Kainuu |

Mansikkasadon huippu edessäpäin

Kainuun mansikkasadon huippu saavutettanee parin seuraavan viikon aikana. Ensi viikolla mansikkaa pitäisi olla tarjolla jo runsaasti.

Mansikoita myynnissä.
Kuva: Jari Sirviö / Yle

Kainuun mansikkasato on viime kesään verrattuna pari viikkoa myöhässä. Sotkamolaisen viljelijä Kalevi Rusasen mukaan ensi viikolla mansikkaa pitäisi kuitenkin olla jo runsaasti tarjolla ja jo tälläkin viikolla mansikkaa on myynnissä laatikoittain.

Kainuulaisesta mansikasta maksetaan Kainuussa mielellään vähän enemmän.

- Kalevi Rusanen

Mansikkaa näyttäisi tänä kesänä tulevan normaalisti, eivätkä sateet ja kylmyys ole vaikuttaneet satoon. Viljelivät kuitenkin kaipaisivat aurinkoa ja lämpöä, jotta mansikan kypsyminen saataisiin kunnolla vauhtiin.

Mansikan hinta tasaantunut

Osa ostaa mansikan torilta tai kaupasta, osa tykkää poimia itse. Kolmenkymmenen vuoden viljelijän kokemuksella Rusanen osaa kertoa, että monelle mansikanpoimintareissu on kesän kohokohta ja pettymys on suuri, jos pellolle ei pääsekään itse poimimaan mansikoita.

Mansikan hinta oli alkukesästä korkealla, mutta Rusasen mukaan hinta on nyt tasaantunut viime vuosien tasolle. Maakunnan omasta mansikasta kainuulaiset ovat valmiita maksamaan pikkuisen enemmänkin.

-Hintaero kainuulaisen ja eteläsuomalaisen mansikan välillä on pieni, mutta kyllä kainuulaisesta mansikasta maksetaan Kainuussa mielellään vähän enemmän. Kainuun oma mansikka on kuitenkin laadultaan parempi, koska se toimitetaan poimintapäivänä myyntiin. Kun marja tuodaan kaukaa, laatu kärsii, Rusanen selvittää.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä