Pohjanmaa |

Matematiikka apuna leväseurannassa

Levätilannetta pyritään tulevaisuudessa ennakoimaan paremmin. Suomen ympäristökeskuksen Life-hankkeen puitteissa näytteistä laaditaan matemaattisia karttoja, joiden toivotaan lisäävän ennustettavuutta.

Levää rantavedessä
Kuva: YLE / Heidi Törnroos

Leväkukintoja ja vesien tilaa kartoitetaan viikoittain. Tänä kesänä Lapuanjoen jokialueen vesistöjä tutkitaan vielä vähän tarkemmin, sillä Kuortaneenjärvi ja Kuorasjärvi ovat mukana Ympäristökeskuksen valtakunnallisessa leväseurantahankkeessa.

Suomen ympäristökeskuksen Life-hankeessa kerättyjen levä- ja vesinäytteiden pohjalta laaditaan muun muassa matemaattisia karttoja, joiden avulla leväkukintoja pyritään jatkossa ennakoimaan paremmin.

Tuloksia hyödynnetään myös päivitettäessä Suomen pintavesien ekologista luokittelua.  Vaikka alkukesä on ollut viileä, voi leväkukintoja odottaa järviin ja vesistöihin edelliskesien esimerkin mukaisesti.

- Sää on ollut viileä mutta myös aika tyyni. Tyynenä päivänä levä kerääntyy ja sen voi helposti havaita. Tänäkin kesänä voidaan luultavasti odottaa ainakin kohtalaisia leväkukintoja, arvelee erikoissuunnittelija Vincent Westberg Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

 

 

 

 

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä