Mansikat kärsivät kovista sateista
Mansikoiden poiminta on jouduttu keskeyttämään monella paikkakunnalla. Vettyneet pellot ovat tehneet poiminnasta haasteellista myös Satakunnassa, mutta toistaiseksi marjoja on riittänyt myyntiin.
Kostea sää uhkaa mansikan satokautta. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta kerrotaan, että satokausi voi jäädä tavanomaista lyhyemmäksi. Hidastunut kypsyminen voi myös nostaa marjojen hintoja lähipäivinä.
Toistaiseksi mansikat ovat vielä selvinneet sateista. Hometta ei ole muodostunut ja laatu on säilynyt hyvänä.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
Kesko tutki vihannespakasteet - hulluruohoviitteitä ei löytynyt
Suomeen on tuotu belgialaisen yrityksen kautta papu-siemensekoitusta, jonka joukossa saattaa olla myrkyllisiä hulluruohon siemeniä.
Räjähdelankaa ja vaahtomuovia - rakennustyömaiden jäte piinaa Helsingin rantoja
Helsingin merenrannoille huuhtoutuu ihmisten jättämien jätteiden lisäksi runsaasti rakennustyömaiden roskia. Pihlajasaaren rannasta löytyi esimerkiksi yli 500 räjähdelangan pätkää. Suomen rannat ovatkin Itämeren roskaisimmat.
Evira: Hulluruohoepäiltyä tuotetta vain yhdellä toimittajalla
Suomeen tuodut hulluruohoa sisältävät papu-vihannessekoitukset ovat yhden toimittajan tuomaa. Belgialaisen toimittajan tuoman erän suuruutta ei tiedetä, mutta Elintarviketurvallisuusviraston mukaan kaikki suomalaiset vastaanottajat ovat tiedossa.
Lapuan patruunoista entistä useampi matkaa USA:han
Patruunoita ja patruunakomponentteja valmistava Nammo Lapua hakeutuu yhä enemmän ulkomaisille markkinoille. Yksi syy on kotimaan kysynnän kutistuminen: kun Suomen puolustusvoimien määrärahoja kiristetään, näkyy se suoraan Lapuan patruunatehtaan tilauksissa. Yllättävänkin kova kasvu on löytynyt USA:sta.
Kauhavalle 2,5 miljoonan euron tukipotti valtiolta
Työ- ja elinkeinoministeriö on torstaina myöntänyt 2,5 miljoonaa euroa äkillistä rakennemuutostukea Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle Kauhavan lentosotakoulun lakkauttamisen vuoksi. Kaikkiaan jaettiin viisi miljoonaa euroa paikkakunnaille, joista lakkautetaan varuskunta.
Jugendlinna muuttuu rapakuntoisesta luksusasunnoiksi
Vuosia tyhjillään ollut ja jo ränsistynyt Aurinkolinna Nastolassa kunnostetaan uuteen loistoon. Muun muassa parantolana ja pakolaisten vastaanottokeskuksena toimineeseen jugendlinnaan rakennetaan luksusasuntoja. Talon osti viime vuonna liikemiesryhmä vain muutamalla kymmenellä tuhannella eurolla.
Sieppaustutkinta: Jemenin kuolemanrangaistus on ongelma Suomen KRP:lle
Suomen keskusrikospoliisi on käynnistämässä yhdessä jemeniläisten viranomaisten kanssa rikostutkintaa sieppauksesta. Jemenissä käytössä oleva kuolemanrangaistus aiheuttaa ongelmia Suomen osallistumiselle rikostutkintaan.
Valio: Muutama tuhat ihmistä saattanut syödä myynnistä vedettyä papusekoitusta
Tuotetta on mennyt lähinnä kahviloihin ja henkilöstöravintoloihin, mutta myös pariin kouluun. Valio sai belgialaiselta tavarantoimittajaltaan ilmoituksen, jonka mukaan yhdessä erässä Valiolle toimitettua papu-siemenkasvissekoitusta saattaa olla hulluruohon siemeniä.
HS: OAJ tyrmää Pellon koulun kännykkäkiellon
Pellon koulun oppilailleen asettama kännykkäkielto on laiton, sanoo Opettajien ammattijärjestön OAJ:n kehittämispäällikkö Nina Lahtinen.
