Kotimaa |

Masennukseen sairastuu yhä useampi suomalainen

Jo yli 350 000 suomalaista sairastaa masennusta. Masennus ajaa enemmän suomalaisia eläkkeelle kuin mikään muu sairaus. Asiantuntija, Helsingin yliopiston psykiatrian professori Hasse Karlsson pelkää, että kehitys jatkuu kiihtyvänä ja yhä useampi jää pois työmarkkinoilta. Erityisen huolissaan Karlsson on nuorista.

Masennuksesta sairautena on tutkittu ja puhuttu vasta viitisentoista vuotta. Karlssonin mukaan vakavuudessaan masennusta sairautena on verrattu alle vuosi sitten sairastettuun sydäninfarktiin, sydämen vajaatoimintaan ja reumasairauksiin. Karlssonin mukaan masennus näyttäisi olevan näitäkin vakavampi sairaus, kun vertaa, kuinka paljon se vaikuttaa ihmisen elämänlaatuun.

Masennus on stressisairaus. Jos ihminen joutuu nuorena tai aikuisena sellaiseen tilanteeseen, että stressi ylittää hänen omat sopeuttamiskeinonsa, puhkeaa helposti masennus.

Karlsson pelkää, että lama lisää entisestään sairastuvien määrää. Siihen viittavat hänen mukaansa hoitoon hakeutuvien kasvava määrä ja esimerkiksi huostaanottojen lisääntyminen ja sosiaalipalvelujen käytön kasvaminen.

Työttömäksi joutuvat ja toisaalta liiallisen työkuorman alle töihin jäävät ovat alttiita tälle stressisairaudelle.

Eniten Karlsson on huolissaan nuorista.

- Me elämme tällaisessa arvottomassa maailmassa. Viimeiset 10 - 20 vuotta oikeastaan ainoa termi, jolla on puhuttu yhteisön kehittämisestä, on raha. Ja nyt kun näyttää, että depressio varsinkin nuorten kohdalla on lisääntymässä - luulen, että tämä kolahtaa eniten nuoriin. Heidän on vaikea löytää paikkaansa, he eivät tiedä mihin suuntaan tätä yhteisöä pitäisi rakentaa. Heidän on vaikea suunnata tulevaisuuteen, koska ei ole samanlaisia arvorakenteita kuin ennen, sanoo Karlsson.

Karlsson sanoo nyt, että 90-luvun lamasta ei ole opittu mitään. Hänen mukaansa nyt ollaan purkamassa ihan samoja järjestelmiä kuin silloin. Sosiaalitoimessa, päivähoidossa ja kouluissa tehdään leikkauksia. Samalla puretaan järjestelmiä, jotka tuovat rakennetta ja pitkäjänteisyyttä ihmisten elämään.

Lähteet:
YLE Uutiset / Ritva Säilä

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä