Helsinki |

Malmin palvelupiste purkaa passiruuhkaa

Helsingin poliisilaitos pyrkii purkamaan luparuuhkia väliaikaisen palvelupisteen avulla. Malmin lupapalvelun lähes kaikki ajat oli varattu jo ensimmäisenä toimintapäivänä.

Passports.
Kuva: Yle

Itä-Uudellamaalla asuva Tarja Nevo tuli hakemaan passia tyttärelleen. Äkkilähdön varattuaan hän huomasi tyttären passin menneen vanhaksi. Malmin vasta avattuun lupapalvelupisteen hän tuli, sillä se sijaitsee lähellä hänen työpaikkaansa.

- Itse asiassa en edes tiennyt, että tämmöisiä ajanvarauksia voi tehdä. Eilen katsoin netistä ja Malmilta sai tosi hyvin ajan, 8.10 olisi ollut ensimmäinen aika, mutta siihen ei ehditty kun piti käydä hakemassa valokuvat.

Hakijoita riittää

Poliisin Lupapalveluiden jonot ovat olleet pääkaupunkiseudulla ajoittain todella pitkiä. Esimerkiksi viime perjantaina passia joutui jonottamaan Pasilan poliisitalolla yli kuusi tuntia.

Kun kotimaisten lupapalveluiden ajanvaraus laitettiin eilen nettiin, niin neljää lukuun ottamatta kaikki tämän päivän 117 aikaa oli varattu.

- Anne Hiltunen

Ilman jonottamista pääsee, jos varaa ajan, mutta Itäkeskuksessa ja Pasilassa seuraavat vapaat ajat ovat parin viikon päästä. Malminkin ajanvarauskalenteri täyttyy nopeasti.

- Kun kotimaisten lupapalveluiden ajanvaraus laitettiin eilen nettiin, niin neljää aikaa lukuun ottamatta kaikki päivän 117 aikaa oli tänään varattu. Ulkomaiselta puolelta on vielä jonkin verran vapaita aikoja, kertoo komisario Anne Hiltunen Helsingin poliisilaitokselta.

Henkilökortteja ja passeja

Malmin lupapalvelussa hoidetaan passi- ja henkilökorttihakemuksia sekä ulkomaalaisten lupa-asioita. Aikoja voi varata sekä netin kautta että puhelimitse. Samalle päivällä nettiajanvaraus ei onnistu. Jos kalenteri kuitenkin näyttää vapaata aikaa, voi tulla suoraan paikan päälle, muistuttaa Anne Hiltunen.

- Jos asiakas tulee tänne ja meillä on tyhjä aika niin toki me palvellaan.

Malmin toimipisteen pystyttäminen pikaisella aikataululla on ollut haasteellista ja joitakin teknisiä ongelmia saattaa vielä esiintyä. Tällä hetkellä palvelupisteessä voi maksaa ainoastaan käteisellä rahalla, mutta myös korttimaksumahdollisuus aiotaan järjestää. Lupapalvelu toimii Malmilla väliaikaisesti.

- Me katsomme miten tämä palvelu lähtee pelaamaan ja miten se helpottaa meidän Pasilan ruuhkia. Ratkaisut tehdään sitten jatkossa sen mukaan, komisario Anne Heikkinen toteaa.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä