Mansikkakesä jatkuu pohjoisessa
Kuhina käy Suomen rajan lähellä, Pohjois-Ruotsissa sijaitsevan yrityksen mansikkapelloilla, jossa asiakas voi itse kerätä marjansa. Erikoisuutena yrityksessä kasvaa enimmäkseen ulkomaan tuontina tunnettua parsakaalta.
Siinä missä etelässä voi tämän kesän mansikoita maistella enää säilöttynä, niin pohjoisessa pääsee vielä pelloille poimimaan vaikka suoraan suuhun.
Mustaherukoilla aloittanut ja nyt vuosikymmeniä marjanviljelijänä toiminut Mattila Bärodling sijaitsee Suomen ja Ruotsin rajan tuntumassa Marielundin kylässä ja nyt isänsä yritystä jatkava Hanne Aasa pitää kulunutta kesää sateista huolimatta hyvänä.
- Meille se on ollut hyvä, ei ole tarvinut niin paljon kastella ja marja on kypsynyt hyvin, Aasa tuumaa.
Hanne Aasa huomauttaa mansikkakesän olevan noin pari viikkoa tavanomaista myöhäisemmässä ja jatkuu loppukesän aurinkoisten säiden ansiosta saman verran pitemmälle kohti syksyä.
- Kyllä esimerkiksi lehdistä näkee, että talvea kohti ollaan menossa, mutta hyvinkin vielä viikon, pari voi mansikoita tulla.
- Kyllä esimerkiksi lehdistä näkee, että talvea kohti ollaan menossa, mutta hyvinkin vielä viikon, pari voi mansikoita tulla.
Yrittäjän isän Lennart Wennbergin aloittama yritys on viime vuosina siirtynyt tyttären vastuulle, mutta leipätyö vie perheen äitiä vielä tilan ulkopuolisiinkin töihin.
Pohjoisen parsaa
Aasan yrityksessä on marjojen lisäksi kasvatettu jo kymmenisen vuotta hyvällä menestyksellä myös parsaa.
- Se on aika vaativa kasvatettava. Sitä kasvatetaan ensin kasvihuoneissa ja sitten siirretän pellolle. Tämä kesä on ollut hyvä parsallekin.
Lähialueen kouluissa rouskutetaan Mattila Bärodlngin parsakaalta ja jonkun verran sitä toimitetaan myytäväksi myös kaupan hyllyltä. Loput myydään tilan pihamyymälästä valmiiksi poimittuna.
Poimijan käsi käy
Pihamyymälästä myydään myös mansikoita, joita voi myös itse kerätä. Marielundissa asuva Sari Tapani käy lapsineen tilalla usein hakemassa vain päivän annoksen.
Hänen Nadja-tyttärelleen poiminta on tuttua jo kesätyön takia.
- Olen ollut täällä Hannelle poimimassa mansikoita ja on se mukavampi kerätä itsellekin, niin tietää, mitä saa eikä ole mitään öttiäisiä ämpärin pohjalla, tuumii äitinsä ja sisarustensa kanssa rannalle suuntaava Nadja.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Muistisairaus on lappilaisille tabu
Muistisairauksien torjunnassa korostetaan entistä enemmän ennalta ehkäisemisen ja varhaisen toteamisen tärkeyttä. Lapin muistiyhdistyksen kehitysjohtaja Nina Siira-Kuoksa sanoo, että muistitutkimuksiin mennään yhä liian myöhään.
Pienistä henkilöautoista mopoautoja - onko ideassa perää?
Kansanedustaja Martti Korhonen esittää, että pieni henkilöauto voitaisiin varustaa rajoittimella ja tehdä siitä näin vaihtoehto mopoautolle. Hän perustelee esitystään erityisesti turvallisuudella. Onko ideassa perää?
Ruokakulttuuria vähemmän ryppyotsaisesti
Kemiläinen Petri Myllykoski osallistui ensimmäistä kertaa ravintolapäivään, vaikka miehellä olisi aiemminkin riittänyt rahkeita pop up -ravintolan pitoon.
Tulvauhka siirtyi Tornioon
Tornionjoen vesi jatkaa nousuaan, kerrotaan Lapin Ely-keskuksesta. Ely-keskuksen suunnittelupäällikkö Timo Alaraudanjoki sanoo, että Tornionjoen tulva on huipussaan ennusteen mukaan noin viikon kuluttua.
Ilmaisissa rokotuksissa punnitaan hyöty ja kustannukset
THL:n työryhmä suosittaa puutiasaivokuumerokotusten sisällyttämistä kansalliseen rokotusohjelmaan aiempaa laajemmin. Tällä hetkellä ilmaisen rokotuksen saa vain Ahvenamaalla. Tartuntatilastojen perusteella rokotuksia kannattaisi antaa myös Simossa, Kemissä ja Paraisilla.
Simon hakeosuuskunta tuottaa lähienergiaa
Simo kuntakeskuksessa huomattava osa kunnan julkisista rakennuksista lämpenee lähienergialla, sillä lämpö tehdään pienvoimalassa ja paikallisin voimin haketetusta simolaisesta puusta.
Tulvahuippua odotetaan ensi viikolle
Lapin tulvien odotetaan olevan huipussaan alkuviikolla. Sään nopea lämpeneminen on nopeuttanut lumen sulamista ja nostanut jokien virtaamia Länsi- ja Pohjois-Lapissa.
Legendaarinen Lapin tanssijoiden keidas kaunistui
Lavatanssikesä käynnistyy Lapissa, kun Suukosken Keidas avaa ovensa Tervolan Koivussa lauantaina. Suukosken lavan uusi isäntä Paavo Huuskonen odottaa vilkasta tanssikesää.
Kemin kaksoismurhasta elinkautinen
Kemi-Tornion käräjäoikeus on tuominnut kemiläismiehen elinkautiseen vankeuteen kahdesta murhasta. Vuonna 1949 syntynyt mies surmasi entisen vaimonsa ja tämän uuden miesystävän viime lokakuussa ampumalla molempia lähietäisyydeltä useita kertoja.
Kittilä kohotti valmiutta tulvan varalta
Kittilässä kohotettiin perjantaina valmiustilaa tulva-uhkan varalta. Kittilässä varaudutaan nyt vahinkorajat ylittävään tulvaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.