Markku Koivisto erotettu Nokia Missiosta
Tampereella toimivan Nokia Mission johtaja Markku Koivisto on erotettu perustamansa liikkeen palveluksesta. Nokia Missio Church ja Nokia Missio ry kertoivat asiasta nettisivuillaan.
Sivujen mukaan Koivisto on vapautettu kaikista hengellisistä ja hallinnollisista tehtävistä, koska hänen elämässään on ollut seksuaalisten rajojen rikkomista.
Markku Koivisto sanoo antavansa asiasta lausunnon palattuaan sairauslomalta.
Nokian kaupungista lähtöisin oleva Nokia Missio on luterilaisen kirkon sisällä syntynyt karismaattinen herätysliike.
Uusi kirkko syntyi oppikiistojen seurauksena
Nokian entinen kirkkoherra, pastori Markku Koivisto erosi pappisvirasta ja luterilaisen kirkon jäsenyydestä vuonna 2008. Silloin herätysliike Nokia Mission rinnalle perustetiin uusi kirkkokunta.
Koiviston mukaan hän oli kamppaillut asian kanssa vuosia, joiden aikana hän oli huomannut ihmisillä olevan uskoon yhä vähemmän innokkuutta ja palavuutta.
- Uusi kirkkokunta tulee olemaan dynaaminen ja tavoittava. Se keskittyy nuoriin ja lapsiin ja siihen, että jokainen seurakunnan jäseneksi tuleva voi kokea sen kodikseen, kuvaili Koivisto vuonna 2008.
Uutinen Koiviston erottamisesta on aamun ja aamupäivän aikana kiinnostanut ihmisiä niin paljon, että Nokia Mission nettisivuille on ollut vaikea päästä.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.
