Lahti |

Matonpesu on rentouttavaa huvia

Räsymattojen pesun mökkilaiturilla ovat syrjäyttäneet kunnalliset pesupaikat. Siellä pesijä puunaa mattonsa hyvässä ryhdissä ja vesi tulee hanasta sekä menee saippuoineen viemäriin.

Mattojen pesijöitä Lahdessa Merrasjärven pesupaikalla.
Kuva: Suvi Turunen / Yle

Heinäkuun helteillä matonpesupaikoilla saattaa olla ruuhkaa. Niin on tälläkin kertaa Lahden Merrasjärven pesupisteellä. Vielä ei sentään joudu jonottamaan.

Jalkarannasta matonpesuun tullut Riitta on Merrasjärven rannassa urakoimassa toista kertaa. Aiemmin hän on pesettänyt mattonsa pesulassa.

- Mökkijärvessäkin tuli pestyä silloin, kun vielä sai. Täällä on erinomaista, että saa pestä selkä suorassa ja vesi tulee hanasta, hän kertoo.

Hän opastaa matonpesun ensikertalaisia ensin kostuttamaan maton vedellä, sitten levitetään mäntysuopaa ja harjataan. Lopuksi matto huuhdellaan puhtaaksi saippuavedestä ja prässätään enimmät vedet pois.

- Rentouttavaa puuhaa, Satu huikkaa viereiseltä pesupisteeltä.

Järven läheisyys ei keskeistä

Lahdessa matonpesupaikkoja on kaksi, Merrasjärvellä ja Hennalassa. Lahden apulaiskaupunginpuutarhuri Kirsi Kujalan mukaan nykyiset kaksi paikkaa riittävät.

- Ihmiset pesettävät mattojaan myös pesuloissa. Ei ole kaupungin ydintehtävä tarjota matonpesupaikkoja. Mutta on näitä kunnostettukin.

Kaupungin pesupaikoilla vesi tulee vesijohtoverkosta, joten järven läheisellä sijainnilla ei enää ole merkitystä.

Pesupaikoilla matot voi pestä laillisesti ja vesi menee viemäriin.

- Kirsi Kujala

- Joskus on toivottu, että pesupisteitä olisi enemmän järvien rannoilla. Nykyisillä paikoilla turvataan, ettei mattoja pestä järvessä tai laitureilla. Pesupaikoilla matot voi pestä laillisesti ja vesi menee viemäriin.

Kirsi Kujala muistuttaa, että edes mökkirannassa mattoja ei saa pestä. Jos jokainen mökkeilijä pesee muutaman maton vuodessa, järvivesi likaantuu.

Kunnan tarjoamilla matonpesupaikoilla vettä on käytettävissä vain päiväsaikaan kesäisin. Aikarajoituksiin on turvauduttu, koska joskus hanat ovat jääneet yöksi auki. Vesilasku menee kuitenkin aina kaupungille.

- Öisin hanat ovat kiinni myös väärinkäytösten takia. Joskus on käynyt autonpesijöitä tai remontintekijöitä pesemässä likaista tavaraa, jonka vesi ei saa päästä maaperään. 

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä