Rakennemuutoksessa riittää Heinolassa purtavaa. Viimeinen ja melkein ylivoimaiselta tuntuva jysäys muutoksen kourissa kamppailevalle kaupungille ja sen työpaikoille on Reumasairaalan tilanne. Heinolassa pantiin paljon toivoa Invalidisäätiö Ortonin lupaaviin aikeisiin fuusioitua Reumasäätiön kanssa. Odotettiin, että kahden säätiön muodostamien hartioiden varassa jonkinlainen valoisa tulevaisuus olisi Reumalle mahdollinen.

Mutta turhaan. Ortonin hallitus katsoi taloudelliset riskit suuremmiksi kuin fuusiosta mahdollisesti koituvat hyödyt ja luopui hankkeesta.

Reumasäätiöllä on käsissään hyväkuntoinen, saneerattu sairaalarakennus ja lähes uusi hotelli kyljessä. Kumpaankaan ei riitä asiakkaita niin kuin vielä muutama vuosi sitten sairaalan kunnianhimoisissa bisnesstrategioissa ja visioissa povattiin. Reumasairaalasta piti tuleman hyvää tulosta tekevä, virtaviivaisesti johdettu moderni, yhteen hiileen puhaltava sairaalayksikkö, joka raivaisi lisää elintilaa itselleen yksityisiin palveluihin yhä enemmän tukeutuvassa sosiaali- ja terveyspalvelujen viidakossa.

Visiot karahtivat karille

Joku meni strategiassa kuitenkin auttamattomasti pieleen. Heinolan reumasairaala ei löytänyt itselleen markkinarakoa yhä enemmän bisneksenteoksi ja voittoa tuottavaksi toiminnaksi muuttuneilta terveydenhoitomarkkinoilta. Asiakkaita ei virrannut ennakkoon suunniteltuun malliin moderniin leikkaussaliin, paljon mainostettuun pakkashoitoon, kuntoutukseen tai hotelliin. Kokonaan unohduksiin on jäänyt niin ikään talon johdon taannoinen hehkutus kansainvälisestä reumatutkimuksesta ja koulutuksesta, jolla silläkin oli aikanaan kukoistuskautensa Heinolassa.

Talon noin 300 työntekijälle viime vuodet ovat olleet jatkuvaa epätietoisuutta siitä, kuka lähtee ja kuka jää. Pakkolomat ovat henkilökunnalle tutuksi tullut talouden tervehdyttämiskeino.

Oliko sittenkään yllätys?

Mutta eihän tämän olisi pitänyt tulla yllätyksenä. Reumasairaalaa taannoin johtanut ja Tampereen yliopistossa professuuria hoitanut Heikki Isomäki totesi keskiviikkoaamuna Lahden Radion haastattelussa ykskantaan, että valtakunnallisten erikoissairaaloiden aika on auttamattomasti ohi. Vuonna 1972 on ensimmäisen kerran pohdittu sitä, että Reumasairaalan asema muuttuu, kun keskussairaalapiirit oppivat hoitamaan reumapotilaat ja yliopistot kouluttamaan lääkärinsä. Mielisairaalat ja tuberkuloosiparantolat on aikanaan lakkautettu, nyt on Isomäen mukaan Reuman vuoro loppua.

Kuitenkin toivoa

Tai ei ihan kokonaan sentään. Isomäen mielestä reumaa sairastaville lapsille ja nuorille Reumasairaala voisi edelleen olla hoitopaikka. Sairaalan supersteriileissä leikkaussaleissa voisivat jatkua tekonivelleikkaukset, visioi Isomäki. Reumapotilaiden sijaan Isomäki ryhtyisi kuntouttamaan Heinolassa aivohalvauspotilaita, joita tulee ikääntymisen myötä jatkuvasti lisää. Omiin toipumiskokemuksiinsa viitaten Isomäki kannustaa kuntouttamaan aivohalvauspotilaita kävelemään. Mutta ilman yhteiskunnan tukea ja ohjausta Reuma ei saata enää löytää terveydenhoitomarkkinoilta rakoa itselleen.