Media |

Marco Bjurström: En ole vielä uutistoimittaja

Nelosen uutisankkurina marraskuussa aloittava Bjurström ei koe olevansa uutistoimittaja. Uuden työn myötä tanssi jää vähemmälle.

 Marco Bjurström.
09:52
Marco Bjurströmin on ollut viime viikkoina paljon esillä uuden työnsä vuoksi. Hänhän aloittaa uutisankkurin työt Nelosella. Muutakin puuhaa tänä syksynä riittää, muun muassa Ylen Elämä pelissä -sarja jatkuu. Video: Yle

Uutistyö on uusi aluevaltaus aikaisemmin enimmäkseen viihteen ja taiteen parissa työskennelleelle Marco Bjurströmille. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että työ ankkurina ei vielä tee hänestä toimittajaa.

- Se on toki journalistista työtä, mutta en vielä tituleeraa itseäni uutistoimittajaksi, koska en sitä ole. Vaikka menenkin syksyllä harjoittelemaan ja lähden toimittajien mukaan, olisi kohtuutonta lähteä noin vain kohottamaan itseään toimittajaksi. Antaa työn puhua puolestaan niin, että joku muu saa sitten todeta, että nyt voidaan kutsua toimittajaksikin, Bjurström pohdiskelee tulevaa rooliaan.

Paljon tv-työtä tehnyt Bjurström ei jännitä esiintymistä, vaikka viihdeohjelmien tekeminen eroaakin paljon uutisista.

- Hirveän lyhyessä ajassa pitää pystyä tiivistämään kaikki asiat. Kahden tunnin ison tanssishow’n tekeminen on vähän eri asia kuin lyhyempi, tiukka uutislähetys, Bjurström vertailee.

Vähemmän tanssitunteja ja isoja musikaaleja

Monessa mukana oleva Marco Bjurström opettaa edelleen tanssia kerran viikossa ja juontaa syksyllä alkavaa Ylen Elämä pelissä -ohjelmaa. Lisäksi hänen ohjaamansa RENT-musikaalin ensi-ilta on lokakuussa.

- Sitä pitää kyllä miettiä milloin voin tehdä seuraavan ison musikaalin. Ohjaaminen on sellaista aamusta iltaan ja illasta aamuun tekemistä, että sitä ei uutistyö salli, Bjurström miettii.

Kiireisen moniosaajan viikkoihin mahtuu kuitenkin paljon, eikä uusi ura ole minkään loppu.

- Kun työt alkavat olen kolme päivää viikossa uutisankkurina. Sitten on neljä päivää, joista yksi pitäisi ehkä levätä ja yksi tanssia. Pari päivää jää aikaa tehdä koulutuksia ja erilaisia yksittäisiä juttuja sen mukaan, mitä muut haluavat, Bjurström kertoo.

Tuoreimmat aiheesta: Media

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä