Talous |

Matti Lehti: Palkitseminen jatkuu entiseen tyyliin

Fortumin hallituksen uuden puheenjohtajan Matti Lehden mukaan yhtiö yrittää ottaa oppia viimeaikaisesta kohusta. Fortumin palkitsemisjärjestelmä kuitenkin todennäköisesti pysyy pääpiirteissään ennallaan.

Matti Lehden mukaan johdon palkitseminen muodostunee vastedeskin kuukausipalkasta, vuosipalkkiosta ja tietynlaisista pitkän aikavälin osakejohdannaisista. Hänen mukaansa Fortum yrittää kuitenkin ottaa oppia tapahtuneesta.

-Fortumin on noudatettava hyvää hallintotapaa ja omistajaohjausta palkitsemisessa ehkä vielä korostetummin kuin keskimäärin pörssiyhtiössä, Lehti sanoo.

Hänen mukaan uuden toimitusjohtajan hakuprosessi käynnistyi jo syksyllä, mutta viimeaikainen epävarmuus ja kuohunta "puolsivat nopeaa päätöksentekoa".

Lilius hoiti hommansa

- Peter Fagernäsin eropäätös oli yhteydessä käynnissä olleeseen keskusteluun, mutta Mikael Liliuksen suhteen on edetty hänen johtamissopimuksensa mukaisesti - korkeintaan hiukan nopeutettiin aikataulua päätöksen julkistamisen osalta, Lehti toteaa.

Hänen mukaansa Liliusta ei erotettu.

- Hän on hoitanut toimitusjohtajan tehtävät hyvin. Hänen tehtävänään oli parantaa yhtiön kannattavuutta ja ratkoa fuusion aiheuttamia ongelmia ja siinä Lilius on onnistunut.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä