Mänttä-Vilppulan hallituksen puheenjohtaja kiistää salailun
Vastaanottokeskuksen siirtoaikeissa Ruovedeltä Mänttä-Vilppulaan on toimittu nopealla aikataululla, myöntää Mänttä-Vilppulan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaakko Vastamäki. Mistään salailusta ei Vastamäen mukaan kuitenkaan ole kyse.
Ruoveden vastaanottokeskus ryhtyi vilkuilemaan Mänttä-Vilppulan suuntaan sen jälkeen, kun se halusi muuttua laitoksesta hajasijoitetuksi keskukseksi. Kun idea ei edennyt Ruovedellä, otti toiminnasta vastaava SPR loppukeväällä yhteyttä naapurikaupunkiin. Sen jälkeen asia eteni nopeasti yhdessä vuokrataloyhtiö Koskelantalojen kanssa.
Liian nopeasti, ajattelee osa kaupunkilaisista. Asiasta olisikin voinut tiedottaa, mänttäläinen Tuija Kuopio näpäyttää.
- Jotta olisi voinut sulatella asiaa. Yksi kaunis päivä oli lehdessä, että tänne tulee 150 henkeä. Kyllä se vähän herätti sellaista, että ei voi olla totta, mikä on homman nimi. Miksi pitää vähän kuin salassa toimia? Enkä tiedä onko salassa toimittu, mutta kyllä se vähän siltä vaikuttaa.
Kaupunginvaltuustoa informoidaan elokuussa
- Eihän tässä mitään salattu ole. Aikataulun tiukkuus tässä on nyt johtanut siihen, että tätä informaatiota ei esimerkiksi ole kaikille kaupunginvaltuuston jäsenille annettu. Sitä olisi tietysti voinut antaa, puolustautuu Mänttä-Vilppulan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaakko Vastamäki (kok.).
Nopea aikataulu johtuu Vastamäen mukaan siitä, että vastaanottokeskuksessa olevien lasten pitää olla koulussa syyskuun 20 päivään mennessä. Silloin kaupunki voi anoa valtiolta tukea opetuksen järjestämiseen.
Kaupunginvaltuustolle asiasta on luvassa info 7. elokuuta. Samana päivänä Ruoveden vastaanottokeskus ja SPR Hämeen piiri järjestävät asiasta yleisen ja avoimen keskustelutilaisuuden kaupungintalon valtuustosalissa kello 15.
Tässä jo ilmoitan oikeastaan kaikille, että resursseja tulen pyytämään niin paljon kuin vain näyttää, että tarvitaan.
Kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan myöhemmin, sillä vuokrataloyhtiö haluaa omistajaltaan ohjausta asiassa.
Jaakko Vastamäki uskoo, että asia etenee hallitusti. Ensimmäisten asukkaiden on tarkoitus muuttaa Mänttään elokuun lopussa. Koko vastaanottokeskuksen on tarkoitus siirtyä Mänttä-Vilppulaan vuoden loppuun mennessä.
Koulupuolella tuskaillaan kiireen kanssa
Sivistysjohtaja Taina Peltonen, Savosenmäen koulun rehtori Katri Tuominen ja Koskelan koulun rehtori Juhani Pollari joutuvat puolestaan tekemään normaalia enemmän töitä, jotta kaupunkiin muuttavat vastaanottokeskuksen lapset pääsevät kouluun.
- Hyvin hämmentyneet tunnelmat, sanoi Tuominen torstaina, kun sai ensimmäisen kerran oppilaslistan käsiinsä.
- Listan mukaan näyttää todellakin, että valmistavaan opetukseen tulevat oppilaat ovat pääosin alakoulun oppilaita ja myös yleisopetukseen siirtyvät lapset siirtyvät meidän kouluun. Laskeskelin tuossa pikaisesti, että saamme uusia maahanmuuttajaoppilaita syksyllä 24 kappaletta, kertoo Katri Tuominen.
Sekä Tuomista että Pollaria on harmittanut nimenomaan kiireinen aikataulu. Syksyn suunnitelmat kun on tehty valmiiksi jo keväällä, nyt joudutaan tekemään muutoksia varsin lyhyellä aikataululla. Ja tietenkin palkkaamaan henkilökuntaakin.
Sivistysjohtajalla on oma kantansa asiaan.
- Koska tämä asia tuli meille yllätyksenä, nyt me rauhassa pohdimme tämän rehtoreiden kanssa yhteisesti. Tässä jo ilmoitan oikeastaan kaikille, että resursseja tulen pyytämään niin paljon kuin vain näyttää, että tarvitaan. Jos kaupunki ja kaupungin asuntoyhtiö tällaisen päätöksen tekee, sitten me tarvitsemme resursseja ja tulemme kyllä niitä pyytämään, painottaa sivistysjohtaja Taina Peltonen.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Sylvi Kekkosen Elite oli aikansa huippupeli
Sylvi Kekkonen oli harvinainen nainen aikanaan, sillä monellakaan naisella ei ajokorttia ollut. Sylvi Kekkosen lahjaksi saama Moskvitsh Elite nyt näytteillä Mobiliassa Kangasalla.
Kalastusreissun surullinen loppu - poika hukkui, isä kateissa
Ylöjärveläiset isä ja poika olivat lähteneet kalastamaan Näsijärvelle perjantaina. Poika löydettiin hukkuneena, isää etsitään yhä.
Motoristi kuoli Tampereella
Moottoripyörällä liikenteessä ollut keski-ikäinen tamperelainen mies kuoli lauantaina onnettomuuspaikalle. Poliisi pyytää onnettomuuden nähneitä ottamaan yhteyttä.
Metsäperkele-näytelmää seuraa Mäntän Paperiperkele
Särmikäs metsäpatruuna G.A. Serlachius herää henkiin Mäntän Serlachius-museon teatterinomaisessa näyttelyssä. Pääosassa on mies, joka muutti korpeen valloittaakseen maailman.
Paperirullat paloivat Tampereella tuhoutuneen varastorakennuksen tontilla
Tulipalo ei pelastuslaitoksen mukaan liity vappuaattona tapahtuneeseen suurpaloon, joka tuhosi samalla tontilla sijainneen varastorakennuksen.
Ketjukolari katkaisi liikenteen Kangasalla
Kolme autoa vaurioitui kolarissa, mutta henkilövahingoilta tiettävästi vältyttiin.
Lehdistön työriidan ratkaisu hyväksyttävissä juuri ja juuri
Aamulehden toimitusosaston puheenjohtaja Kari Asikainen pitää lehdistön työriidan ratkaisua siedettävänä.
Pilkingtonilla jälleen yt-neuvottelut
Tampereen ja Laitilan tehtailla on uhattuna yhteensä 40 työpaikkaa. Euroopan vaikea markkinatilanne taustalla.
Tuore ministeri Pia Viitanen on jo käärinyt hihansa
Demarien ministeriruletti pyöräytti tamperelaisen kansanedustajan Pia Viitasen perjantaina asunto- ja viestintäministeriksi. Uusi ministeri puhkuu toimintatarmoa.
Ilmalaiva tutkii ilmastonmuutosta Jämijärvellä - tutkijat tyytyväisiä tuloksiin
Suomessa tutkijat selvittävät, kuinka paljon luonto vaikuttaa pienhiukkaspitoisuuksiin. Suomen ilmakehästä haetaan vertailukohtaa Keski-Euroopan saastuneemmille ympäristöille.
