Matti Vanhanen: Lipponen ei lobannut
Entinen pääministeri Matti Vanhanen on asettunut puolustamaan SDP:n presidenttiehdokasta Paavo Lipposta. Vanhasen mielestä on täysin väärä käsitys, että Lipponen olisi palkattu lobbaamaan Suomen hallitus jättimäisen putkihankkeen taakse.
Vanhanen sanoo YLE Uutisten haastattelussa, että Lipposen tehtävänä oli toimia kaasuputkiyrityksen sisäisenä neuvonantajana.
Vanhasen mielestä Lipposen ansioksi on laskettava se, että putkea viritellyt yritys ymmärsi, miten asiat Suomen lupaviranomaisten kanssa pitää hoitaa.
Kaasuputkipäätös ei ollut poliittinen päätös, vaan ympäristöviranomaisen ratkaisu, joka edellytti ympäristökriteerien täyttämistä. Tämä oli yhtiölle vaikea ymmärtää, Vanhanen kertoo.
Vanhanen uskoo tietävänsä, jos Lipponen olisi yrittänyt vaikuttaa hallituksen päätöksentekoon.
Erityisen kohtuuttomana Vanhanen pitää sitä, että Lipposen sanotaan lobanneen ulkomaalaisen yhtiön puolesta. Hän ei tehnyt niin, Vanhanen painottaa.
Vanhanen halusi tulla julkisuuteen, koska presidentinvaaleissa tulee esiin tapauksia, joissa ehdokasta syytetään sellaisista asioista, joissa nämä eivät voi puolustautua. Vanhasen mukaan Paavo Väyrystä syytettiin samalla tavalla pari päivää sitten. Vanhanen halusi puolustaa Lipposta, koska oli itse vastapuolena neuvotteluissa.
Kiista sai alkunsa, kun dosentti Arto Luukkanen kirjoitti tiistaina Aamulehden puheenvuoro-jutussa, että Itämeren kaasuputkihanke vei Paavo Lipposelta valtiomiehen sädekehän.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.