättää luottamusta.
Ruka liittyy Vuokatti urheilukatemiaan
Vuokatti-Ruka urheiluakatemia liittää kaksi vahvaa talviosaajaa ja olosuhdetta yhteen. Yhteistyöstä odotetaan hyviä tuloksia paitsi urheilullisesti myös taloudellisesti. Esimerkiksi olosuhteiden rakentamisessa voidaan nyt edetä suunnitelmallisesti ilman kilpailupeikkoa.
