Kotimaa |

Maksukorttirikokset yleistyvät Suomessa

Poliisi kirjasi viime vuonna liki 5 500 maksukorttirikosta ja tämän vuoden aikana rikoksia on kirjattu jo reilusti yli tuhat. Poliisin mukaan kasvun syynä on ulkomaalaisen järjestäytyneen rikollisuuden toiminta Suomessa.

Rikollisia kiinnostavat uudet pankkikortit, joita voi käyttää Suomen lisäksi myös muissa maissa. Pankki- ja luottokortteja paitsi varastetaan suoraan asiakkailta, myös väärennetään ahkerasti. Luottokunnan korttiturvallisuuspalvelujen johtajan Henry Kylänlahden mukaan käytettävyys ja turvallisuus kulkevat käsi kädessä.

- Aina kun käytettävyyttä lisätään, joutuu turvallisuus hieman uuteen valoon. Toisaalta jos turvallisuutta lisätään, vaarantuu käytettävyys. Pyrimme varmistumaan molemmista mahdollisimman hyvin, Kylänlahti kertoo.

Rikoksen tapahduttua asiakas on pitkälti pankkien armoilla. Pankki korvaa asiakkaan menettämät eurot vain, mikäli asiakas pystyy todistamaan säilyttäneensä korttia ja tunnuslukua oikein. Asiakkaalle tiukat korvausehdot saattavat tulla yllätyksenä.

Korvaukset tapauskohtaisia

YLE Uutiset sai yhteydenoton ihmiseltä, jolta sirullinen pankkikortti oli varastettu autosta. Kortin omistaja sulki kortin heti varkauden huomattuaan. Pin-koodia hän säilytti vain muistissaan. Tästä huolimatta Nordea ei korvannut asiakkaalle varkaan nostamaa 3 000:a euroa.

Pankki perusteli päätöstään sillä, ettei auto ole sopiva paikka säilyttää korttia. Kun asiakas jatkoi reklamointia kuukausien ajan, sai hän takaisin kolmanneksen summasta. Palautusta pankki perusteli hyvällä asiakassuhteella.

Nordean korttiyksikön johtajan Paula Näkin mukaan pankilla on korvausten käsittelyssä yhtenäiset ja selkeät säännöt. Luottokunta ja Nordea korostavat asiakkaan vastuuta korttirikoksissa. Molemmat pitävät sirukorttia turvallisena, mikäli asiakas vain suojaa pin-koodin riittävän hyvin.

- Näissä on aina tapauskohtainen harkinta käytössä ja se päätös perustuu aika pitkälti kortin ja tunnusluvun huolelliseen säilyttämiseen, Näkki painottaa.

Poliisi varoittaa yrityksiä korttihuijauksista

Yksityishenkilöiden korttivarkauksien lisäksi myös yrityksiin kohdistuvat huijaukset ovat lisääntyneet. Poliisi epäilee, että Suomeen on tuotu viikon sisällä erä väärennettyjä luottokortteja, joita on tarkoitus käyttää liikkeissä. Tuodut kortit näyttävät aidoilta ja ovat yleensä siruttomia.

Poliisin mukaan kauppiaiden kannattaa pyytää ulkomaisia kortteja käyttäviltä henkilötodistusta. Luottokortin numeroa kannattaa verrata tulostuvan kuitin numeroon, sillä ne eivät väärennetyissä korteissa aina täsmää. Korteilla koetetaan todennäköisesti ostaa tuotteita, joita on helppo myydä eteenpäin.

Varotoimenpiteistä huolimatta poliisi odottaa korttirikosten määrän kasvavan vielä kevään ajan.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä