Mansikkaa saa vielä - pääsato kuitenkin loppumassa
Rankat sateet ovat piiskanneet mansikkasatoa Keski-Suomessa. Koko sato ole tuhoutunut, sillä sateet ovat olleet paikallisia.
Huippuvuosien satoon ei päästä, joten minkäänlaista mansikan hintojen romahdusta ei kuluttajan kannata odottaa. Tänä vuonna marjasadon pelastus on ollut tavallista myöhäisempi kukinta ja marjojen kypsyminen.
Koskenpääläisen mansikanviljelijän ja Hedelmä- ja Marjanviljelijäin liiton Keski-Suomen piirin puheenjohtajan Paavo Hienolan tilalla sateet ovat verottaneet satoa.
- Esimerkiksi meillä jonkun verran on sade vienyt satomäärästä pois. Tässä tapauksessa on onni, että kukinta kesti kauan ja myöskin noita raakileita vieläkin pelloilla on. Mutta ei mitään katastrofia kuitenkaan ole.
- Satokausi ei ole vielä ohi, mutta paikka paikoin nuo kovat sateet hidastuttavat kypsymistä ja sitten myöskin osittain pilaavat marjoja. Mutta korostan paikallisuutta, kyllä isoja paikallisia eroja on, koska sademäärät ovat vaihdelleet paikallisesti niin paljon.
Hienola uskoo, että kuluvan viikon jälkeen mansikan pääsato alkaa kääntyä kohti loppuaan.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
KuPS siirsi JJK:n avausvoiton tulevaisuuteen
Tasaisessa ottelussa Harjulla oli jälleen paikallisderbyn makua. Kumpikaan ei maaleja tehnyt, joten JJK on edelleen voitoitta jalkapalloliigassa.
Hurttian koululla tyrmistyttiin lakkautussuunnitelmista
Hurttian koulun opettajien ja lasten vanhempien mielestä koulu on nostettu lakkautuskeskusteluun väärin perustein. Esimerkiksi koulun remonttitarpeita pidetään liioiteltuina. Koulun säilyminen olisi tärkeää myös kylän kehittymisen kannalta.
Kuljetusalan jättitapahtuma käyntiin Lutakossa
Vuoden suurin kuljetusalan tapahtuma on alkanut Jyväskylässä. Lauantaina päättyvä Kuljetus 2013 -näyttely on Jyväskylän Messut Oy:n suurin tapahtuma koskaan näyttelyneliöillä mitattuna.
Nämä koulut kaipaavat kipeimmin korjausta
Keski-Suomen liitto on listannut maakunnan kouluremontit kiireellisyysjärjestykseen. Listan kärjessä on Konneveden yläkoulun peruskorjaus ja laajennus.
Puukauppa käy kuumana
Puukauppa käy parhaillaan vilkkaana. Puun ostomäärien ennakoidaan nousevan jo lähiviikkoina yli miljoonaan kuutiometriin viikossa.
Kirje patistaa passin hakuun
Poliisihallitus on ottanut tänä keväänä käyttöön ilmoitusmenettelyn, jolla henkilöille muistutetaan kirjeitse passin voimassaoloajan umpeutumisesta. Tavoitteena on osaltaan vähentää poliisin lupapalveluiden ruuhkia.
Suomen Cupin välierät siirtävät Veikkausliiga-otteluita
Kolme ottelua väistää Cupin välieriä. Siirrot koskevat elokuun loppupuolta.
Tuttipalo työllisti palokuntaa
Hellalle unohtuneet tutit toivat pelastuslaitoksen paikalle Jyväskylässä tänään aamupäivällä.
Tutkimus: Lapset eriarvoistuvat päiväkodissa
Päiväkodissa tavoitteena on tarjota kaikille lapsille tasa-arvoiset osallistumisen mahdollisuudet, mutta käytännössä ne eivät usein toteudu. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan arki päiväkodissa eriarvoistaa lapsia.
Kyyjärvellä kaavaillaan kunnanvirastoa kauppakeskukseen
Kyyjärvellä harkitaan kunnanviraston toimintojen siirtämistä paikalliseen kauppakeskukseen.
