Norma Jean Mortenson syntyi Los Angelesissa 1. kesäkuuta 1926 Gladys Bakerin kolmantena lapsena. Myös Norma Jeanin sukunimi vaihdettiin pian Bakeriksi, sillä tytön isäksi syntymätodistukseen merkitty Martin Edward Mortensen oli kadonnut kuvioista jo ennen syntymää. Isän sukunimi oli lisäksi kirjattu väärin syntymätodistukseen - Mortensen oli vaihtunut Mortensoniksi -, mikä entisestään lisäsi mysteeriä Marilyn Monroen oikean isän ympärillä.

Marilyn Monroe ei koskaan uskonutkaan Mortensenia oikeaksi isäkseen, vaan kertoi äitinsä esitelleen valokuvaa Clark Gablea muistuttavasta miehestä nimeltään Charles Stanley Gifford, jonka Gladys sanoi olevan Norma Jeanin isä.

Vaikea lapsuus

Gladys ei kyennyt tarjoamaan Norma Jeanille kovinkaan vakaata lapsuutta, joten jo pienenä tyttö päätyi kasvattivanhemmille. Psykologisista ongelmista kärsinyt äiti sai hetkellisesti 7-vuotiaan Norma Jeanin asumaan luokseen, mutta äidin terveyden romahdettua Norma Jean julistettiin holhouksen alaiseksi. Gladysin parhaasta ystävästä Grace McKeestä tuli tytön huoltaja vuonna 1933.

Grace McKeen avioiduttua vuonna 1935 passitettiin 9-vuotias Norma Jean aluksi orpokotiin, mitä seurasi lukuisia kasvattikoteja. Useat perheet osoittivat kiinnostusta Norma Jeanin adoptointiin, mutta Gladys-äiti ei ollut halukas allekirjoittamaan adoptiopapereita. 11-vuotiaana Norma Jean muutti takaisin Gracen ja tämän aviomiehen hoteisiin. Miehen seksuaalinen ahdistelu johti kuitenkin siihen, ettei asumisjärjestely jatkunut kauan.

Grace lähetti Norma Jeanin asumaan omien sukulaistensa luo. Gracen isotädin luona asuessaan Norma Jean joutui jälleen hyökkäyksen kohteeksi. Vuoden 1938 alussa Norma Jean muutti asumaan Gracen tädin Ana Lowerin luo. Vuosia myöhemmin Marilyn Monroe muisteli "Ana-tädin" luona vietettyä aikaa yhdeksi harvoista, jolloin hän tunsi olonsa todella vakaaksi. Lower kuitenkin sairastui, ja Norma Jean joutui jälleen muuttamaan.

Ensimmäinen avioliitto

Vuonna 1942 Norma Jean palasi jälleen Gracen ja tämän miehen kotiin. Siellä asuessaan hän tapasi naapurinpoika James Doughertyn ja pari alkoi tapailla. Grace oli miehineen muuttamassa Kaliforniasta Virginiaan, eikä Norma Jeanin mukaantulo ollut syystä tai toisesta vaihtoehto. Naapurit tarjoutuivat adoptoimaan nuoren Norma Jeanin, mutta jälleen kerran Gladys-äiti kieltäytyi.

Grace sai idean: jos Norma Jean ja Jim avioituisivat, tytön ei tarvitsisi palata orpokotiin tai uuteen kasvattikotiin. Jim ei aluksi innostunut ajatuksesta, mutta taipui lopulta.

Joten vuonna 1942, vain 16-vuotiaana, Norma Jean Baker avioitui 21-vuotiaan James Doughertyn kanssa muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Kotirouvana asustellut Norma Jean kutsui aviomiestään hellästi Jimmieksi, ja pari eli onnellisena jonkin aikaa.

Tapaamisen aikaan lentokoneteknikkona työskennellyt Dougherty liittyi vuonna 1943 kauppalaivastoon. Jimmie lähetettiin vuotta myöhemmin ulkomaankomennukselle ja Norma Jean Dougherty sai työpaikan lentokonetehtaalta ja myöhemmin valokuvamallina. Marilyn Monroe kertoi myöhemmin yrittäneensä itsemurhaa ensimmäisen avioliittonsa aikana.

Pian Norma Jean jätti avioerohakemuksen ja saikin eron miehestään vuonna 1946. Ulkomailta palannut Jimmie ei yrityksistään huolimatta saanut Norma Jeanin päätä enää käännettyä.

- Avioliittoni ei tehnyt minua surulliseksi, muta se ei myöskään tehnyt minua onnelliseksi. Mieheni ja minä tuskin puhuimme toisillemme. Se ei johtunut siitä, että olisimme olleet vihaisia. Meillä ei vain ollut mitään sanottavaa. Olin kuolemassa tylsyyteen, Marilyn kertoi myöhemmin avioliitostaan.

Marilyn Monroe syntyy

Norma Jean työskenteli lentokonetehtaalla, kun Yank-lehden valokuvaaja kuvasi sotaponnisteluja tukevia naisia. Norma Jean päätyi usean otoksen tähdeksi, ja vaikkei yhtäkään niistä julkaistu, oli tähti syntynyt. Mallitoimiston ehdotuksesta ruskeatukkainen Norma Jean vaalensi hiuksiaan, koska malleina haluttuja olivat Jean Harlow'n ja Lana Turnerin kaltaiset blondit tähdet.

Norma Jean päätyi mallinurallaan usean lehden kanteen. Suosio mallinuralla johti pian puolen vuoden sopimukseen 20th Century Foxin kanssa, jossa alkupalkka oli 125 dollaria viikossa. Elokuvayhtiössä ei pidetty nimestä Norma Jean, ja studiojohtaja Ben Lyon valitsikin tähtösen lavanimeksi Carole Lind. Sekään ei kuitenkaan kalskahtanut oikealta ja Norma Jean itse valitsi äitinsä tyttönimen Monroe sukunimekseen.

Lyon vaimoineen sekä Norma Jean yhdessä sovittelivat yhteen erilaisia nimiä, kuten Norma Jean Monroe tai Norma Monroe. Jeane Monroe jopa valittiin, mutta sekin todettiin liian tavanomaiseksi. Lyon ehdotti lopulta nimeä Marilyn, koska Norma Jean muistutti häntä Marilyn Millneristä, 20- ja 30-lukujen kuulusta Broadway-tähdestä. Monroe ei nimestä alkuun välittänyt, mutta taipui kuitenkin studiopäällikön tahtoon.

Ura 20th Century Foxilla ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen, vaikka Marilyn muutamissa pienissä rooleissa nähtiinkin. Vuonna 1948 Monroe teki puolen vuoden sopimuksen Columbia Picturesin kanssa. Hän sai pian ison roolin pienen budjetin elokuvassa Ladies of the Chorus (1948), mutta huonot arviot johtivat siihen, ettei Monroen sopimusta enää uusittu. Monroe palasi mallin töiden pariin, ja suostui pian poseeraamaan alasti punaista silkkikangasta vasten kuulussa kuvassa.

Ura nousuun

Pieni rooli Marxin veljesten Sardiinimysteerio-elokuvassa (1949) saattoi Marilynin agentti Johnny Hyden tietoisuuteen ja pian seurasikin rooli John Hustonin Asfalttiviidakossa (1950). Monroe allekirjoitti 20th Century Foxin kanssa 7-vuotisen sopimuksen juuri ennen Hyden kuolemaa.

Monroe kirjoittautui Kalifornian yliopistoon opiskelemaan muun muassa kirjallisuutta vuonna 1951. Hän myös esiintyi pienissä rooleissa neljässä eri elokuvassa.

Vuoden 1952 aikana julkaistiin myös neljä elokuvaa, joissa Marilyn Monroe oli mukana. Monroe oli lainattu RKO Studios -yhtiölle ja hän tähdittikin Purkaus yössä -elokuvaa, jonka suosiota perusteltiin Marilyn Monroen herättämällä uteliaisuudella. Rakas, minä nuorrun -elokuvassa Marilyn esiintyi ensi kertaa platinablondina.

20th Century Fox -yhtiön legendaarinen Darryl F. Zanuck piti Monroen potentiaalia kehittämisen arvoisena ja kiinnitti tämän Niagara-elokuvan femme fataleksi. Kriitikot kiinnittivätkin elokuvassa huomion Monroen avoimeen seksuaalisuuteen ja Marilynin vuonna 1949 otettu alastonkuva nousi pinnalle yhä uudelleen - tällä kertaa Playboy-lehdessä joulukuussa 1953.

Vuonna 1953 Monroe tähditti myös Herrat pitävät vaaleaveriköistä -elokuvaa yhdessä Jane Russellin kanssa. Naiset ystävystyivät.

- Hän on hyvin ujo ja hyvin herttainen, ja paljon älykkäämpi kuin mitä ihmiset hänestä uskovat, Russell sanoi Marilynista.

Elokuvan Los Angelesin ensi-illan yhteydessä Marilyn Monroe ja Jane Russell pääsivät painamaan käden- ja jalanjälkensä sementtiin legendaarisen Grauman’s Chinese Theatren edessä. Elokuva sai hyvät arvostelut ja Marilynin ura oli nousussa. Hänet listattiin vuosina 1953 ja 1954 kymmenen parhaiten ansaitsevan tähden listalle. Herrat pitävät vaaleaveriköistä- sekä Kuinka miljonääri naidaan (1953) -elokuvat loivat kuitenkin Marilynista julkisuuteen kuvaa tyhmänä blondina.

Toinen avioliitto

Marilyn alkoi tapailla baseballtähti Joe DiMaggiota vuoden 1952 aikana. DiMaggio oli nähnyt valokuvan Monroesta ja kahdesta Chicago White Soxin pelaajasta, mikä sai hänet pyytämään tapaamista kaunottaren kanssa. Yhdysvaltalaislehdistöön levisi pian laajasti kuvia DiMaggiosta vierailemassa 20th Century Foxin studioilla Monroeta tapaamassa. Monroen tähti lähti seurusteluhuhuista yhä suurempaan nousuun.

Vuoden 1954 tammikuussa Marilyn avioitui DiMaggion kanssa San Franciscossa. Pariskunta matkusti Japaniin pian häiden jälkeen, kun he yhdistivät häämatkansa DiMaggion jo aiemmin järjestämään työmatkaan. Kahden viikon ajan Monroe soitti toista viulua, kun huomio oli keskittynyt baseballtähti DiMaggioon.

- Avioliitto on tästä lähtien minun pääurani, Monroe sanoi toimittajille.

Monroe matkasi kuitenkin Japanista Koreaan, missä hän esiintyi jopa sadalle tuhannelle USA:n merijalkaväen sotilaalle kolmen päivän aikana. Suuresiintymiset auttoivat Monroeta vihdoin vapautumaan häntä riivanneesta lavajännityksestä, mutta Joen kerrotaan sanoneen, että heidän avioliittonsa lähti Marilynin Korean-matkan myötä alamäkeen.

Syyskuussa 1954 Monroe kuvasi uransa kenties kuuluisimman kohtauksen elokuvassa Kesäleski. Metron tuuletusaukosta pöllähtävä ilmavirta nosti Marilynin valkoisen mekon helman taivaisiin, mutta ohjaaja Billy Wilder ei jättänyt legendaarista tapahtumaa sattuman varaan, vaan kohtausta kuvattiin yhä uudelleen ja uudelleen suuren ihmisjoukon edessä. Aviomies Joe DiMaggion kerrotaan olleen paikalla ja raivostuneen luodusta spektaakkelista. Aviopari järjesti julkisen riidan asiasta, mutta palasi yhdessä New Yorkista Kaliforniaan. He välttelivät julkisuutta kahden viikon ajan, kunnes Marilyn ilmoitti lehdistölle parin eroavan – vain kahdeksan kuukauden avioliiton jälkeen. Ero myönnettiin vuoden 1954 marraskuussa.

Vuonna 1955 julkaistusta Kesäleskestä tuli kuitenkin hitti ja Monroe sai hyvät arvostelut roolisuorituksestaan. Vuoden lopussa Monroe solmi 20th Century Foxin kanssa jälleen seitsenvuotisen neljä elokuvaa kattavan sopimuksen. Oman tuotantoyhtiön Marilyn Monroe Productionsin turvin Marilyn takasi itselleen 100 000 dollaria ja tietyn osuuden kustakin elokuvasta, oikeuden tehdä elokuvia muiden studioiden kanssa sekä oikeuden kieltäytyä käsikirjoituksesta, ohjaajasta tai kuvaajasta, joita ei hyväksynyt.

Kolmas avioliitto

Toukokuussa 1955 Monroe alkoi tapailla näytelmäkirjailija Arthur Milleriä, jonka oli tavannut Hollywoodissa jo vuonna 1950. Miller kuuli Monroen opiskelevan näyttelemistä New Yorkissa, ja pyysi yhteisen tuttavan esittelemään heidän uudelleen.

1. kesäkuuta 1955, Monroen syntymäpäivänä, se oli kuitenkin Joe DiMaggio, joka toimi Monroen seuralaisena Kesälesken ensi-illassa New Yorkissa. DiMaggio myös isännöi Marilynin syntymäpäiväjuhlia, mutta ilta päättyi julkiseen riitaan ja Marilyn poistui juhlista ilman entistä aviomiestään. Pari vieraantui toisistaan entisestään.

Marilyn jatkoi näyttelijäopintojaan legendaarisen Lee Strasbergin johdolla New Yorkissa. Esiintymispeloistaan vapautunut Monroe sai opettajaltaan kehuja:

- Olen työskennellyt satojen ja satojen näyttelijöiden kanssa, ja on vain kaksi jotka nousevat kirkkaasti muiden yläpuolelle. Ensimmäinen on Marlon Brando, ja toinen on Marilyn Monroe, Strasbergin kerrotaan sanoneen.

Monroen seuraava rooli nähtiin Bussipysäkissä (1956), ja suoritus keräsi kriitikoilta kehuja. Monroe sai roolistaan Golden Globe -ehdokkuuden.

Kesäkuussa 1956 Monroe ja Arthur Miller avioituivat New Yorkin White Plainsissa. Suhde oli syventynyt Bussipysäkin kuvausten aikoihin, vaikka pariskunta onnistuikin pitämään sen salaisuutena julkisuudelta lähes vuoden ajan.

Bussipysäkin jälkeen Monroe työskenteli kuulun Laurence Olivierin kanssa elokuvassa Prinssi ja revyytyttö (1957). Myös Olivier vaikuttui Marilynin näyttelijäntaidoista ja Euroopassa roolisuoritus keräsi tunnustusta: Italiassa Marilyn palkittiin David di Donatello -patsaalla, Ranskassa Crystal Star -palkinnolla. Myös Britanniassa hän ylsi Bafta-ehdokkuuteen.

Marilyn piti kuitenkin taukoa näyttelemisestä ja vietti kesän Arthur Millerin kanssa New Yorkin Amagansettissa. Marilyn kärsi keskenmenon elokuussa 1957.

Millerin kannustamana Monroe palasi Hollywoodiin elokuussa 1958 näyttelemään Piukat paikat -elokuvassa.

Piukat paikat nousi jättimenestykseksi ja Monroe palkittiin roolistaan Golden Globe -palkinnolla. Monroe oli kuvausten aikana ollut kuitenkin kahnauksissa niin ohjaaja Billy Wilderin kuin vastanäyttelijä Tony Curtisinkin kanssa. Curtis oli maininnut rakkauskohtauksissa Marilynista:

- Oli kuin suutelisin Hitlerin kanssa. Curtis selitti sanomisiaan myöhemmin vitsiksi.

Kuvausten aikana Monroe huomasi olevansa raskaana, mutta sai jälleen keskenmenon joulukuussa 1958 kuvausten jo päätyttyä. Marilynilla ja Tony Curtisilla oli aiemmin ollut suhde, jonka Curtis myöhemmin kertoi lämmenneen Piukkojen paikkojen kuvausten aikaan. Curtis myös sanoi, että Monroe tuli raskaaksi nimenomaan tuosta suhteesta, vaikka oli yhä naimisissa Arthur Millerin kanssa.

Marilyn ei ollut tyytyväinen seuraavan elokuvansa Lemmenloukku (1960) käsikirjoitukseen, joten Miller muokkasi sitä tähden haluamaan suuntaan. Vastanäyttelijöiksi kaavaillut Gregory Peck, Cary Grant, Charlton Heston, Yul Brunner ja Rock Hudson kieltäytyivät yksi toisensa perään Millerin tekemien muutosten jälkeen. Rooliin tarttui ranskalainen Yves Montand, joka vaimonsa Simone Signoret’n kera ystävystyi Monroen ja Millerin kanssa. Millerin ja Signoret’n matkattua omien työkiireidensä takia Eurooppaan, syttyi Montandin ja Monroen välille lyhyt suhde. Suhde päättyi, kun Montand kieltäytyi jättämästä vaimoaan Marilynin vuoksi.

Marilynin terveys heikkeni ja hän alkoi käydä psykiatrilla. Tähti kärsi unettomuudesta ja otti yhä suurempia määriä lääkkeitä olonsa helpottamiseen.

Miller oli muokannut aiemmasta novellistaan käsikirjoituksen, jossa hän uskoi olevan sopivan roolin myös Marilynille. Siitä piti tulla lahja Marilynille, mutta Sopeutumattomista (1961) tulikin paitsi Monroen viimeinen elokuva, myös niitti parin avioliitolle. Jo kuvausten alkaessa heinäkuussa 1960 Nevadassa oli Millerin ja Monroen avioliitto tullut tiensä päähän. Monroe oli jatkuvasti sairaana, eikä kyennyt näyttelemään. Poissaolo tutun psykiatrin luota lisäsi hänen päihteidenkäyttöään, ja Monroe nautti runsaasti alkoholia ja unilääkkeitä. Heinäkuussa Marilyn kiidätettiin Los Angelesiin sairaalaan, missä hän oli hoidossa kymmenen päivää. Lehdet kirjoittivat hänen olleen lähellä kuolemaa, mutta tarkkaa tietoa sairauden laadusta ei paljastettu.

Monroe sai kuin saikin kuvaukset päätökseen, mutta muuttui samalla entistä vihamielisemmäksi Arthur Milleriä kohtaan. Lehdissä kirjoitettiin julkisista riidoista. Pariskunta palasi New Yorkiin eri lennoilla.

Kymmenessä päivässä Sopeutumattomien kuvausten päättymisestä Monroe oli ilmoittanut eroavansa Milleristä ja vastanäyttelijä Clark Gable oli kuollut sydänkohtaukseen. Avioero myönnettiin Meksikossa tammikuussa 1961.

Vaikeuksista tähtensä kanssa kuvausten ajan kärsinyt ohjaaja John Huston kuvaili Marilynin roolisuoritusta Sopeutumattomissa:

- Hänellä ei ollut tekniikoita. Se oli kaikki totta. Se oli vain Marilyn.

Alamäki

Monroen riippuvuus lääkkeistä ja alkoholista paheni. Helmikuussa 1961 Marilyn kirjautui psykiatriselle klinikalle, jota kutsui myöhemmin painajaiseksi. Hän sai soitettua Joe DiMaggiolle klinikalta ja entinen aviomies matkusti heti Floridasta avustamaan Marilynin siirtymisessä hoitoon New Yorkiin. Marilyn viipyi newyorkilaisessa sairaalassa kolme viikkoa.

Monroe ei sairastelujen takia kyennyt työskentelemään enää loppuvuonna, sillä hänelle tehtiin kaksi leikkausta. Marilyn palasi Kaliforniaan, missä hän paranteli itseään.

Vuonna 1962 Monroe aloitti Something’s got to give -elokuvan kuvaukset. Sairaudet tai niiden pelko eivät kuitenkaan jättäneet häntä rauhaan ja Marilynin kerrotaan jälleen kärsineen pahasta esiintymiskammosta.

19. toukokuuta 1962 Monroe teki kuitenkin viimeisen merkittävän julkisen esiintymisensä presidentti John F. Kennedyn varhaisissa syntymäpäiväjuhlissa New Yorkin Madison Square Gardenissa. Monroe esitti juhlissa Kennedylle Happy Birthday Mr. President -onnittelulaulun. Marilynin ja presidentti Kennedyn väitetään olleen suhteessa keskenään. Toimittaja Anthony Summers on jopa kirjoittanut, että Marilyn oli rakastunut John F. Kennedyyn ja halusi naimisiin tämän kanssa. Marilynin kerrotaan soittaneen Valkoiseen taloon jatkuvasti ja tämän viimeisen puhelunkin kerrotaan olleen John F. Kennedylle.

Presidentin lopetettua suhteen Marilynin kerrotaan masentuneen entisestään. Huhujen mukaan Marilyn kääntyi presidentin veljen, oikeusministeri Robert Kennedyn puoleen. Tämän taas väitetään vierailleen Monroen kotona vielä tämän kuolinpäivänäkin.

Myös näyttelijälegenda Marlon Brando kertoi elämänkerrassaan hänellä olleen suhteen Marilynin kanssa. Brandon mukaan he olivat yhä ystäviä Monroen kuoleman aikaan.

Jatkuva poissaolo kuvauksista johti Marilynin erottamiseen Something’s got to give -elokuvasta. 20th Century Fox myös haastoi Monroen oikeuteen puolesta miljoonasta dollarista. Töiden hiipuessa Monroe aloitti julkisuuskampanjan, ja hänen valokuviaan ja haastattelujaan nähtiin muun muassa Cosmopolitanissa ja Voguessa.

Riita studion kanssa sovittiin ja Marilynin sopimus uudistettiin miljoonan dollarin arvoiseksi kahden elokuvan sopimukseksi. Myös Something’s got to give -elokuvan kuvauksia oli määrä jatkaa syksyllä 1962. Agenttinsa erottaneella Marilynilla oli käynnissä neuvotteluja useista eri projekteista ja hänen kerrottiin odottavan hyvällä mielellä uusia mahdollisuuksia.

Elokuun 5. 1962 Marilynin psykiatri ilmoitti kuitenkin Los Angelesin poliisille tähden löytyneen kuolleena kotoaan. Hänen elimistöstään löydettiin kloraalihydraattia kahdeksan milligrammaa millilitrassa ja pentobarbitaalia 4,5 milligrammaa millilitrassa. Kuolinsyyksi mainittiin akuutti barbituraattimyrkytys, jonka aiheutti ”mahdollisesti itsemurha”.

Hautajaisjärjestelyistä vastasi Joe DiMaggio. DiMaggion kerrotaan myös toimittaneen ruusuja kolmasti viikossa Marilynin haudalle seuraavien 20 vuoden ajan.